I love kids!

Picture this:
* Talo noin 200 neliötä.
* Kaksi kerrosta.
* Neljä (4) lasta.
Yllä oleva jo ehkä riittäisikin, mutta lista jatkuu:
* Yksi (1) ihana koira.
* Yksi (1) muriseva ukki.
* Yksi (1) äiti (jota kuvaamaan en keksi nyt mitään sopivaa sanaa).

Päivä I:
* Aamuherätys klo 5.20.
* Lapsista kaksi jatkuvasti toistensa kimpussa, jos ei fyysinen tönimistappelu ole käynnissä, niin verbaaliset letkautukset ylittävät melutason reilusti: eipäs-juupas-se-on-minun-eikun-minun-anna-se-tänne-äiti-nyt-se-kiusaa-ÄITIIII!
* Puolivuotias itkee nonstop. Jos nukahtaa, niin herää yllämainittuun maks. kahden minuutin sisällä.
* Äiti: Yksi migreeni ja ääni käheänä (yritin komennella eilen, mutta tajusin särkylääkkeitä etsiessäni, että minulla ei ole minkäänlaista auktoriteettia tähän neljän koplaan, joten turha rimpuilla).
* Hyvää yötä klo 20.50.

Päivä II:
* Aamuherätys klo 5.50.
* Aurinko paistaa ja äidille kalja kahvi maistuu. Nonstop.
* Ohjelmassa päänsisäisaskartelua, eikun pääsiäisaskartelua, vaikka joku sisäinen ääni varoittaakin saksien jakamisesta 3/4:lle.
* Ukki vie 3/4:stä kohta autopesulaan. Ihan parhautta!


kuva: http://4.bp.blogspot.com/_aEAEv9UrDhc/TPfRlqgEInI/AAAAAAAABoE/xmEyY0rhiSs/s1600/Bluntcard%2B1.gif

Näytön paikka

kuva: bluntcard.com

Muistin juuri, että lapsen päiväkodissa on myyjäiset. Huomenna.

Istun tässä lamaannuksissa sohvalla (sentään pienempi lapsi sylissä, etten ihan toimeettomana ole tai kuten Mies sanoo, että lapsi on alibini vain istua sohvalla eikä esim. siivota ja for the record hyvä alibi onkin..) ja pohdiskelen miten tästä selvitään. Viime vuoden myyjäiset olivat ensimmäiset, joihin osallistuimme ja voinette arvata, että ne olivat täydellinen rimanalitus allekirjoittaneen osalta.

Leivoin muutaman pussillinen jotain banaanimuffareita ajatellen, että ne ovat ainakin hyviä. Voi luoja sitä häpeän tunnetta, kun kaivoin ne säälittävät liiskautuneet polot kassini pohjalta ja mietin mihin ne tyrkkäisin piiloon muiden äitien kantaessa myyntipöytään mm. itserypytettyjä piirakoita (150 kpl - oikeesti), upeita kakkuja, chocolatechip-macadamian-marshmellow-what-fuckin-ever keksejä itseaskarrelluissa rasioissa.

Arvatkaa kuka osti ne pakastepussiin survotut, vaikkakin värikkäisiin vuokiin leivotut sadmothafuckkerssit? No minä. Kyllä vaan. Yhden pussin osti hoitaja - ihan säälistä, koska varmasti näki kärsimykseni.

Päätin tuolloin, että ja jo se on perhana, jotta kyllä täältäkin tuloo gurmeeta ens kerran ja pahoin pelkään, että lopputulos on huomiseksi taas aika garmeeta, jos en nyt saa jotain välähdystä. Osaan ihme kyllä melko hyvin valmistaa kahvikakkuja (kuka ei oikeesti osaa) ja ne ovat muuten nyt in fashion. There, problem solved.

Nyt haen lapsen päiväkodista apulaisekseni (ihan tosi fiksua) ja sitten me tehdään myyjäisiin tosi hyvä kakku.

Äiti tiltissä

4-veen synttärijuhlat osa I on takanapäin ja päässäni soi toi kertsi. Voisi kai sitä huonomminkin asiat olla? Tai nyt en kyllä tiedä voisiko.

Ideana oli heittää tänä vuonna hyvä-äiti-leipoo-kaiken-itse roskikseen ja hankkia valmiit kakut ja pelit, jotta voisi ottaa rennosti ja nauttia juhlista. Sallikaa minun nauraa. HAHHAHHAHHA. Enempää ei tule naurua ja tuo äskeinenkin kuulosti melkoisen kolkolta. Lähes kaikki oli valmiina ostettuja, mutta kyllä joku nappula oli off-asennossa äitillä koko päivän, kun ei kerta kaikkiaan saanut tätä muuta sälää hoidettua (liinan silitys, pöydän kattaminen, pontikan kahvin keittäminen, mehuja pöytään (lasten ja aikuisten) ja olihan siinä siis kaikenlaista tekemistä. Tuntui siltä, että vasta oli kello 9 aamulla ja sitten se olikin jo liian paljon, josta seurasi paniikki - vieraat tulevat ihan just! Mä niin vihaan tuota ja yleensä se aina tapahtuu. Missä menee vikaan?

Lapsi oli saanut lahjaksi mm. oman ihkaoikean kameran, jolla hän otti innoissaan kuvia heti aamutuimaan ja pitkin tätä suht kaaottista päivää ennen vieraiden saapumista. Oli tosi viisasta, suorastaan nerokasta pyytää lasta näyttämään vieraille miten hienon kameran hän sai. Sitten kaikki vieraat katselivat kuvia äidistä ei-niin-viehättävissä ja jättimäisissä mamma-alkkareissa, jotka kivasti kuvien perusteella löpöttävät takapuolesta. Nämä olivat siis sellaiset, joita pidetään paksuna ollessa. Ymmärrän hyvin, miksi Mies pyytää minua ostamaan uusia alusvaatteita. Myös etupuolen kuvia oli jokunen ja niistä saattoi todeta, ettei Pirkan liivinsuojia tule meille enää koskaan. Toiselta puolelta oli tuo hyödytön kapistus karannut ja se oli kuvien perusteella asettunut jotakuinkin keskelle rintaa. Imetysliivien kuntoa en edes viitsi kertoa. Sanotaanko näin, että tässä oli ehkä yksi elämäni tähtihetkistä. Niin, että onko ihme, jos päässä kuuluu ooo-las-palmas-ooo-las-palmas...? KOVALLA!

Hyvän mielen haaste 2012!

Hei ihanaa, minut haastettiin pohtimaan mikä tuo hyvää mieltä. Kiitos Jarna, tämä oli mukavaa! Itse olen vasta uudelleenaktivoitunut yönaputtelija, joten olen luultavimmin tuiki tuntematon tilittäjä (miltei) kaikille haasteen vastaanottajille. Kiitokset teille ihanista ajatuksista ja teksteistä.

