Operaatio valokuva
Nyt voi huokaista. Koko talo on kulkenut varpaillaan, kun äiti on teettänyt tänään valokuvia. ÄITIN-KONEESEEN-EI-SAA-KOSKEA! Huokaus. Siis mikä homma! Meillä on ollut joku tziljardi kuvakoko, joka pitää pienentää, jotta se kuva menee tuotantoon. Sain vihdoin kastekuvat tilattua ja ylipäätään loppuvuoden otokset. Ajalta marraskuu-vuoden loppu tuli tilattua vaivaiset 277 kuvaa. Näissä ei ollut edes tuplia mukana.. En jaksanut enää miettiä mistä kuvista mummoille ja kummeille. Tulkoot meille kuva-albumia katsomaan. Noei. Tänään ei voimat ylimääräiseen riittäneet.
Koko kaunis päivä meni kuvaturauksessa - siltä osin kun pystyin dumppaamaan lapset leikkimään keskenään (joo mullahan on siis vauva, mutta hyvin ne leikkivät neljävuotiaan kanssa yhdessä - katothan ettei mene mitään pientä suuhun..). Neljävuotias pelasi varman päälle ja riuhtaisi seiskakuun suusta ihan kaiken (leikki)golfmailasta*) lähtien. Ei mee ainakaan henkeen. Seiskakuu liikkuu tosiaan nelivedolla ja vauhti on viikossa kiihtynyt hurjasti. Jalkapohja vaan vilahtaa, kun tyyppi menee omiin hommiinsa. Myös kiipeily on tosi kiva juttu. Minun vauvani nousee jo seisomaan! Apua! Pidin myös noin tunnin taukoa iltapäivällä ja kävimme tyttöjen kanssa teatterissa. Tämä tarina ei kerro siitä reissusta nyt sen enempää.
Olin lykännyt tätä kuvaoperaatiota siis tosi kauan, koska tiesin, että siihen menee tosi kauan. Kuvia tulee teetettyä aina ihan hirveesti, koska en raaski jättää teettämättä. Nämäkin kuvat poimin kuitenkin parin tuhannen kuvan joukosta, että ihan hyvä sinänsä. Kuvat ovat pääasiassa lapsista edestä, sivusta ja jopa takaa. Päätin, että täytyy alkaa laajentamaan kuvausreviiriä ja kuvata enemmän ulkona myös muutakin matskua. Lapset saavat sitten naureskella tämän ajan autoille ja leikkipuistoille sekä ihmisten vaatteille ja hiustyyleille. Onkohan se samanlaista muahhahhaata kuin mitä nyt, kun katsoo jotain 70-luvun kuva-aarteita. Sama kelta-ruskea retroMetsolahan on nyt in (ketkä niistä siis tykkää ----- hiljaisuus). Mä oon aina miettinyt, kun sen ajan valokuvissa naiset ovat niin laitettuja, että oliko silloin tapana aina tosiaan katsoa peiliin ja käyttää kampaa sekä kamferitippoja?
Valokuvamatkailu oli, vaikkakin raskasta, hauska muistinvirkistys. Ihan uutena tuli, että olin käynyt neljävuotiaan kanssa Titi-nallen keikalla, päiväkodin joulujuhlissa, kampaajalla (muutamasta kuvasta päättelin), meillä oli leivottu torttuja ja pipareita, otettu joulukorttikuvia, haettu upea kuusi Hietsun torilta, ammuttu ilotulitusraketteja. Ajatella, onneksi on kamera keksitty. Kaikki tämä ja paljon muuta, saapuu muistoksi ensi viikon lopulla. Sitten odotellaan inspistä aloittaa liimailemaan niitä kansioon.
*) Ukki piipahti. Pyysin erikseen, ettei toisi tytöille tuliaisia, koska me hukutaan leluihin. Neljävuotias sai kookkaan golfsetin bägeineen ja seiskakuu FisherPricen lelun, joka yllätti sillä, että maailmasta löytyi vielä yksi FisherPrice, jota meille ei vielä ollutkaan. Nyt varmaan on jo kaikki mahdollinen.
Koko kaunis päivä meni kuvaturauksessa - siltä osin kun pystyin dumppaamaan lapset leikkimään keskenään (joo mullahan on siis vauva, mutta hyvin ne leikkivät neljävuotiaan kanssa yhdessä - katothan ettei mene mitään pientä suuhun..). Neljävuotias pelasi varman päälle ja riuhtaisi seiskakuun suusta ihan kaiken (leikki)golfmailasta*) lähtien. Ei mee ainakaan henkeen. Seiskakuu liikkuu tosiaan nelivedolla ja vauhti on viikossa kiihtynyt hurjasti. Jalkapohja vaan vilahtaa, kun tyyppi menee omiin hommiinsa. Myös kiipeily on tosi kiva juttu. Minun vauvani nousee jo seisomaan! Apua! Pidin myös noin tunnin taukoa iltapäivällä ja kävimme tyttöjen kanssa teatterissa. Tämä tarina ei kerro siitä reissusta nyt sen enempää.
Olin lykännyt tätä kuvaoperaatiota siis tosi kauan, koska tiesin, että siihen menee tosi kauan. Kuvia tulee teetettyä aina ihan hirveesti, koska en raaski jättää teettämättä. Nämäkin kuvat poimin kuitenkin parin tuhannen kuvan joukosta, että ihan hyvä sinänsä. Kuvat ovat pääasiassa lapsista edestä, sivusta ja jopa takaa. Päätin, että täytyy alkaa laajentamaan kuvausreviiriä ja kuvata enemmän ulkona myös muutakin matskua. Lapset saavat sitten naureskella tämän ajan autoille ja leikkipuistoille sekä ihmisten vaatteille ja hiustyyleille. Onkohan se samanlaista muahhahhaata kuin mitä nyt, kun katsoo jotain 70-luvun kuva-aarteita. Sama kelta-ruskea retroMetsolahan on nyt in (ketkä niistä siis tykkää ----- hiljaisuus). Mä oon aina miettinyt, kun sen ajan valokuvissa naiset ovat niin laitettuja, että oliko silloin tapana aina tosiaan katsoa peiliin ja käyttää kampaa sekä kamferitippoja?
Valokuvamatkailu oli, vaikkakin raskasta, hauska muistinvirkistys. Ihan uutena tuli, että olin käynyt neljävuotiaan kanssa Titi-nallen keikalla, päiväkodin joulujuhlissa, kampaajalla (muutamasta kuvasta päättelin), meillä oli leivottu torttuja ja pipareita, otettu joulukorttikuvia, haettu upea kuusi Hietsun torilta, ammuttu ilotulitusraketteja. Ajatella, onneksi on kamera keksitty. Kaikki tämä ja paljon muuta, saapuu muistoksi ensi viikon lopulla. Sitten odotellaan inspistä aloittaa liimailemaan niitä kansioon.
*) Ukki piipahti. Pyysin erikseen, ettei toisi tytöille tuliaisia, koska me hukutaan leluihin. Neljävuotias sai kookkaan golfsetin bägeineen ja seiskakuu FisherPricen lelun, joka yllätti sillä, että maailmasta löytyi vielä yksi FisherPrice, jota meille ei vielä ollutkaan. Nyt varmaan on jo kaikki mahdollinen.
