Viikko sitten

Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan,
iloon loppumattomaan.

Ota hänet vastaan.
tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.

Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.

Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda 

 Kulje mummo lähellämme,

muistoissamme mukanamme,

sävelinä sieluissamme,

elämämme enkelinä.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,

saan kulkea rajoilla ajattomuuden.

Olen kimallus tähtien,

olen pilven lento,

olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa,

vaan luoksenne saavun

mukana jokaisen nousevan aamun

ja jokaisen tummuvan illan myötä

toivotan teille

hyvää yötä.

Kävimme saattelemassa äidin kolme viikkoa sitten. Tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Tuntuu, ettei se voi olla totta. En voi ymmärtää. Arjessa on paikoitellen hetkiä, jolloin asiaa ei jatkuvasti ajattele, mutta kun todellisuuteen taas havahtuu, ikävä hyökyy päälle ison aallon lailla, eikä se päästä pois. Ei tarvitsekaan. Ikävä ei ahdista, se kulkee rinnalla. Välillä se tuntuu vahvemmin, välillä pitää hellemmin otteessaan. Tunnen lohtua siitä, että äiti on nyt turvassa, vaikka sen vuoksi meillä on ikävä. Äiti on myös läsnä. Ajatuksissamme. Äiti ei unohdu koskaan.