Toivottavasti ehditte miettimään näitä asioita, niistä nimittäin tulee oikeasti hyvä mieli - lupaan. Lörkäti, lörkäti, haaste lähtee matkaan NYT - viuuuuuuuh ja se pätkähtää näiden blogien taitaville kirjoittajille:


1) Kahden suora

2) Project mama

3) Diapers and delicatessen

4) Hajottamo

5) Pihalla kotona

Aina täytyy olla tietyt rajat ja limiitit, alla siis ohjeet:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Haasteessa kuuluu jakaa ainakin kymmenen (10) hyvän mielen asiaa, antaa vielä eteenpäin viidelle (5) bloggaajalle ja lisäksi mainitse haasteen antajasi.

Got it?

Itse sain oman haasteeni Jarnan Tyylisuuntauksia blogista, KIITOS! Nämä hyvän mielen asiat tulivat vaivatta mieleeni omalla ajallani, siis keskellä yötä, jolloin järkevä ihminen nukkuisi. Enemmänkin ja syvällisempiä ajatuksiakin olisi varmasti olemassa (yeah right), mutta nyt mennään näillä.

1) Ihanat lapsukaiseni: nelivuotias ja puolivuotias. Äidin aarteet. Ihanat ja kamalat. Snif! Ja erityisen hyvää mieltä tuo ne aamut, jolloin lapsi ei jää itkemään päiväkodin pihalle. :) Haluan myös kiittää meidän koko perhettä, johon läheisesti kuuluvat mm. ihana isosisko, joka pitää meistä huolta ja hänen kaksi ihanaa tyttöä. Meillä onkin todellinen tyttöjengi! Sisko-rakas: K i i t o s. We heart you!

Samaan kategoriaan myös ystävät, joita tulee nähtyä aivan liian harvoin. Onneksi on ainakin jokavuotiset pikkarit (pikkujoulut), joista poisjäämiselle on rikosnimike (tai ei ole oikeasti, mutta voisi olla). Kunhan jaksan (hirvee homma) pumpata jääkaapin maitoa täyteen, niin sitten lähdetään ottamaan muutama puteli skumppaa ja siihen päälle fiksusti muutamat Fisut. Vai mitä sitä nykyään otetaan? Tän ei pitänyt olla mikään Oscareitten kiitospuhe, sen vois laittaa noihin ohjeisiin. Ai niin, Mies meinas unohtua, koita kestää, ei mulla muuta.

2) Suklaa, ehdottomasti. Tämä ei kaipaa selitystä. Tai kaipaa, koska on olemassa ihmisiä, jotka kuulemma kykenevät varastoimaan suklaitaan kaapeissaan viikkotolkulla. En ymmärrä miten se on mahdollista. Ilman suklaata olen todellinen ämmä, oikea paska akka, jos näin voi sanoa. Sen verran itsekriittisyyttä multa kyllä löytyy, että ihan reilusti: voi sanoa. Olenkin vastattain havahtunut siihen todellisuuteen, että minulle ei kerta kaikkiaan sovi suklaaton elämä. Se on mulle kuin happi. Turha rimpuilla.

En kuitenkaan voi sietää Budapestia. Kuka helvetti syö Budapestia? Kuka sen on keksinyt? Multa meinaa itku tulla (vähintäänkin menee kaikki joulufiilikset), jos paketista paljastuu se kamala kiiltävä punainen laatikko, jossa kaunolla lukee tuo kaupunki. Olen niin rajoittunut, että en edes halua matkustaa tuonne, vaikka maksettais. Tai voisin ehkä tehdä poikkeuksen, JOS maksettais.

3) Astianpesukone tuo hyvää mieltä kotityöläiselle. Tämä tärkeä rakkine kuitenkin vaatii toimiakseen hiukan manuaalisia toimintoja, kuten veden lisäämisen vähintäänkin kolme kertaa lyhyen pesuohjelman aikana. Löytyipähän Aventin mikrosteriloijan kannelle joku funktio. Ei tule näitä kakkoslapsen tuteja juuri steriloitua, joutaapahan johonkin järkevään hommaan tuo kupu ja kasvaapahan lapsen vastustuskyky. Kiitos rakas isä, kun käyt antamassa tekohengitystä tälle arjen lifesaverille. Inhoan tiskaamista, joten tämä masiina tuo oikeasti iloa elämääni.

4) Perinteinen postikortti laskujen seassa. Aina hymyilyttää! Päätän itse joka vuosi, että nyt lähetän kaikille synttärisankareille vähintäänkin kortin. Missäs kuussa ollaan menossa jo? Ei vaan, lupaus on pitänyt - joidenkin osalta.. Tähän samaan voi laittaa ihanat naistenlehdet, kuten Menkat ja Kakat (Mieheni lanseeraama nimike). HAHAH! Lisäksi ihanat sisustuslehdet JA BLOGIT, joita selatessa innostuu haaveilemaan esimerkiksi omasta pihasta ja kodista ja päiväunista ja omasta(kin) elämästä ja ja ja.

5) Aurinko! Alkaa heti tehdä mieli uusia aurinkolaseja. Aurinko antaa lupauksen kesästä ja kesä on hyvä, vaikka poikkeuksetta aurinko huiputtaa minut laittamaan Converset liian aikaisin jalkaan, koska leikkipuistoissa on kuitenkin vielä polvia myöten sohjossa.

6) Hotjooga Kaisaniemessä on-off suhteessa since 2005. Aivan ihana, jonne kaihoan lämmittelemään, etenkin talvella. Huiputtaa luulemaan itseään huippujoogiksi, kun lämmössä venyy uskomattomiin solmuihin. Seuraavat päivät ovatkin mielenkiintoisia. Käykö muille koskaan niin, että kun sattuu niin sairaasti, on pakko vaan nauraa? No nää on just niitä mielenkiintoisia päiviä.

7) Sushi. En uskalla edes arvioida kuinka paljon olen tuhlannut nigireihin ja makeihin. Tuhansia euroja, varmasti. Ei kannata kehottaa tekemään itse. Been there (tosin n. 10 v sitten) and never go back (tai suunnittelin jopa Tokyokanin kurssia, mut se on toistaiseksi suunnittelun tasolla). Se sushikaislamatto on sitä paitsi nyt Barbien matto ja Mies vetää kotiin ostettua wasabia nakin päälle kuin sinappia. Zen Sushi niin Kaisaniemessä kuin Kämp Galleriassa - take me (and you) there, et voi mennä vikaan.

8) Shoppailu! Niin perinteinen kaupoissa haahuilu (mitä terapiaa!!!) kuin vahvana kakkosena nettihankinnat, joita tulee usein tehtyä ulkomailta asti. Aattele kuule, ulukomaelta! (Apua mikä urpo täällä puikoissa taas.) Mikä on oikeesti hassua, on se, kun tässä sivussa on oppinut tanskaakin: pige on tyttö ja kurv on ostoskori. ;)

9) Robert’sin tankkaus. Latte, jos kävelen kotiin. Cappucino, jos hoidan vielä asioita. Fiilistelykysymys. Ei kuitenkaan mitään siirappisysteemejä. Se on täräkkä tsufe tai vielä vähän täräkämpi.

