Kohteessa ollaan: Tukholma - Merellä

Nyt seuraa Tukholman matkaraportage osa 1. Jää nähtäväksi, kuinka monta osaa lopulta tulee. Många, tror jag, onhan kyseessä yksi äidin lempikohteista, oj kärlek!

Kun äitin lähtöhikeentymiset kadoksiin joutuneista tavaroista oli saatu jätettyä kotioven taakse, hurautimme ratikalla terminaaliin ja astuimme laivaan. Parkkeerasimme rattaat LXA hyttiin, johon ne mahtuivatkin erinomaisesti, eikä kenenkään tarvinnut kompuroida hytissä. Mainitsemisen arvoinen asia on se, että nyt puhutaan tuplarattaista mallia Phil&Teds. Viisivuotias ei jäänyt äitinsä tapaan ihastelemaan tilavaa eteistä, vaan suunnisti heti paikallistamaan meikkipöytää, jonka hän jo kotona matkaa suunnitellessamme tilasi. Helpotukseksemme neiti oli pian hyvin onnellinen löydettyään pöydän, jonka yllä oli peili. Meikkipöytä - check. Pienimmällekin tuotiin hyttiin potta, joten olimme hyvin tyytyväisiä seilaajia. Hytissä oli myös vuodesohva, jonka saimme pyydettäessä pedatuksi. Minähän siinä sitten pienimmäisen kanssa pötköttelin, vaan niin hyvät oli unet aaltojen keinuttaessa. 

Perheille, jotka oletettavasti eivät ensisijaisesti vietä aikaa kumoten pimeässä näkyviä drinkkejä laivan yökerhossa, suosittelen tilavampaa (ikkunallista) hyttiä, jossa kuitenkin tulee vietettyä paljon aikaa - vähennettynä tietysti tax-freeaika.

Laivailun abc = pallomeri sekä lisäksi vähän bonusactionia!

Hytistä suuntasimme heti tsekkaamaan lasten viihdykkeet a.k.a pallomeren ja leikkihuoneen. Laivalla oli myös nuorisolle oma tilansa, jonka meidänkin nuoriso kävi tsekkaamassa. Viisivuotias innostui keilaamaan Wii:llä ja puolitoistavuotias eläytyi muuten vaan nuorisomusiikin rytmeihin, ja teki mm. näyttäviä voltteja lattialla.

Pallomeri oli luonnollisesti takuuhitti (Hei palloja ei saa heittää tai muuten joutuu pois!) ja Ville Viikinki-kerhosta saatu tatuvointi toinen. Vaati viisivuoltiaalta ison rohkeusaskeleen, ja jokusen varmistuksen, ettei se nipistä, ennen kuin tuo laivakissa liimautui kämmenselkään. 

Tatuvoinnissa

Perusristeilymeininki - Hienostunut isosisko ja melkein-yhtä-hienostunut pikkusisko.

Asia, mitä sopii pohtia jo etukäteen, on ruokailu laivalla. Viime kesänä, alle yksivuotiaan kanssa, viisaampaa olisi ollut skipata buffet, mitä emme tuolloin tehneet. Tänä vuonna kuitenkin rohkeasti päädyimme buffetruokailuihin, sillä lapsetkin syövät sillä samalla rahalla sen sijaan, että tilaisimme omat ateriat lapsille, joista he söisivät ne ranskalaiset, jos niitäkään. Ostimme ateriat etukäteen jo kotona (säästihän siinä jo kolme euroa! nimim. tarkanmarkanritva tässä terve). Hiukan kuitenkin jännityksellä odotin, kuinkahan lapset malttavat nautiskella buffetinantimista, tai jos mahdollista tärkeämpänä - antavat vanhempiensa nauttia.

Söimme ekoissa kattauksissa mennen tullen, koska silloin oli juurikin lapsiperheiden ruoka-aika, eikä buffetkeidas iloksemme ollut tuolloin vielä viimeistä paikkaa myöten täynnä. Viisivuotias keskittyi lasten buffetin lihapulliin, ja söi niitä järjettömät määrät. En uskaltanut sanoa mitään, koska olin niin ihmeissäni tämän muuten niin pieniruokaisen neidin ruokahalusta. Jäätelöä meni myös jättimäinen lautanen (tai kaksi). Ruoan menekkiä saattoi edesauttaa se, että viisivuotias sai itse hakea ruokaa ja juomaa itsenäisesti ilman äitiä tai iskää, ja selvityikin näistä tilanteista superhienosti. Erään kerran hän tosin toi vichyä, ja totesi: pieleen meni, mutta lähti samoin tein uudelle kierrokselle. Pienimmäinen söi myös buffetin antimia ilolla, tämä tosin ei ollut varsinainen yllätys. Jälkiruoaksi hän nappasi äidin lautaselta iiihanaa Chaumes -juustoa ja suolakeksejä.

Viikkarille on annettava iso peukalo, sillä kaikki mitä me lautasillemme kannoimme, oli tosi hyvää. Kalat saavat erityismaininnan. Niin ja juustot. Jälkkärit kans. Tiramisu oli Miehen mielestä erittäin onnistunut. Itse en enää sitä jälkiruokaa kyennyt macaronsien ja juustokakkujen jälkeen maistamaan.

Siis vastoin etukäteiskuvitelmiani siitä, että vedän pari salaatinlehteä otsa kurtussa naamariini lasten osoittaessa viihtymättömyyttä kovaan ääneen, sain ihmeekseni syödä tasan niin paljon kuin halusin - ilman, että Mies olisi lopettanut vuorostaan syömisensä.

Kaivoin viisivuotiaalle vähän viihdykettä laukusta siksi aikaa, kun join itse kahvin ruoan päätteeksi. Oi tätä nykyaikaa ja mitä-näitä-tabletteja-nyt-on.

Tätä ei voi edes uskoa todeksi, mutta takaisin tullessamme, perheemme pienimmäinen päätti mennä rattaisiinsa torkkumaan saatuaan oman vatsansa täyteen. Melkein itkin. Onnesta. Taisin oikeasti vähän itkeäkin, sillä rauhallisen ruokailuhetken lisäksi, istuimme ikkunapöydässä ja ihastelimme ruokailun lomassa Tukholman kaunista saaristoa. Olin varma, että näin Solsidanista tutun talonkin, enkä pystynyt lopettaa tunnarin hoilaamista. Oj että. Nämä ovat melkeinpä niitä once-in-a-lifetime -kokemuksia, jotka tunnistaa vain vastaavassa tilanteessa oleva henkilö. Lal-lal-laa-lal-la-la-la. Lal-lal-laal-lal-lal-lal-laa-laa!