Keeping busy and carrying on

Uusi OLKKARIN lelupussi

Olo on ollut pari päivää sanalla sanoen uupunut. Eilen tuntui siltä, etten kerrassa saa tyttöjä ulos, oli niin voimaton olo. Tänään sama juttu, ja aamusta alkaen. En kuitenkaan valita. Kuulunee tähän tilaan. En suinkaan ole mitään lepäillyt, koska en pysty vain makaamaan (monestakin syystä), vaan olen siivonnut - ihan hulluna. Jostain syystä siivoaminen kiinnostaa ja sitä jaksaa tehdä. Tosin, jos silmät sulkisin, kajahtaisin varmaan lattiaan.
 
Olkkarin lelut ovat nyt kauniissa Varpusen pussissa. Pussukka on hienompi (ja isompi!) kuin olisin kuvitellutkaan. Nyt on Busstopissa -15%, joten jos harkitset, niin suosittelen tarttumaan aleprossaan. Nämä eivät ole ikinä alessa. Tekisi mieli tilata lisää ja eri kokoisia.

Ulkona oli tänään jälleen aivan ihana ilma, lähetin Miehen ja lapset sinne. Itsekin piipahdin ulkona - kävin ostamassa mäntysuopaa. Meillä oli illalla saunavuoro, ja kannoin olkkarin matot sinne. En ehtinyt pestä kuin yhden ison maton, mutta edes sen. 

Ajatuksena oli tehdä sushia kotona tänään. En jaksanut ajatellakaan, että alan vahtia sushiriisin valmistumista kellojen kanssa. Ei, ei. Nyt ei jaksa tämmöisiä projekteja.

Huomenna on ohjelmassa kukkien tilaaminen äidin muistojuhlaan. En löydä mieluista muistovärssyä. Niin monissa voivotellaan jotain kivuista, säryistä ja/tai jopa kylmistä käsistä. Ärsyttävää. Täydellisen muistovärssyn etsintä jatkukoon. 




Suosikit