Ihan peevelistä

kuva: http://www.nobodygoeshere.com/

Hei täällä on yks, joka on siivonnut tänään ihan hulluna! Ja voin kertoo, että en ole nauttinut, vaikka yritin ajoittain miettiä, että älä hermostu, mutta siinä täysin epäonnistuen. Rakastan, kun on just siivottu ja on ihan siistiä. Tuoksuu vielä inkiväärille ja sitruunalle. Vihaan, kun yleensä aina on sotkuista. Tiedän - liikaa tavaraa, pitäisikin siis muuttaa - ei kai siihen ole muuta ratkaisua. Siivoaminen on niin pehvasta, että en tiedä oikein mitään muuta, joka minua raivostuttaa niin paljon kuin siivoaminen (siis luonnollisesti toki joku sosiaalinen epätasa-arvo, rasismi ja-mitä-näitä-nyt-on kiehauttaa minua, mutta noin niinku tässä osoitteesssa). Osoitus epäitsekkyydestäni riittää tässä kohtaa ja takaisin MINUUN.

Olen poikkeuksetta tosi pahantuulinen siivotessani. Känkkyröintiäni ei helpota yhtään Miehen kuittailut, että näkee oikein meidän äidistä, miten se tykkää siivota... Ihan keskarit pystyssä vedin muutamaan otteeseen. Huokaus. Just lykkäsin luutun nurkkaan odottamaan seuraavaa kertaa. Vielä olisi edessä nojatuolin päällisen silitys. Ja pöytäliinan vai laittasko vahaliinan, niin ei tarvitsisi silittää. En laita, mutta leipomiset jätän aamuksi. Ripun keittiöstä valmistuu nimittäin vielä jotain tuntematonta eli täytyy alkaa kaivelemaan reseptejä - niin just, ihan niitä tietenkin, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Eikö se menekin niin, että kun on vieraita tulossa, niin silloin just kannattaa kokeilla jotain uutta.

Huomenna saamme ihanan siskon ja ihanat tytöt tänne Helsingin humuun hetkeksi, joten sinänsä erinomainen palkinto odottaa, kun on jaksanut huhkia. Nyt on pakko jatkaa projekti loppuun saakka, nimittäin kohta minua ei saa tästä nurkkauksesta ylös. Tässä vielä fiiliksiä tästä päivästä. Tämä veisu on niin mainio, että olen päättänyt sen kaivaa jatkossa esille aina kun alan siivoamaan. Ei voi olla möksä. Ei yhtään.