Superkuu

kuva: mtv3.fi

Apua mikä kuu, ajattelin kävellessäni kotiin viime yönä.  Kyllä, oikeaa blogia luette, minä olin yöllä ulkona aikavälillä 20.40-23.45.

Tarina kertoo seuraavaa: on ollut havaittavissa sen kaltaisia tunnelmia täällä kotielämässä, että äitille tekisi varmaan hyvää piipahtaa jossain ihan yksin. Minähän en käy missään yksin. Tämä ei ole mitään marttyyrimarttaläppää, vaan ihan oikeasti. Saunassa käyn neljävuotiaan kanssa, suihkussa seiskakuun (istuu sitterissä oven luona), vessassa kyllä, mutta oven takana on yleensä aina joku koputtelemassa. Kaikista ärsyttävintä on se, että yleensä se on Mies. Just kun olen sulkenut ainoan oven, jonka perässäni saatan sulkea, koputikop. Meneeks sulla kauan? Ei tarvi miettiä miks on verenpainetta.*)

Olin jo aikaisemmin heitellyt ilmaan ajatusta, että olis ihan kiva joku keikka, mutta ei ole ollut mitään oikeesti niin kiinnostavaa, että alkaisin mihinkään maitojen pumppailuoperaatioihin. Vaan voi veljet, Palefacen muutettua meille, päätin tsekata, josko.. Ja niinpä olikin. Mies tilasi minulle piljetit. Kiitos. Varmaan ihan siks, että sai olla joskus kotona sekin ilman minua. Minähän olen kuin tapetti tässä huoneistossa (jos täällä olis tapettia).

Oli miten hyvänsä, olin lähdössä keikalle ystävän kanssa. Tai aluksi ihan vaan, että nähtäisiin ja sitten asetin ehdoksi Pale-kaken keikan, niin kuvitelkaa, ihan mielettömät kurkunpään- ja korvientulehdukset iski ystävään. Hän ei alunperinkään ollut keikasta innostunut, joten joutui ihan sairastumaan tai eihän-sille-mitään-mahda. No kaveri numero kaksi. Eikös ole jalkaleikkaus tiistaina, no sattuipa, ei voi ottaa riskiä, että joutuu sen perumaan. Onhan se toki mahdollista. Laitoin vielä Tavastialle kävellessäni viestin, että mä tuun hakemaan sut. No kyllä muuten sillä jalallakin vois ehkä lähteäkin, mut nyt oli menny viisaudenhammas. Ajatella. Uskotaan sitten, eivät nämä toropaiset tajua mitä missaavat.

Ajatus siitä, että lähtee yksin Tavastialle, on lähtökohtaisesti - ikävä. Mietin kotona mitä laitan päälleni etten erotu siitä nuorisoporukasta liian räikeästi. Erotun, mutta yritetään edes. Laitetaan mustaa as if se poikkeaisi niin kamalasti arkivaatteistani muutenkaan. Mustat farkut (pillit - stretsii tietenkin H&M), musta paita (Zaran tosi kaunis), harmaat tennarit (Converset), musta pieni laukku (Mulberry) käsivarteen keikkumaan. Pohdin pitkään, otanko laukun, mutta mihinkäs nenäliinat ja pastillit muuten. 

Astelin sisään, näytin lipun puhelimesta ja heti meinasi tulla jo tenkkapoo, kun portsari kysyi tarvitsenko leimaa. Päässäni raksutti pari sekkaa enkä tajunnut edelleen miksi tuo henkilö sitä minulta kysyi, mutta sain sönkättyä diplomaattisen vastauksen, että eipä taideta tarvita. Mies selvensi myöhemmin, että se on sitä varten, jos käy ulkona röökillä. Asia selvä.

Tilanne 2 narikka: mietin niinköhän se katoaa kaunis nahkarotsini tuonne aktivistien kirpputakkien joukkoon enkä koskaan näe sitä enää ja samalla katselin kanssakeikkailijoita, että aha raha annetaan nyt eikä lähtiessä. Tästä tilanteesta selvisin. Suuntasin tiskille ja olin ihan, että ahaa, joo, no mitäs tässä nyt sitten, siideriä, pullo vai hanasta, nooo otetaan kuivaa omenaa ja voittajaksi selviytyi pullo. Keikka ei ollut alkanut, joten näpyttelin muutaman tekstarin, jotten olisi vaikuttanut säälittävältä tuo-ei-niin-kuulu-tänne -hahmolta. Pohdin siinä sitten, miten tämänkin tilanteen osaa tehdä näin helevatan hankalaksi. Nappasin sitsosta kunnon huikat ja siitä se ajatus sitten lähti. Päätin mennä salin puolelle ja hakeuduin vähän niinkuin puolituttujen lähistölle (Kumman kaa Heli Sutela oli jonkun kaverinsa kanssa), ne katsoivat mua merkillisen pitkään ja sitten hymyilivät. Pakostakin mietin miksi ne katsoo ja MIKSI ne oikein hymyilee. En viitsinyt katsoa kurkkiiko ne saatanalliset liivinsuojat taas jostain, niitä kun ei tehdä vissiinkään mustina, niin kyllähän se valkoinen pumpuli mustaa vaatetta vasten erottuu. En välittänyt lähteä tarkistamaan, vaan päätin, että nyt mä seison tässä ihan coolina ja juon tän siiderin suojuksilla tai ilman.

Keikka alkoi enkä ekasta kehoituksesta nostanut kättä ilmaan, mutta täytyy myöntää, että keikan edetessä to-del-la nautin (olin siis varmaan ihan naamat siitä siideristä)!  Bändi oli ihan tajuttoman hyvä ja keikka ihan mieletön. Miltei lensin kotiin, kun olin niin hyvissä tiloissa. Lensin myös siksi, että se hiton kuu oli tosi pelottava ja mua oikeesti vähän kammotti kulkea yksin Helsingin kaduilla.

Seiskakuu herättikin aamulla sitten tasan 6.06 ja sitten kun sain hänet jatkamaan unia noin vajaan parin tunnin väsyttämisen jälkeen, vielä nukahdin. Siitä noin minuutin kuluttua neljävuotiaan ihanan pirteä ääni pyysi palvelusväkeä saapumaan. Olo on kuin olisi ihan megakrapula. Näitä tunnelmia elettiin joskus 2000-luvun alkupuolella enkä tätä fiilistä olisi halunnut elää uudestaan. Raahauduin aamupalalle tyttöjen kanssa eikä kahvi ollut vielä edes koskenut huuliani, kun jo yksi murokuppi oli maitoineen pöydällä ja lattialla. Seiskakuun pöksyssä puolestaan tuoksui kakka. Tervetuloa takaisin äiti!



*) ei mulla siis ole, mut vois varmaan olla, jos mittailis.