perjantai 12. helmikuuta 2021

Hyvinvointia tässä elämässä


 

Aivan ihana talvipäivä. Pakkasta on reippaasti etelää myöten, vaan kirkas aurinko pakottaa sulkemaan silmät sen lämmittäessä, kunhan jäätävä viima malttaa hetkeksi tuulensuojassa helpottaa. Ihminen valon lapsi on.

Valo lisää hyvää mieltä ja olen ottanut asiakseni lähteä ulos kesken työpäivän, kun aurinko paistaa. Se on nyt sääntö. Niin helposti sitä istua töröttää sohvan nurkassa aamusta iltaan ja sen huomaan itsessäni heikentyneessä hyvässä mielessä. Olo on helposti ärtyinen, ahdistunutkin, jos ei käy ulkona työpäivän aikana. Minua muistuttelee sormessa Oura, ranteessa Polar - oikein tuplasti, että hopihopi, nosta sitä kankkua ylös nainen. Ilman näitä muikkareita, en ehkä helposti nousisi edes jääkaapille kauhaisemaan luvattoman paksua luonnonjugurttia paria lusikallista suoraan purkista (tekeekö kukaan muu näin?). 

Minä teen, sillä se on minun oma purkki. Omassa elämässäni eletään nimittäin uutta alkua. Olen alkuvuoden opetellut olemaan yksin lasten ollessa isänsä luona joka toinen viikko. Onneksi voimme tavata silloinkin, mutta pääosin se toinen viikko, he ovat toisaalla. Minä en ole ollut koko aikuisikäni aikana yksin. Juurikaan koskaan. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana ei ole varmasti kovinkaan paljon yli kymmentä yötä jolloin olisin ollut yksin kotona. Iso muutos tämä on. 

Yksi syy muutokseen on hyvinvointi. Sitä minä tavoittelen, meille kaikille. En halua olla katkera tai vihainen mistään, vaan haluan voida hyvin. Se tarkoittaa sitä, että on myös itse hyvä itselleen. Tekee niitä valintoja, jotka tekevät itselleen hyvää. Luopuu niistä, jotka eivät tee. On tärkeää asettaa rajat sille, mikä on ok ja mikä ei ole ok. On myös tärkeää pohtia mitä itse haluaa. Tässä kohtaa voi luopua siitä ajattelumallista, jossa miettii mitä pitäisi kenellekin olla. Lainatakseni mahtavaa terapeuttiani, kehotan jokaista kysymään "mitä sinä itse haluat?"

Se on iso kysymys, mutta minulla on siihen selkeä vastaus. Haluan voida hyvin, haluan että minulla on levollinen olo, haluan olla onnellinen. Siihen on vielä matkaa, mutta opettelen siihenkin, ettei minulla ole kiire. Minulla on tämä elämä aikaa.

Hyvää mieltä tuovat: 

- läheiset

- ystävät

- kevään ensimmäiset tulppaanit

- oma uudenlainen rauha

- hyvät yöunet (ei itsestäänselvää)

- kahvi kahvilasta, lasi viiniä ystävän kanssa, suklaa, hieronta, lounas ravintolassa, jättää radikaalisti astiat laittamatta koneeseen illalla.... 

Aina voi vahvistaa hyvinvointiaan, kun pystyy listaamaan asioita, joista tulee hyvä mieli. 

Levollista viikonloppua ja mielenrauhaa!

 

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Villalankakerän ja elämänviisauden äärellä

Selvittelin villanlankakerän massiivista solmusotkukasaa melkoisen tovin, kunnes tajusin lopettaa. Mitähän järkeä siinäkin hommassa oikein oli. Ei auennut solmut, eikä sotkut, vaikka kuinka pyörittelin ja pujottelin. Helpointa ja viisainta tässä tapauksessa oli vain jättää sotkumytty ja leikata lankakerän lanka poikki. 

Huomaan takertuvani usein asiohin, joista selviäisi helpoiten vain jättämällä ne sikseen. Innostun helposti uusista haasteista, milloin ne on villasukkaa, milloin Pythonilla koodaamista, skeittaamista, milloin mitäkin, josta minulla ei ole aiempaa kokemusta, saati osaamista, mutta haluan osoittaa, että minä pystyn siihen, pystyn oppimaan, ei ole liian vaikeaa. Välillä pohdin, miksi teen näin, kun väistämättä tulen siihen risteykseen, jossa on todettava, että nyt tää homma meni liian vaikeaksi, eikä motia jatkaa ole enää. 

On toki hienoa, että on vankkumaton luottamus omiin kykyihinsä ennen projektin aloittamista, kuten esimerkiksi lasten synttäreille kakkuja leipoessani. Näyttääpä upealta ja yksinkertaiselta tehdä - jossain Instassa ja Pinterestin dream boardeilla - tämä yksisarvisen kierteinen sarvi kakun päälle. Lopputulos on sitten niinno, jotain muuta.

Vaan ilman tätä uskoa, ei uskaltaisi koskaan yrittää.

Nyt haaveilen Lapin lomasta, jossa jo näen kuinka lumilauta voisi olla hyvä tapa päästä polvileikkaukseen. Upsis, oikaisin suoraan risteykseen, hah! Ei vaan, oikeasti, olisipa kiva kokeilla lumilautaa -ajatus on sitä, että halu oppia ei ole kadonnut mihinkään. Loma Lappiin kyllä itsessään olisi jo ihana, että lumikenkäilykin tekisi onnelliseksi. Sitäkään en ole kokeillut.

Olen jälleen suuren elämänviisauden keskellä. Vaikka on sotkuja ja vaikka on vaikeaa, niin se, että edes yrittää, tarkoittaa sitä, että ei ole vielä luovuttanut. Ja nyt tulee paras kohta. Silloin kun huomaa, että homma ei vaan enää etene, yrittäminen ei kertakaikkiaan tunnu hyvältä, niin silloin pilliin puhaltaminen on suurta viisautta. Pään seinään hakkaminen ei ole tervettä, se ei kestä sitä kovin kauan. On osattava laskea irti, vaikka se kuinka pelottavaa olisikin. Aina tulee jokin uusi projekti, joka toistaa samaa kaavaa. Jossain kohtaa homma alkaakin sujua, eikä sitä risteystä tulekaan - ainakaan ihan heti.

Nyt tämä suuri elämänfilosofi keittää iltapäiväkahvit, tekee jotain mikä ei vaadi suuria ponnisteluja. Villasukassa pitäisi aloittaa kantapää, ihmeiden aika ei ole ole, sillä se on meikämandariinin vaikka kuinka mones kantapää. Sen risteyksen STOP-merkille minä näytin kieltä. There.