10) Puhdas, siisti koti. Tämä on niin harvinainen näky, että tästä tulee aina hyvä mieli. Oi että. Huomenna, I promise. (EDIT: Tänään on tuo huominen ja huomenna on neiti neljävee partypartyparty! Ei ole todellista, miten sainkaan itseni taas tiloihin tänään. Mietin auttaisikohan, jos vetäsis jotain Malboro Lightsia, mutta sitten tokenin, että tässähän ollaan äiti-ihmisiä eikä mitään whitetrashporukoita. Mies puolestaan on kuin haaleassa vedessä ”eitässämitäänkiirettäole, minäkuuntelenkuulokkeilla, ensiiskuule,josjokuitkee.” *****!!! HUOMENNA HETKEÄ ENNEN KUIN VIERAAT TULEVAT, MEILLÄ ON PUHDAS, SIISTI KOTI (Miehen kanssa tuskin ollaan puheväleissä, mutta koti kiiltää ja uusia, ihania tulppaaneja on maljakossa!) Aamen.
-----
Siinäpä tulikin sitten hyvää mieltä ihan reilulla kädellä!

Lisäksi tuli niin paljon product placementtiä, että odotan täällä jo lahjakortteja hotjoogaan, (kiitos Harriet, kiitos - jo etukäteen!;), Zen sushiin, Robertsiin, ihan voip laittaa matkalahjakorttii, Helsinki Day Spa korttii esim. facial vois olla ihan ookoo, joku kokovartalohässäkkä ihan mahtava - kiitos, Fazer suklaalähetystä tännepäin - kiitos, Moët et Chandon, Mumm:kin käy, no perhana Freixenetiä saa laittaa kans, kyllä cavakin maistuu (tätä join pullotolkulla mm. We got Beefissä Tytön kanssa ENNEN lapsia, rairai - huh!). Kiitos, kiitos, kiitos lahjakorteista. P.S. Budapestiltä ei tarvitse vaivautua.

Washi, washi!

Kukapa ei olisi kuullut MT:stä tai siis Washista, no okei ihan suomeksi teipistä? Menin Teippitarha.fi kauppaan ihailemaan heidän valikoimaansa, ja selvisi, että blogimaininnasta saa kiitokseksi postarit! Whaaat? Kyllä kiitos!

Latasinkin ostoskorin jo täyteen aivan ihania teippejä, joilla aion koristella - en vielä tiedä mitä.

Siis voivatko olla herttaisempia! Olen keksinyt jo vaikka mitä käyttöä näille. Näitä voi laittaa tietenkin paketteihin, vessan kaakeleihin (olen käyttänyt jo mustaa kontaktimuovia ja nyt aion jatkojalostaa näistä kaakeleista kerrassaan hurmaavat näillä teipeillä) ja pinnasängyn puolat saattavat saada koristuksia (jospa vauva sitten alkaisi viihtyä siellä), ja keittiöön jotain ihanaa, ja tyttöjen huoneeseen - ihan varmasti. Ja just kun olin vannottanut lähes neljäveetä tiukalla äänensävyllä, että ikkunoihin ei enää liimailla tarroja, niin nyt äiti tekee juuri päinvastoin. Ihan on johdonmukainen tää mun kasvatusmetodi. Lapsen puolustukseksi on sanottava, että annoin luvan joulun alla liimata tonttutarroja ikkunaan, kun mielestäni tsekkasin, että irtoavat (what was I thinking??). Kuvitelkaa vasta TÄNÄÄN (häpeä!) puhaltelin föönillä kuumaa ilmaa tarroihin ja sain ne helposti irti (ilmainen vinkki). Tätä hermojen kiristelyä ei näitten teippien kanssa tule, sillä Teippitarhassa luvataan seuraavaa:

Teippi tarttuu hyvin eri materiaaleihin, mutta on todella helppoa saada myös irti jälkeä jättämättä.

Täydellistä!

Voi ei! Olen ihan teippihullu! IHANAA! Ei voi mitään, mutta nämä vaan on. Olen hypistellyt teippejä jo kauan, mutta niitä on myyty isoissa seteissä ja joku 15 euroa teippipaketista on tuntunut kalliilta. Nythän se on eri asia, kun ostaa teippirullan kerrallaan (ostoskorissa on nyt about 25 rullaa - täytynee rajata.) En vaan tiedä miten onnistun poistamaan yhtään teippirullaa ostoskorista! Apua!

Mummo leipoo

kuva: en.wikipedia.org

Miksi kukaan ei kertonut minulle, että macaronsit ovat jo passé?? Kolme pellillistä ja yhtä lapselle aiheutettua traumaa myöhemmin, Mies astelee keittiöön ja tiedustelee enkö tosiaan ole tietoinen, että ne on ne tuulihatut, jotka ovat nyt in? Voi... sanonko mikä??

Sunnuntaina juhlitaan ihanaa lastani. Neljä vuotta! Ihan uskomatonta! Nyyh ja snif! Äidin pikkuinen tyttö! No se siitä. Sitä ennen täytyy monta asiaa selvitä.

Back to macarons-scandale: Pas de la panique, tilanteen pelastaa pakasteallas. Tiedän, tämä on huijausta ja olen huonoista huonoin äiti, jos siksi minua enää sopii kutsuttavan, mutta en löydä muuta ratkaisua, joka takaisi myös sen, etten menetä viimeisiäkin hermoni rippeitä. Supatan tämän nyt. Aion paikata tämän grande pyllähdykseni valmisherkuilla. ---Saa hengittää. Ja lisää vettä myllyyn: tämä ei saata jäädä vain noihin nyt niin trendikkäisiin tuulihattuihin (ranskaksi petits choux), vaan kävin myös Stockan Herkussa varovasti katsomassa kakkutilanteen. Tiedetään, tämä on CATASTROPHE!

kuva: skanemejerier.se

Mies vaikutti jotenkin onnelliselta, kun kertasin noiden trendittömien macaronsien valmistusta vaihe vaiheelta ja totesin marttyyrimaisesti ostavani kakun valmiina. Vatkasin valkuaisia lattialla istuen, koska neiti lähes puolivuotta huusi niin, ettei muistanut hengittää. Sain jostain välähdyksen, että mantelijauhon voisi varmaan jauhaa tehosekoittimella oikein hienoksi, niin nopeutuisi tämä prosessi, vaan tätähän ei olisi kukaan järkevä ihminen tehnyt. Siitähän ei tätä kaivattua nopeutumista seurannut. Arvatkaa kauanko kesti sen mantelimällin sihtaaminen? Se on ku tehhään sitä ruamoo..*

No ihan kuin tämän kärsimysnäytelmän päätteeksi uunista olisi sitten tullut täydellisiä leivoksia, niin eihän sellaisia tosiaan tullut. Kaksi pellillistä marenki halki ja suorastaan kuittailuna viimeisen pellin jämät, about kuusi kappaletta onnistuivat täydellisesti. Teki mieli polkea ne pirulaiset säpäleiksi. Macaronsien tekijöille, siis niille tosi junteille, jotka näitä passe-keksejä vielä vääntävät, vinkiksi: kannattaa siis seisottaa peltejä ennen paistamista. JOS tekisin näitä enää koskaan, onnistuisin täydellisesti.

To be continued...


*) Tämä quote Studio Julmahuvista pelastaa tilanteen kuin tilanteen. "Isännät studiossa" on ihan klassikko.

