Wanna be Paavo V
 |
| kuva |
Oj ej, mikä viikko.
Odotuksia, toiveita, jännitystä,
pelkoa, pettymyksiä, harmitusta,
kiitollisuutta.
Monenlaisia asioita ja ajatuksia on tälle viikolle siunaantunut. On ollut työhaastattelua. On laitettu tikkejä selkään - en onnekseni ole sentään ollut veitsitappelussa, vaan luomenpoistossa. Siitäkin on jaksettu stressata ihan kohtuullisesti, ja tullaan stressaamaan patologin lausuntoon saakka - toivottavasti ei enää sen pidemmälle. On ollut edelleen haasteita päiväkodin portilla, joten mitään Lego Friends tsemppilahjoja ei ole jaettu. On koettu onnistumisen tunteita, jotka ovat muuttuneet pettymyksen tunteiksi, kun on kerrottu, miten tiukka taistelu työpaikasta käytiin, mutta sisäinen hakija veti pitemmän korren. Thanks for nothing.
Huokaus. Olen kärsimätön. Stressaan tuntematonta. Stressaan ihan kaikkea. Yritän luottaa, mutta välillä se tuntuu niin vaikealta. Yritän miettiä, mikä idea, mikä opetus tässä on takana, mutta toivottavasti se pian selviää. Näin nimittäin kaupungilla tänään Samujin housut, jotka jo mielessäni ostin itselleni tsemppilahjaksi, mutta typerä puhelu hr-ihmiseltä pilasi tai ainakin siirsi aikeitani. V***u. Anteeksi vulgääri kielenkäyttö, mutta kyllä taas on lainattava Paavo Väyrystä - kysymyksen tiedätte kirjoittamattakin. ÄÄH! Minä haluan olla Paavo Väyrynen. Ei mitään, vaikka ei tule valituksi mihinkään, eikun uutta matoa koukkuun, ei tunnu missään, Pohjantähti-opistoa pystyyn vaan. Tuntuu vain järjettömältä, että hakijoita samaan tehtävään on 200. Mieti! Miten sellaisen duunin saa kotona viisi vuotta istunut äiti?
En ole kuitenkaan mikään luuseri, tai saatan olla, mutten ainakaan myönnä sitä, ja päätän lopettaa tämän uikutuksen. Selkääkin nipistelee tiukat tikit, enkä halua vetää puoleeni yhtään ylimääräistä huonoa energiaa, joten Fuck it. Kyllä tää mummo täältä vielä nousee. Perkele.
 |
| kuva |
Kommentit
Minäkin olen muuten stressaaja, no en ihan kaikesta mutta monesta asiasta, ja se on ärsyttävää...
Hirvittävän hieno tuo viimeinen kuva kuitenkin!
Parempaa ensi viikkoa!
PS. Ja hyvä, että luomi poistettiin nyt. Itseltäni poistettiin pari kun olin paksuna, ja vaikka en siinä kohtaa mielestäni suuresti paisunut, niin ihan järkyttävät arvet on muistona.
Tsemppiä! On niillä asioilla vaan sitten kuitenkin taipumus järjestyä..
Tsemppiä! Stressaaminen on turhaa energiantuhlausta, jolla ei edes laihdu toivotuista paikoista, joten ei kantsi ;)
Jennijee: Kiitos. Mä luulen, että arvet on kamalat joka tapauksessa, mutta ei haittaa, kunhan ei olisi muuta.
Nikka: Oi ei se tikkien levähdys. Miksiköhän siinä tosi usein käy niin? Onni on se, jos et ole jalkamalli. Tuo stressi työasioista on varmaan sellainen, mitä ei voi välttää, ja se loppuu sitten, kun se asia ratkeaa. Sen jälkeen alkaakin stressaamaan jotain muuta asiaa..
Ä.H.: Jep, näin on, mutta kyllä mua otti päähän, kun totta kai ne ottaa omiansa, ja täällä on ihan tajuton määrä hakijoita. Välillä tulee ihan toivoton olo, että miten sitä muka pärjää, ja lukeeko ne edes kaikkia hakemuksia. Oh well, täytyy vaan luottaa, että kyl se sieltä. Osaisi vaan nauttia tästä vapaasta. :)
Miima: Hei mahtavaa, onnea työhaastatteluun!!! Kiitos tsempistä, ja yritetään olla stressaamatta.
Mutta nyt oot sitten kärkijoukon eka ja seuraava huippuduuni on varmana sun! Kyllä se näin on.
Ja luomenpoisto, hienoa että se on pois päiväjärjestyksestä ja toivotaan ettei perästä kuulu. Mulla edessä tuo sama toimenpide viikon päästä, kaksi hirvitystä selästä ja yksi kainalosta. (Juu just sieltä, keskeltä kainaloa, varmaan paranee tosi nopeasti...) Vähänhäm tuo mielessä pyörii...ja vielä viikko pitää odotella, yhyy.
Ei muuta ku parempaa ens viikkoa ja uutta Paavoa eiku siis matoa koukkuun, hih hih.
Maria: Kiitos sinulle. Näin on. Turha voivotella, ja seuraava duuni on mulle. Done deal. :)