tiistai 10. maaliskuuta 2020

Loma - niin lähellä, niin kaukana?

kuva


Uusi viikko, uudet uutiset. Viime viikot ovat johtaneet siihen, että seuraan tarkasti, missä päin koronaa on viimeisimpänä tavattu ja jaksan muistuttaa lapsia pitämään hanskat käsissä ratikassa, eikä saa kasvoja kosketella sekä käsiä pestään eestä ja takaa samalla laulaen Jänis istui maassa eka säkeistö. Joojoojoo.

Tilanne on nimittäin se, että olen niin loman tarpeessa. Minulla on takataskussa p i t ä m ä t ö n t ä  lomaa ja viime aikoina on ollut sen verran kuormitusta elämän kaikilla kanteilla, joten aion lomani pitää. Tuo samperin virus kuitenkin huolestuttaa sen verran, että jos viikko auringossa muuttuu kolmeksi tai jos tartuntaa tarvitsee alkaa oikeasti pelkäämään, tämä ei ole mitä lomallani tahdon pohtia. 

Luin juuri, että punttisaleilla tartunta on epätodennäköinen, sillä siellä harva tulee kipeänä bodaamaan. Hyvä, sillä viime viikon itse niiskutin kotona, enkä treenannut juuri laisinkaan. Tällä viikolla pitäisi hiukan kiriä tahtia, vaikka tästä ei aiheudu mitään paniikkia. 

Tytöt suunnittelevat matkagarderobiaan ja valitsevat ihania palatsihotelleja (hehheh), minä seuraan uutisia. 

To be continued...