Kohtaus elävästä elämästä

Kävimme tänään tyttöjen kanssa nauttimassa auringosta ja etsimässä vähän viikonlopun synttärijuttuja. Gaudetekidsiä ei fyysisesti ole enää Fredalla, mutta nettikauppa kyllä pelaa ja tärkeät hankinnat voi noutaa Fredalta. No jäi ne Ricet siis hankkimatta.

Lähes neljävuotias puhua pulputtaa non-stop ja rakastan näitä juttuja. Kunpa muistaisin murusenkin näistä aarteista, joita saan kuulla, niin olisi ihana kirjata ne ylös muistoksi, vaan en, en muista. Sellaiset tarinat kyllä joskus muistan, joihin jotenkin liittyy myös muut henkilöt, kuten tänään Tiimarissa mukava myyjä tarjosi apuaan ja me vastasimme tyypilliseen tapaan: Kiitos, me ollaan vaan katselukierroksella. Kaupassa vierähti pitkähkö tovi ja lähes puolivuotias oli jo ihan paskana rattaissa (+8 astetta ulkona ja vähintään +60 kaupassa toppapuvussa, jokohan sitä windfleecehaalaria vois viritellä?) ja kiltti myyjä yritti leperrellä vauvalle. Kolmannen kerran kun myyjä alkoi lähestyä, niin lähes neljävee sanoi valitellen, että "no taas se myyjä tulee tänne vahtimaan meitä eikä me saada olla rauhassa" ja myyjä naurahti hermostuneesti, että "eeeenhän minä, katsokaa rauhassa". Harva asiakas pyytää saada olla rauhassa, kun menee kauppaan, vaikka sitä toivoisikin.

Yleensähän meidän jengiä ihaillaan (mitäpä muutakaan? ;)) kulkiessamme tuolla turuilla ja toreilla, koska esikoinen tosiaan kailottaa tarinoitaan sellaisella volyymilla, ettei niitä välty kuulemasta. Kohtaamiset menevät jotenkin näin: "Uijuijuijui, onpa ihanaa/suloista/mukavaa/whatever ja siellä alla (Phil & Teds) on pieni vauvakin, oijoijoi" ja niin edelleen. Ihan mukavaa siis.

Viime aikoina lähes neljävee on alkanut leikkiä kaverileikkejä siten, että minä en ole äiti, vaan useimmiten Laura ja hän on sitten Aliisa tai Maija. Kaupassa ollessamme tytär saattaa huudella, että hei Laura, mennään katsomaan leluja tai otetaanko jäätelöä. Ei minua haittaa, vaikka joku ajattelisi minun olevan esim. hoitaja.

Tässä jokunen päivä sitten erään vanhemman rouvan (okei oli varmaan satavuotias) kulmakarvojen ylöspäin hilautuva liike ja sitä seurannut yrmeä katse aiheutti kuitenkin - sanoisinko lievästi nolon hetken. Olimme koko perhe Stockalla ja lapsi huusi kantavalla äänellä: "ÄITII JA TOONIII, VOINKO SAADA..." Sillä, mitä lapsi pyysi, ei ollut merkitystä, vaan sillä mitä tuon satavuotiaan naisen kulmakarvat halusivat sanoa minulle. Saatoin hädissäni punastua ja vahvistaa tämän muumion epäilykset -God forbid- rikkonaisesta perheestä!!! Teki mieli huutaa, että kyllä tämä mies oikeasti on tämän lapsen isä, mutta olin niin jäässä, että se jäi vain aikomukseksi. Ilman tuota mummoa, olisin nauranut itselleni pissit housuun (no kidding).

Kun olemme yhdessä siskoni perheen kanssa, minusta tulee Riikka ja tyttäreni kutsuu siskoani äidikseen. Mitäpä siihen sitten.

HERRRRRÄÄÄTYYYYYS!

kuva: keepcalmgallery.com

Hohhoijjaa, kylläpä olikin tuo viimeöinen hetki taas sellainen, että luottokortti vinkui Lontoossa asti. Tein sellaisen ostoksen, jonka tiedän hymyilyttävän minua aina kun siihen vilkaisen. Tästä puhutaan myöhemmin.

Onneksi neiti lähes puolivuotias havahtui unestaan eikä tullut tehtyä muita hankintoja. Tämä ao. henkilö on muuten ollut koko elämänsä ajan superherkkä ja kun vihdoin hänet saa uneen, niin eiköhän joku perhanan nivel naksahda, kun yritän lähteä huoneesta - muutenkin jo hengittämättä. Huoh. Näen itseni jonain mission impossible tyyppinä mustissa trikoissa (Helly Hansenin kerrasto* in real life), joka lähestyy vitriinissä olevaa jalokiveä, jota vartioi lukuisat lasersäteet, jotka minun täytyy päihittää... Aina se kuitenkin kosahtaa johonkin ja homma alkaa alusta. Huokaus.

BTW uusin hankintani auttaa myös näissä tilanteissa selviytymistä.. Hih. Tulisipa se meille pian.

kuva: attic24.typepad.com

Nyt uuden päivän touhuihin, johon kuuluu keikka Gaudetekidsillä. Sieltä etsin Ricen lautasia (enkä muuta-enkä muuta-enkä muuta). Meillä on nämä kupit olleet lähes neljä veen käytössä ja koska synttäriviikonloppu on lähestymässä (+ jälleen kakku-gate) arvelin, että lautasetkin voisivat olla kivat! Ja kakkukynttilät ja-ja-ja...

*) HH:n kerrasto (I know, I know) tuli hankittua Levin reissulle ja kyllä taas tämä mummo ilahtui. Mainio hankinta. Pitäisin näitä vaikka joka päivä, vaikkei suksia ole lähimaillakaan. Kalsarit päihittävät sukkahousut mennen tullen. Että sukkahousut voivat saadakin minut tiloihin! Jos ne eivät ole rikki, niin poikkeuksetta ne ovat aina liian pienet. Ja kuumat. Puistatus. Kun miettii miten sukkahousut voivatkin hankaloittaa elämääni, niin voi sanoa, että ihan haikein mielin varastoin nämä kalsarit odottamaan ensi talvea.

Hetki

kuva: popularscreensavers.com

Shhh... Kaikki ihanat ovat unilla.
Tekee mieli vain olla.
Hetki.

Bubblegumit top 5!

Kukaan lapsettomista ystävistäni tuskin tietäisi (lue: tuskin ketään kiinnostaisi vähääkään tietää) mitä välikausi tarkoittaa. Minä tiedän ja vähän liiankin hyvin. Mies hokee ohikulkiessaan minulle välikausi-välikausi-välikausi ja nauraa makeasti. Pitää minua hulluna. No se nauraa, ketä naurattaa, kun on varusteet kunnossa, mutta kieltämättä tästä seuraa pian joku romahdus, jos en saa hankintoja tehtyä.

