Estelle & Thild siskokset asuvat nyt meillä
Meille tuli yks kiusanhenki nimeltä atopia viime joulun tienoilla täysin yllätyksenä, ja pyytämättä. Siitä lähtien neljävuotiaan ihoa on yritetty hoitaa, vaikka minkälaisin ropein. Kiitos myös teille vinkeistä, joita jaoitte, kun edellisen kerran aiheesta kirjoitin. Iho on nyt erittäin hyvässä kunnossa, käsivarsissa on vain hiukan ihottumaa, mutta joka iltaisella rasvailulla on saatu pidettyä ihottuma melko hyvin kurissa. Heinäkuussa vedettiin kortsarikuuri, mutta sen jälkeen ei ole sitä paskoo tarvinnut (pardon my French). Mikä ihon kuntoon on takuuvarmasti eniten vaikuttanut, on ystävämme aurinko.
Nyt meille on tullut testiin ruotsalainen sarja Estelle & Thild Stockholm, josta kokeilussa on hajusteeton vartaloöljy ja suihkusaippua. Heti kärkeen on todettava yllättävä tieto, että tämän sarjan tuotanto sijaitsee Suomessa. Sarjan on kuitenkin luonut eräs ruotsalainen (no tietysti) mamma Pernilla Rönnberg, joka ei löytänyt lapsilleen Estellelle & Mathildalle sopivia, puhtaita ja hellävaraisia luomukosmetiikkatuotteita. Loistobiznizidea muuten, minäkin voisin alkaa keitellä tuolla Ripun keittiössä salvoja ja yrttejä, jos ei ala löytymään sopivaa roppia ihottumaan. No ehkä ei tarvitse.
Muutaman kokeilukerran jälkeen, ja neljävuotiaan suostuttelun jälkeen "äiti, tää haisee", öljy on toiminut mielestäni hyvin. Erikoisen neljävuotiaan marinasta tekee se, että nämä tuotteethan ovat hajustamattomia ts. niihin ei ole lisätty hajusteita tai tuoksuöljyä, mutta tarkka nenä tietysti sai vainun auringonkukka-, avokado- ja manteliöljystä. Mielestäni tuoksu on siis erittäin mieto, tämä ei sotke sen enempää kuin öljy yleensäkään ja se imeytyy nopeasti. Atoppiselle ihollehan tekee hyvää se, että aika ajoin vaihtaa kosteuttavaa tuotetta, ja tämä öljy vaikuttaa hyvältä kandidaatilta yhdeksi vaihtariksi. Tällä sarjalla on muuten Ecocertin luomusertifikaatti!
Olen käyttänyt öljyä myös kymppikuisen rasvaukseen, koska hänenkin olkavarret tuntuvat osittain vähän kuivilta. Voihan itku siis, toivottavasti ei talvella iske häneenkin tuo ikävä riesa. Rasvauksen lisäksi olen laittanut pari tippaa öljyä kylpyveteen. Suihkusaippualla on pesty peppu ja käytetty suihkussa. Saippuassa on appelsiininkukkaa kosteuttamassa, ja manteliöljyä sekä kehäkukkaa rauhoittamassa ja parantamassa ihoa.
Estelle & Thildin filosofian mukaan 60 % voiteiden raaka-aineista imeytyy ihoon, joten kantsii tietää, mitä itseensä voitelee. Tuotteet perustuvat luonnollisiin, ja luomuviljeltyihin, korkealaatuisiin raaka-aineisiin. Tuotteissa ei ole parabeeneja, mineraaliöljyjä, natriumsulfaatteja, ja sitä kaikkea muuta hirveetä, mitä me ei haluta. Myös tuotantoon kiinnitetään huomiota, eikä pakkauksissa esim. käytetä muovia.
Minä tykkään purnukoiden disainista, simple is beautiful. Aion hankkia meille tytöille lähitulevaisuudessa (lapsilisä-palkkapäivänä - eheehe) ainakin shampoon ja hoitavan vartalovoiteen. LV saa nyt väistyä hetkeksi. Itse voisin testata saman sarjan tuoksutonta, herkän ihon Ecorganic Skin Care silmänympärysvoidetta. Tehoja sinne silmänympäristöön, tehoja minä sanoin!
Kaikki kuvat: estellethild.se |
Onko teille tuttu Estelle&Thild Tukholmasta?
EDIT: Näitä ihanuuksia löydät mm. seuraavista Yliopiston apteekki, Stockmann ja Kicks.