Bleu de ciel

Kiitos sisko-rakas inspiraatiosta. Toscapiirakka was loved.

Meille tuli yllättäen vieraita. Tai lähes. Saimme tiedon aamulla, että iltapäivällä meillä juodaan kahvia. Kahvi on hyvää, ja ystävät ihan parhaita, joten ei auttanut kuin laittaa heti töpinäksi. Päivän kuluessa aloin tapani mukaan melkein kiristelemäänkin loputtomalta tuntuvasta huushollauksesta - onneksi Mies nukkui päiväunia perheen pienimmän kanssa, joten sain kiristellä ihan keskenäni. Mies ei siis ollut imuroimassa väärin tai laittamassa pyykkejä vääriin lipastoihin. Huh, mikä helpotus. Toisethan olisivat vain kiitollisia siivousavusta, mutta en minä. Säästyipä Mies siltä melkein kiristelyjäkätykseltäkin. Mikä onnenpekka!
 

Nimittäin tuli puhdasta!

Tajusin kyllä itsekin, että kiristely ei kannata. Se nostaa verenpainettakin. Tunnen oikein sen. Pohdin tänään, että mikähän siinäkin on, että on aina ihan kamala urakka saada tavarat paikoilleen, vaikka niitä muutenkin ollaan koko ajan laittamassa paikoilleen. Käsittämätön yhtälö.

Jostain omituisesta syystä, kaiken hösän keskellä, päätin myös silittää alelöytöni Annon taivaansiniset puuvillasatiiniset pussilakanat. Asia, jota en ole tietääkseni koskaan ennen tehnyt. Lakanat ovat vaan niin ihanat, että niitä ei voinut jättää silittämättä. Mies saikin ne heti koenukkua. Ilmeisen hyvät, nukkui niissä nimittäin ainakin kaksi tuntia niitä päiväunia. Olipa kerrassa hyvä löytö! 

Tyytyväinen minä.

Pölyt, imurointi, lattian pesu, pölyjen suihkutus myös itsestä ja kohennusyritykset, leivonta, tsip ja tsop. Niin vaan tuli suttutalo kuntoon, äiti leteille, kotiin siisti ja tuoreen leivonnaisen tuoksu, ystävät ovesta sisään, kun olin mitannut kahvin keittimeen. Miten hieno päivä! Ja vielä ihan taivaansininen!

 

Ansaittu lukuhetki, bliss!