Kuvittelin, että me tarvitsemme vain kumpparit ja nyt aloitetaan siitä. Lapsi on sanellut ehkä ne tärkeimmät reunaehdot eli värin ja sen tulee olla bîen sûr vaaleanpunainen. Got it! Nyt vain valinta seuraavista. Helppoa, eh?

kuva: crocs.fi

kuva: http://nokianjalkineet.fi/boots-kids/hai/

kuva: pikkujalat.fi

kuva: hunter-boot.com

kuva: Tretorn/ellos.fi

Lapsi kävi tekemässä rankkausta ed.esitellyistä ja Hait eivät päässeet jatkoon, koska väri oli liian punainen. Näissä epäilyttää leveä lesti. Hait olisi saanut Huutiksesta, tosin postikuluineen hintaa olisi kertynyt lähes uusien verran. Uudet ne taisivat ollakin, mutta koska myyjäkin marmatti liiasta leveydestä, niin parempi olla koskematta niihin. Meillä on kyllä yhdet Hait ja ihan hyvät muutaman askeleet saappaat ovat. Pidempää matkaa en viitsi niissä raahustaa, kun tuntuu ettei ne nouse kunnolla maasta. Siis ei jatkoon.

Crocseista Mies ehti huutamaan, että ei ikinä, ne on niin juntit. Sivuhuomautuksena ihan sellainen juttu, että Mies voisi pitää ajatuksensa ihan ominaan, koska tämä aihe ei häntä voisi enempää muutenkaan kiinnostaa. Nyt lapsi ei halua crocseja, koska hän seurasi melko tiivistunnelmaista keskustelua aiheesta äidin ja isin välillä. Puolustuksena on pakko sanoa, että lapsella on tosi kivat kesäcrocsit! Äiti olisi kyllä nämä kumpparit kelpuuttanut, etenkin kun niistä olisi saanut -20% alennusta. Sitäpaitsi juntit on ne puutarhaversiot. Tosin on myönnettävä, että vaikka meille Crocsin kumisaappaat olisi saaneet kernaasti muuttaakin, niin mietin kantapäässä olevaa merkkiä vähän puutarhakenkämielellä, että Crocsit ei jatkoon.

Bisgaard - vahva kandidaatti. Lapsen suosikki. On ollut ostoskorissa jo moneen kertaan, vaan vielä olen jäänyt miettimään. Loskakelit on täällä nyt, niin saappaiden olisi pitänyt olla täällä jo eilen. Punavuoren peikossa meidän kokoa ei enää ollut. Pikkujaloissa on. Bisgaardilta haaveilen neidille myös ballerinoja, ovat vaan peevelit niin kamalan kalliita.

Hunterit - äidin suosikit, mut ehkä äidille itselle. Sitten kun ollaan taas jossain palkatussa duunissa. Melkein neljävuotias ei välttämättä ymmärrä ajatusta tämän saapikkaan takana, joka liittyy ainoastaan brändiin eikä esim. siihen ovatko ne sopivat päiväkotiin ja kuralätäköissä kahlaamiseen. Hunterien osalta tämä kilpailu on päättynyt.

Nuo Tretornit ovat ihan perussaapikkaat ja varmasti hyvälaatuiset. Ovatko nämä vähän tylsät? Lähes valkoiset? Ei tosin kauan. Hmmm. Nämä kumisaappaat ovat kuitenkin yhä mukana kilpailussa.

Huh mitä hommaa! Sitä, kun viettää ihanaa, laadukasta, mahtavaa ja huikeeta (joo meni överiksi) kotiaikaa vain pienten ihmisten kanssa (parin sanan murinoita/ilta Miehen kanssa ei lasketa), niin kumisaappaiden valinnastakin voi näköjään laatia vaikka minkälaisia strategioita ja helposti yksi päivä, ilta, yö, seuraava päivä, ilta ja yö jne. jne. kuluu ennen päätöksen tekemistä ja tässä tuntee olevansa suuremmankin diilin projektipäällikkö a.ka proikkari ja nämä ed. mainitut sanat eivät liity eivätkä tule liittymään elämääni mitenkään muuten. Mistä lie nyt luikahtivat mieleeni? Konsulttiskeidaa, hyhhyh.

Nyt tämä empiminen kuitenkin on tullut päätökseen. Juuri sopivasti ennen äidin viikon huippuhetkeä (get a life, bitch) we have a winner...

:)

KAHVIA!

Se on nimittäin niin, että ei tulisi tämän paletin pyörityksestä yhtään mitään ilman KAHVIA. Kyllä se näin on. Aamulla tää ei pysty edes puhumaan ennen kuin on kulaus mustaa kultaa, eikun ei se sitä ollutkaan, vaan ihan perinteistä KAHVIA naamassa. Sitten lähtee taas arki pyörimään. Vauva saa kuivan vaipan, vanhempi ihanuus aamupalaa jne. Se on kuin laittaisi pausen taas play-asentoon. Priorisointi on tosi tärkeää lapsiperheessä.

Päivään kuuluu yleensä Robertsin rasvaton latte tai cappucino, mut sitä en voi nyt ottaa, koska sen kanssa saa suklaata (BTW day 5 ilman suklaata - ihme kun on vähän ranteet-auki kirjoituksia tänne kirjoitettu). EDIT: Tuo äskeinen kirjoitettu pari päivää sitten, nyt tilanne on toinen ja suklaavaje korjattu. Huomasin nimittäin olevani ihan "total dickface" ilman suklaata. Ei sellaista kukaan jaksa katsella.

Meiltä löytyy Bialetti ja kahvinkeitin papujen jauhajalla. Oli aika, jolloin korpesi kaivaa suodatinkeitin vieraita varten jostain kaappien uumenista, koska itse join espressoa tai sen johdannaisia, kuten lattea, cappucinoa, cafe au laita. Nykyään ostan siis espressoni Robertsista tai Wayne's Coffeesta. Aamu- ja iltapäiväkahvi valmistuu suodatinvehkeellä. Kas, kun en sentään imuttele kahvia tassilta sokeri hampaiden välissä. Sen verran mummoilulta tää touhu taas jotenkin kuulostaa.
kuva: crema.fi

Kahvin kanssa on oltava tarkkana. Auta armias, jos klo 18 jälkeen kahvia erehtyy edes haistamaan, niin voit olla varma, että vielä 02 rullailee lakanoita. Tää on tarkka homma. En voi tajuta anoppia, joka illalla ennen nukkumaanmenoa rukluttaa kahvinkeitintään ja vetää hirmutsufet naamariin, että hyvää yötä vaan sullekin. Kohta kuitenkin kuuluu ihan tajuton kuorsaus. Ihan oikeesti. Minä, jonka luulisi vajoavan lähestulkoon koomaan sänkyyn kaaduttuani, herään tuohon seinien poraamiseen kesken kallisarvoisten unien. En ole viitsinyt aamulla kuitenkaan paljastaa, että syy olettomiin uniini ei ollut vauva, vaan järkyttävä sahaaminen à la anoppi. Hah! Siinä mainio esimerkki aamuista, jolloin ainakaan ilman valiumia kahvia ei selviä.

