lauantai 2. toukokuuta 2020

Koronakevät 2020



Se olisi vappuviikonloppu eli yhtäkkiä ollaan toukokuussa. Olen pohtinut useaan kertaan, mitähän lausuisin tästä keväästä. En ole aiemmin halunnut kirjoittaa yhtään mitään. En ole jaksanut, olen ollut paikotellen tosi uuvuksissa, kuten varmasti kaikki meistä on jollain tapaa oireillut tässä poikkeuksellisessa ajassa.

Niinhän siinä kävi, että korona valtasi maailman, eikä me päästy lasten kanssa Kanarian lomalle maaliskuun lopussa. Siis tämä ei varmasti ole universaalisti se kaikkein tärkein, vaikka itsekkäin nosto taatusti onkin. Tämä oli varmasti myös onni, sillä kun kansaa haalittiin maailmalta koto-Suomeen, niin olen tietysti tyytyväinen, että me oltiin eristyksissä kotona, eikä karanteenissa missään Las Palmasin huoneistohotellissa. Silti nyt on kasa bikineitä ja kesämekkoja odottamassa jotain, josta ei vielä tiedetä mitään. Toki optimistisesti ajatellen, kyllähän se kesä tännekin saadaan.




Olemme nyt siinä kohtaa koronaa, että kotona olemisesta on tullut uusi normaali. Ihmisten liian läheltä kävely aiheuttaa nyrkin heristelyrefleksin ja päivittelyn siitä, että jotkut ihmiset eivät vaan välitä. Ruokakaupassa käydään mahdollisimman harvoin, missään muualla ei.

Vielä vajaa pari viikkoa, kunnes lasten tulisi palata kouluun. Se on ristiriitaista, enkä osaa ajatella siitä tässä hetkessä muuta kun, että se on älytöntä. Arvostelut on tehty, mitään turvavälejä ei käytännössä voi kuitenkaan toteuttaa, vie vähintään sen kaksi viikkoa, että kouluun totutaan taas, kunnes kesäloma sopivasti alkaakin. On myös mahdollista, että tilanne on toinen toukokuun puolessa. Ymmärrän, että tälle on ihan muut kuin oppimiseen liittyvät syyt ja liian monissa perheissä koulujen avaaminen on lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

Tulevana maanantaina minulla oli varattuna lento Portoon viikoksi. Odotin tätä reissua tosi paljon. Siinä oli työmatkaa, mutta siinä oli myös lomaa. Tämäkään ei toteudu. Pelkään myös, että moni muukaan matka suunniteltu tai suunnittelematon, ei tule toteutumaan ainakaan tänä vuonna. Kukaan ei tiedä, milloin matkustamaan päästään, vai päästäänkö edes. Lehdissä väläytellään futuristisia kuvia lentomatkustamisesta. Pään ympärille sellainen vanhanajan hiustenkuivaajapönttö. Siellä on turva. 



Monissa kodeissa on lockdownin aikana nähty myös miten parisuhde voi. Iltapäivälehdissä on spekuloitu babyboomin alun ja samaan aikaan avioerojen kasvua. Samojen seinien sisällä oleminen on vahvistanut niitä käyttäytymismalleja, jotka siellä suhteessa ovat jo olleet olemassa. Voi olla, että siellä on läheisyyttä, yhteishenkeä ja toisesta välittämistä, jolloin poikkeusaika on voinut vahvistaa tätä yhteyttä. Voi olla, että suhteessa on entuudestaan ollut puhumattomuutta ja yksinäisyyttä, joka näkyy tässä ajassa erkaantumisena. Ollaan toisesta kaukana, vaikka pakosta lähellä ollaankin. En kuitenkaan usko koronan olevan syy avioeroihin. Ne syyt ovat ihan muita. 

Omat koronahullutukset noudattavat pitkälti samaa kaavaa kuin muidenkin. En osallistunut Instassa tyynyhaasteeseen, mutta sata kyykkyä päivässä -haasteeseen kylläkin - muutaman päivän ajan, kunnes unohdin sen. Alussa tuli jumpattua ihan hulluna, nyt jumppaan muutaman kerran viikossa, mutta en niin hikijumppaa. Mieluiten lattiatason matalasykkeistä, rauhallista jalannostoa 10 minuuttia tunnin riehumisen sijaan. Onnistuin seisomaan päälläni ja käsilläni seinää vasten. Corona goals achieved.


Minusta kuoriutui pro-korvapuustileipuri ja taikina tuli laittaa kohoamaan ennen kuin viimeinen pulla oli syöty pakkasesta. Leivoin myös korona-ajalle ominaisen pataleivän. Se oli hyvää. Jostain syystä vain yhden kaapin olen siivonnut. Vaatehuonetta suunnittelen jatkuvasti, mutta se on niin iso operaatio, koska haluaisin laittaa samalla osan vaatteista kiertoon ja se taas vaatii oman operaationsa. Tietäjät tietävät. Lastenvaatteista en mainitse tässä nyt mitään. Ikkunoita suunnittelen peseväni.

Nyt kun koululaiset ovat tottuneet etäopetukseen ja myös oma työarki on solahtanut tämän kaiken lomaan, olen myös kiitollinen siitä, että normiarjen aamukiireet on saanut unohtaa pariksi kuukaudeksi kokonaan. Kiirettä ei ole ollut mihinkään. Se on ehdoton plussa.

Mihin tästä moni asia etenee, sinne ei vielä nähdä. On usvaista. Vaan resilienssiä - kykyä selvityä vastoinkäymisistä ja sopeutua poikkeuksellisiin olosuhteisiin, sitä on toisilla enemmän, kuin toisilla, vaan tämäkin menee ohi. Siksipä koitan ajatella ja toivon sinunkin ajattelevan, että oli mitä oli, asiat järjestyvät lopulta aina. Hymy.