Se on päätetty

kuva: bluntcard.com

 

Jos kaivelee palautettavan kirjastonkirjan paperinkeräyslaatikosta ihan muina naisina, koska päätteli sen joutuneen sinne muutama päivä aikaisemmin ja muistaa myös ettei ole muistanut hakea kotihoidontukea ajoissa, koska ei voi uskoa, että pitäisi alkaa ajatella selviytymistä omin avuin tässä kohtaa vauva-arkea, kun arjen päähenkilö kommunikoi tasan yhdellä äänteellä (öh) eikä todellakaan hallitse vielä päiväkodin selviytymistaitoja, niin vois helposti aatella että apua! Minä sen sijaan olin tosi iloinen, että kirja löytyi eikä roska-auto ollut vienyt sitä mukanaan, vaikka sen piti tehdä se tänä aamuna. Sama ajatus kotihoidon tuesta, että onneksi muistin - edes tänään.

Minulla on nimittäin suunnitelma. Aion etsiä duunia, jota voin tehdä kotona tai duunia, jota voin tehdä iltaisin. Samaa ajattelin myös ollessani vastaavassa tilanteessa aikaisemmin. Silloin nämä ehdot eivät täyttyneet. 

Tätä asiaa tänään pohtiessani tsekkasin luonnollisesti työpaikkatarjonnan, siitä alkoikin sitten alamäki. Kappas vaan, ei yhtään duunia, jota voisi kouluttautuneena henkilönä ajatella tekevänsä osa-aikaisesti, saati kotona. Kirosana ja pannaan toinen kans. Nyt en luovuta. En aio lähteä tekemään heti täyttä viikkoa, koska tätä aikaa en elä enää koskaan myöhemmin. (Haikeus siitä, ettei meille varmaankaan tule enää lisää lapsia, helpottui heti sillä, kun hoksasin, että sittenhän meille tulee koiranpentu! Aww!) 

Sanoin sen jo kerran ja sanon toisenkin: Nyt en aio luovuttaa (nyrkki pöytään vahvistukseksi)! Se on nimittäin niin, että jostain ne massit saa luvan tililleni mätkähtää. Vielä on vajaa pari kuukautta aikaa pohtia mistä. Ajatella, että uskon vahvasti myös (merkittävän) lottovoiton mahdollisuuteen.