Huono

kuva: everydaypeoplecartoons.com

Voi itkut, kun välillä sitä miettii, miten olisi voinut tehdä toisin ja voi kunpa sitä ja tätä ja tuota. Ensinnäkin eka huono tulee siitä, että esikoinen käy päiväkodissa, vaikka äiti on kotona. Tämähän on siis tosi huono. Toka huono tulee siitä, että päiväkotitaival on lapselle ollut vaikeaa since day 1. No miksi helvatassa se lapsi nyt on päiväkodissa, jos on niin kamalan vaikeeta. Sitähän minäkin joka jumalan päivä mietin - tai oikeammin kolmena päivänä viikossa. Yksinkertaista olisi ottaa lapsi pois päiväkodista ja sittenpähän sitä oltais kotona, niin kuin hyvä olisi.

VAAN eihän tämä näin helppoa ole. Tilanteessa siis: lähes nelivuotias, ihana, herkkä, hyvin tunneälykäs ja äärimmäisen empaattinen tyttö. Päiväkodin aloitus oli varsinainen järkytys (meille molemmille), koska häntä oli hoidettu tuonne 2,5 vuotiaaksi kotona eikä kovin moni ulkopuolinen ollut tästä kunniasta päässyt nauttimaan. Ei tämä äiti paljon humputellut omissa jutuissaan (lue: baareissa). Olisiko kannattanut? Ehkä tai ehkä sillä ei suurta merkitystä olisi ollut.

Talk about temperamentti: toiset ovat ihan takki-auki supersosiaalisia, menevät lähestulkoon kenen tahansa syliin istumaan ja toiset itkevät, kun sanotaan terve. Ei terve, miten tässä nyt osaa do the right thang? Joo tiedetään, sitähän se vanhemmuus on yhtä luovimista, kultaisen keskitien etsimistä, selviämistä, kiristystä, lahjomista, onhan-näitä.

Ikä ja kenties päiväkoti on/ovat iloksemme reipastuttanut/-neet lastamme ja siinä sivussa paljon, paljon muuta. On vaan erittäin ärsyttävää, että lähtökohtaisesti ujoutta ja herkkyyttä pidetään jollain tapaa huonona piirteenä. Olen lukenut artikkeleita aiheesta, joissa todetaan, että lasta ei pidä missään nimessä karaista, sillä se ei hänen persoonallisuuttansa kuitenkaan muuta, korkeintaan sillä tehdään hänelle hallaa. Ollaanko tässä nyt nimenomaan karaistu ja elämä on piloilla? Toivon todella, että näin ei ole. Esimerkiksi en vie häntä harrastuksiin, joihin vanhempi ei pääse, kuten tanssitunnit tms., koska hän ei halua mennä yksin. (Äiti on muuten tanssinut Muumihumppaa yksin Tanssistudiossa, koska lapsi päätti huilia. Ei menty toiste).

En usko, että töistä kieltäytyminen onnistuisi sillä verukkeella, että lapsi ei halua päiväkotiin. Elämä on oikeasti raakaa. Se itkettää myös äitiä, vaikka miten reippaana tässä yritetään rimpuilla.

Lapsi on siis siksi päiväkodissa, koska uskomme, että se tekee hänelle oikeasti hyvää. Olisiko se oikeasti oikein, jos hänet olisi otettu pois päiväkodista vauvan synnyttyä? Joku Liisa Keltinkangas-Järvinen saattaisi sanoa, että ei kuule mitään vahinkoa olisi päässyt tapahtumaan, vaikka olisimmekin töröttäneet kotona koko porukka. Tämäkin on totta. Toisaalta Liisa pitää alle 3-vuotiaiden puolta vähän kovemmin.

Nämä itkemiset ja ikävät tulevat kausittain. Välillä on vaikeaa ja sitten taas vielä vaikeampaakin. On myös ilon hetkiä, jolloin äidille vilkutetaan reippaasti. Näitä on vähiten, mutta kuka laskee. Minä lasken. Kenties tämä ikävöimisvaihe on jonkinlaista reaktiota pikkusiskon syntymään. Kenties se on oikeasti ikävää ja surua. Itkeminen voi olla myös tapa. Olen koettanut selittää ja ymmärtää niin nätisti kuin rumasti (huono, huono), että kyllä saa itkeä, jos itkettää, mutta ei tarvitse itkeä.

Lähtö päiväkotiin on tiukkaa lapselle ja sitä se on äidillekin. Kirosanatkin aika ajoin pyörivät suussa melkoisena sekamelskana, mutta ulos ne eivät pääse. Meillä ei kiroilla. Esimerkiksi kuin pisteenä iin tai ihan minkä s-tanan tahansa päälle - kahvikuppi kaatui aamulla vaalealle matolle ja v-tutti niin sanoinkuvaamattoman paljon, mutta suustani pääsi - ja vielä suht kepeästi: "Voi helkkari!" Lasta nauratti ihan ääneen.

Kunnes se sitten taas alkoi: nyyhkytys, itku, ulvominen ja volina (tiedän, huono. Ei saisi sanoa, saati ajatella noin rumasti). Äiti ihan romuna, koska huono mieli iskee kuin tikari eikä asiaa paranna lähes puolivuotiaan kurkku-suorana huuto lähtöä tehdessä. Note-to-self: Olen oppinut jotain äitiydestä: en kestä itkua. Aika huono tai sitten hyvä. Meillä ei nimittäin lapsia itketetä. Ne tuupataan päiväkotiin tai sitten niitä hyssytetään, kunnes itku loppuu.

Puolustus jatkaa: Lapsella on päiväkodissa kavereita. Kotona on univajeinen - > silloin myös melko hermoriekaleinen äiti, joka keskustelee lähes puolivuotiaan vauvan kanssa guuguugaagaa, jolloin voidaan ajatella, että ehkäpä päiväkodissa olisi kiva käydä leikkimässä ihan mukaviakin juttuja. Ehkäpä on minun ja mieheni arvio. Voi olla, että saamme jonakin päivänä kuulla, että arviomme oli ihan perseestä. Tuolloin vedämme "Ajattelimme, että se oli sinun parhaaksesi" valttikortin pöytään ja toivomme, että tyttäremme käyttävät samaa valttikorttia etsiessään meille hoitokotia. Sitten sitä voikin miettiä osasiko ajatella lapsensa parasta.

Tiksut ja jälleen arvonta!

Tyylisuuntauksien Jarna jälleen arpoo, voi että jänskättää, kun on jo kaksi arvontaa päällä, mitenkä meille käy!

Ticketeistä on paljon juttua blogeissa ja etenkin Helsingissä pukuja näkyy paljon katukuvassa.

Onpahan tälläkin äitillä Tickettiä. Ja on muuten julmetun kokoinen untuvatoppis, jota ei muuten kannata laittaa shoppailureissuille, jossa avecina lähes-nelivuotias ja vauva. Voinet arvata kellä on selkä märkänä ja hermot riekaleina, kun huutavaa vauvaa yrittää rauhoittaa sylissä ja saman sarjan puku vaan liukastelee äidin saman sarjan takkia pitkin. Slippery little suckers (mistä elokuvasta? joo, mummo täällä terve) siis nämä Tiksulaiset.

kuva: www.ticket2heaven.dk/

Juuri eilen, kun yritin Kampin Po.Pissa miettiä mihin kuluttaisin -10 % setelin, eräs äiti kysyi minulta mielipidettäni Tiksun baggie nordicista (tai ei nyt ihan just suoraan nordicista, mutta se puku oli lapsella päällä). En osannut sanoa muuta, kun suosituksia. Neiti oli juuri laskenut polvillaan jääkivimössöä alas, kastellut pukunsa, vaan tyttö itse säilyi kuivana. Eikä polvissa ole jälkeäkään! Samaan hengenvetoon on todettava, että nämä Vikingin menokkaat kastuivat myös, vaan ei jalat.

kuva: https://stockmann.com/sub/fi/Jalkineet/62721/11353#Odatedesc;

Jonkun (Miehen) mielestä on ihan älytöntä käyttää aikaansa joidenkin ulkohaalareiden ja kenkien ja rukkasten jajajaja... tutkimiseen, mutta tässäpä oli mainio esimerkki, että kylläpä kannatti. Eikä tuon Miehenkään ole tarvinnut tuoda puistosta palelevaa tai kastunutta lasta kesken leikkien kotiin, että Kiitokset ihan vaatimattomasti minulle. Kiitos äiti, että olet kuluttanut vuorokausia, kenties viikkojakin internetissä ja kaupoissa ja alennusmyynneissä. Kiitos, että olet tehnyt hyviä sijoituksia. Kiitos, kiitos, kiitos! Hmmm. Saattoi pikkusen karata nyt, mutta jos voi olla jostain näin "pienestä" tyytyväinen, niin aika hyvä. Niin ja eipä kestä.

kuva: huuto.net (ei löytynyt enää "virallista" kuvaa tästä puvusta, kun taitaa olla niin last season. :)

Muita Tiksuja meillä on mm. tämä ihana rubber rain, joka on jäämässä pieneksi, joten arvontapalkinto voi tulla meille. Niin ja Kiitos. :)

P.S. En ole muuten ole uskaltanut miettiä mitä myrkkyjä noissa puvuissa on, kun ne eivät kastu, mutta on parempi ettei tiedä ihan kaikkea, muutenhan ollaan siinä tilanteessa, että lapsi on kastunut kuralätäkössä. Ei hyvä.

Arvontaa pukkaa...

Ihanat keltaiset Bisgaardin kumpparit haluavat muuttaa meille neiti melkein neljä veen lätäkkötouhuihin!

kuva: pikkujalat.fi

Toivotaan onnea meille Jarnan arvonnassa:
http://tyylisuuntauksia.blogspot.com

Aijai atopia!

Välillä jotain fiksuakin ajatusta kehiin. Meidän perheeseen on muuttanut muitakin kuin disainhuonekaluja, nimittäin joulun alla ilmaantui yks viheliäinen tapaus. Neiti lähes neljä vee alkoi raapia rystysiään niiden kuivumisen vuoksi, ilmeisesti viilenneiden ilmojen takia. Alta aikayksikön ne pirulaiset infektoituivat ja ennen kuin äiti ehti reagoimaan juuri mitenkään diagnoosiksi iskettiin atooppinen ihottuma, joka oli kämmenistä levinnyt kyynärvarsiin, olkapäihin, peppuun ja kasvoihin. Tai kyllä äiti ehti reagoimaan, mutta saimme käskyn käyttää kamalaa kortisonia kuureittain ja aina kuurin aikana paranemista tapahtui, mutta kortisonivapaalla ihottuma pääsi taas irti.

Olemme käyneet kahdesti terveyskeskuslääkärillä ja saaneet toiselta jopa aivan turhan ab-kuurin infektion nujertamiseksi. Turhan siksi, että lapsi sai takuutraumat äidin yrittäessä tunkea antibioottia poskeen ja koska antibiootteja ei yleensä edes määrätä atooppiseen ihottumaan, paitsi siinä tapauksessa, että infektiota on niin laajalti eikä kortisonihoito auta. Ja tällöin kyseessä on kefeksin eikä mikään fuckin' zithromax. Mur. Äiti on vihainen. Sanomattakin selvää, että ei ihottuma parantunut. Tavallaan ymmärrän, että haluttiin nujertaa mahdollista streptokokki aata, vaan mitään muutosta ei tullut lukuunottamatta säröä äiti-tytär suhteeseen. Minua vihataan - ja aiheesta.

Lapin loma, vaikkakin oli siis oikein mukava, aiheutti sen, että ihottuma levisi kasvoihin. Viima ja pakkanen olivat ilmeisesti myrkkyä, jonka parantamiseen tarvittiin todellista myrkkyä. Mehiläisen tohtori totesi loman jälkeen, että kortisonia (Sibicort) vaan kehiin kasvoihinkin (eiiii!). Muutama päivä riittikin, paitsi nyt näyttäisi taas olevan vähän enemmän punoitusta. Kortisonia en kuitenkaan nyt laita kasvoihin, jollei ole iiiihan pakko.

Perusvoiteita on kaksi Miniderm ja Aqualan Duo, joita löträän neitiin vuoroilloin. Mietin tämän tarkoitusta, koska iho ei tunnu yhtään kuivalta, paitsi ihottumakohdista. Tuleeko silti löträtä koko tyttö perusvoiteella? Muita mielestäni parempia vaihtoehtoja kortisonille on vauvan sinkkivoide Natusan (jossain sanottu ettei tämä olisi hyvä vaihtoehto), mutta sitä löytyi kaapista, Dexem Creme (tuntuu ehkäisevän kutinaa) ja nyt kokeilussa Avenen Cicalfate kasvovoide. Kyllä jää äiskän purnukat kakkoseksi. :(

Kesä tänne ja heti!

Kuurilla

kuva: http://thecomedynet.com/wp-content/uploads/2012/01/dr-phil-funny-quote.jpg

Tässä sitä taas ollaan, diagnoosi tarkemmin after-childbirth-still-breastfeeding. After childbirth: kiloja liikaa (jokunen). Still breastfeeding: mahtava tekosyy syödä. Koko ajan. Laihdutusoperaatioiden tulokset: Huonoja. Hirrrrveesti ei auta, kun sanotaan, että imetyksen aikana ei saa laihduttaa. Tulee tietenkin kauheen huono omatunto, kun vaaka näyttääkin vähemmän. Not. Näyttäisikin.

Ennen kuopuksen kastejuhlaa havaitsin, että ihana Marc O'Polo villakangasmekkoni snadisti kirraa. Siis suomeksi: ei mahdu päälle perkele. En tiedä mistä sain voimaa, mutta olin kolme (3) viikkoa syömättä pullaa ja suklaata. Tämä johtui varmaan jostain after-childbirth sekopäisyydestä. Tadaa, Marc O'Polo villakangasmekkoni sujahti ylleni juhlaa varten. Sujahti oli ehkä snadisti overstatement. Siis suomeksi: just ja just meni vetskari kiinni.

Mikä tässä yhtälössä oli uskomatonta, oli allekirjoittaneen kyky olla syömättä suklaata! No juhlan jälkeen paluu entiseen tapahtui nopeasti ja jälleen ollaan tilassa, että en panisi pahakseni, jos joku kaks tai kolme kiloa, no okei, vaikka neljäkin kiloa katoaisi jonnekin. For good.

Valmistelut: vedin sunnuntai-iltana Marabouta kaksin käsin, koska meillä ei voi olla suklaata kaapissa, jos sitä ei saa syödä. En ole koskaan ymmärtänyt näitä ihme hamstraajia, joilla on kaapit täynnä keksejä tai suklaata, jotka saattaa olla jo menossa vanhaksi tai suklaata napataan palanen silloin ja toinen tällöin. Ihme touhua.

Tuli maanantai (nää kidutukset aloitetaan aina maanantaina) ja join kahvia aamupalaksi, kuten aina. Sellerin sijaan lounaaksi nautin chilijuustoa, kaapista löytyneitä Pringlesejä ja pakastimen Daim-kakun (no en ihan kokonaan). Äsken söin tyttären karkkipäiväksi tarkoitetut vaahtokarkit. Nyt alkais olla tilanne se, että kaikki makea alkaa olla tuhottu. Periaatteessa nyt voisi aloittaa kuurin, mutta tää viikko on mennyt jo piloille. Palataan tähän maanantaina. Jos kaapeissa ei ole suklaata.

Uppistakeijjaa

Tässä on nyt lomailtu kodin ulkopuolella ja joulun sekä alennusmyyntien aiheuttama hirrrrvee kulutus (tai alennusmyynneissähän kylläkin säästää) on pistänyt miettimään, että nyt en osta mitään, en siis voi ostaa yhtään mitään, mutta jotenkin kummassa meille on kotiutunut tämmöinen kaveri keittiöön:



Tylsiä keski-ikäisiä kun olemme (tekee mieli lisätä "ylipainoisia", koska se jotenkin selittäisi seuraavaa), niin väri on natur, joka on myös esikoisen tuolin väri (ei helvata miten tylsää! tai sitten tyylikästä tyyliin less is more tai oikeastaan ihan miten vaan). Yritin sanoa Miehelle, että aika kiva olisi vaikka Pale pink (googlaa ite), vaan ei taipunut hän. Niin ja se olin MINÄ, joka maksoin ko. tuotteen. Kylläpä sitä ollaan niin hellan ja mikä-se-oli välissä. Tähän täytyy vielä palata, mutta tästä hankinnasta se, että tämähän ei ole just a syöttötuoli, vaan jotakuinkin ainoa design-esine meidän huushollissa. Tai siis näitä on nyt kaksi. Mietimme siirtyisikö esikoisen tuoli pienemmälle, mutta arvelimme, että olisi melko julmaa käskeä aikuisen tuolille, kun siihen pitäisi säätää sitten jotain tyynyä pepun alle jajajajaja. Haluttiin siis yksinkertaisesti molemmille tytöille omat. Ja näissä muuten istutaan sitten. Aikuisiksi asti.

Sitten toinen uppistakeijjaa oli vähän taas kuin olisi laittanut rahaa pankkiin, kun Stockalta sai -20% alennusta, niin meille muutti tää ihanuus:



Sanomattakin on selvää, että nyt en osta mitään.

Kuvat:
Stokke Tripp Trapp: vaunuaitta.fi
Fatboy: finnairplusshop.com

Lähteminen

Uloslähteminen - Joka aamuinen helvetti. Kyllä taas piti tänä aamuna todeta, että aikataulussa pysyminen ja uloslähteminen vauvan ja leikki-ikäisen kanssa on lähestulkoon mahdottomuus. Perhe on ollut kaksi viikkoa lomalla (tai siis mies ollut, äitihän on aina lomalla, eikös se jotenkin niin mene?!), jonka jälkeen lähteminen tuntuukin taas erityisen hankalalta. Hiihtolomaviikko meni ihan järkky influenssassa, joka on varsinainen painajaistarina itsessään. Tätä seurasi lomaviikko Lapissa, joka taas on toinen tarina. Kylläkin mukava sellainen.

Mutta siihen lähtemiseen. Esikoisen tarhapäivinä, joita on kolme viikossa, on tavoitteena päästä ovesta ulos klo 9.30. Tämä ei ole kertaakaan vielä viiden kuukauden (kuopuksen ikä) aikana onnistunut. Mistä oikein kiikastaa?

Aamu: äiti herää hiljaisena, koska hänestä tuntuu usein siltä, että ei ole juurikaan nukkunut yöllä. Tämä ei pidä paikkaansa, koska ei osaa sanoa montako kertaa yössä vauva on syönyt, koska äiti tökkää unikoomassa tissin/tutin vauvan suuhun ja jatkaa koisaamista. Meillä nukutaan perhepedissä juuri tästä syystä. Äiti ei voisi kuvitellakaan nousevansa ylös sängystä, syöttävänsä ja vielä kiikuttavansa vauvansa takaisin omaan sänkyynsä. Ja vielä monta kertaa yössä. Miten joku pystyy tähän? Nää lapset saa varmaan jotain rauhottavaa illalla.

Tarina jatkuu. Äiti lataa kahvia koneeseen ja tässä vaiheessa kuopus on viimeistään haettu seuralaiseksi. Yleensä kahvi ei ehdi huulille, kun esikoinen kutsuu kantamaan hänen korkeutensa sängystä lastenohjelmien pariin. Äiti saa kahvia, vauva maitoa ja esikoinen aivovirikkeitä. Tai jotain.

Sitten alkaa toiminta. Esikoisen aamutoimet, vaatteiden ja aamupalan valinta. Lähes nelivuotias ei hyväksy yleensä mitään mitä äiti ehdottaa, joten hän valitsee mekkonsa itse. Legginsit ovat so last season, sukkahousut ne olla pitää ja auta armias, jos ne pinkit ovat pesussa. Ulkovaatteita aletaan asettelemaan pukemiskuntoon klo 9.15, vielä on hyvät mahkut siihen, että ulos startataan aikataulussa. Uskon tähän joka kerta.

Pikkusisko täytyy pukea vasta kun kaikilla muilla lähtijöillä on kaikki vaatteet ja asusteet päällä, muuten hell breaks loose. Tässä ei ole kyse sitten mistään pikkuitkusta, vaan kuopus huutaa kuin syötävä, aivan raivona ja täysin v-tuneena eikä huuto helpota ennen kuin ollaan ovesta ulkona. Tässä vaiheessa äidin hermot ovat riekaleina ja esikoinen itkee kuopuksen (ja äidin) huudosta selvästi pelästyneenä.

Jos on käynyt niin hyvä tuuri, että lasten haalarit, lapaset, kaulurit, pipot, villasukat ja -housut sekä kypärämyssyt jne. jne. ovat löytyneet, niin eiköhän ole niin, että sitä äitin saamarin pipoa ei löydy sitten niin mistään. Tässä kohtaa v-tuksen tason voi arvata. Minne voikaan se paska lakki hävitä. Joka perhanan aamu.

Sanomattakin on selvää, että klo on tässä kohtaa 9.50, kaikki tämä ihanuus 50 metrin päiväkotimatkan vuoksi. Awww, huomenna taas uusiks!

Po.Pin arvonta...

http://riikkakotiaiti.blogspot.com/2012/02/polarn-o-pyret-arvonta.html

Tuolla blogissa on Po.Pin arvonta ja blogimainostuksella saa kaksi arpaa! Minulle siis arpavoitto, kiitos!