Näin meillä

Kuva: marc-o-polo.com

Laitoin ihan oman kuvan tuohon. No hahha. Eikun piti ihan ruveta etsimään Päivän asun alaosaa netistä, että kuinkas pitkä sen helman kuuluikaan olla. Tuossa kuvassa kyllä näyttää hemmetin lyhyeltä, mutta ei se varmasti ollut viimeksi päälläni noin lyhyt. Todellakaan. Polvimitta vähintäänkin. Vilkaisin nimittäin vaivihkaa ravintolan ikkunasta odotetusti huoliteltua olemustani - vain saadakseni lähestulkoon sydärin. Herranen aika mikä mini rouvalla näytti olevan päällä! Tenttasin Miestäkin, oliko tämä hame viimeksi näin lyhyt. Ja siihenhän ei tietysti voinut asiallisesti vastata, koska mistäs sitä semmoista detaljia muistaisi. Mahdoton tehtävä. Mies vain totesi, että toivotaan ettei suurempia tuulenpuuskia osu matkallemme. Very funny.

Omat tuntemukseni olivat sen mukaiset, että viimeksi hame oli tuntunut vähän isommalta. Tiedän, että jos pesuohjeessa sanotaan dry clean only, saattaa olla riski heittää vaate neljäänkymppiin ja täysillä lingota lasten yöpaitojen kanssa. Sekin saattaa vaikuttaa, että olen syönyt taas aika reilusti suklaata viime aikoina. Nokun on väsyttänyt niin samperisti, niin olen jaksanut olla hereillä, ja koska en ole jaksanut oikein muutakaan syödä (valhe), ja ettei minusta tulisi enää yhtään ikävämpää henkilöä kuin välillä olen. Tarvitseeko minun edes tätä taipumustani selittää kenellekään. Ei tod. tarv. Paitsi jos hameenhelmat alkavat tästä syystä nousta kohti taivaita. Huomenna on maanantai. Ei enää suklaata.

Meidän Äitienpäivä on sujunut tuota hame-gatea lukuunottamatta mukavasti. Olen hokenut lapsille miten ihania he ovat ja äiti rrrrrrrrakastaa heitä ihan hirrrrrrveeesti eikä äitillä olisi koko päivää, jos heitä ei olisi. Sitten on myös itkettänyt pitkästä aikaa oman äitin ikävä. Melkoista vuoristoratakyytiä on tänään siis menty. Kesän ekat mansikat saapuivat aamupalalla sänkyyn ja täytyy sanoa, että maistuivat jopa ihan mansikoille. Seiskakuu oli piirtänyt iskän kanssa korttiin ja neljävuotias oli askarrellut kehykset päiväkodissa otettuun valokuvaan sekä piirtänyt äidin kuvan. Snif. Mummoille sekä myös meille kotiin askartelimme kuvan kukat sekä niille maljakot. Olivat mieluisat, totesi anoppikin. Oikea vastaus.

 kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.

Sain Mieheltä mm. kirjan, ihan kuten viime vuosina. Osuu useimmiten mieluinen (en-oo-ihan-varma-lukeeko-se-tätä-mun-blogia), eikun oikeesti. Tällä kertaa paketista löytyi Kinnarin Ei menny niinku Strömsössä (Schildts) - enkä kyllä tajua miks se mulle just tuon kirjan osti. Onneksi kuitenkin osti. Vilkaisin sattumoisin yhtä kuvaa ja olen nauranut silmät kyynelissä sille. Se on ihan paras. En tiedä miksi minua naurattaa se ihan hirveesti, mutta sanoinkin Miehelle, että jos olen joskus kurjalla tuulella, niin näytä sivu 16. Tekijänoikeudelliset syyt estävät minua esittämästä sitä täällä omalla kameralla kuvattuna, joten käykää vähintäänkin kurkistamassa kirjakaupassa, jollette osta omaan kotiin. Vinkkinä kuvassa on naisella pitkät hiukset, vatkain ja ihan priceless ilme. Aiettä! Miehestä lahja oli erittäin hyvin onnistunut, kun sai kuulla naurunpurskahduksiani pitkin päivää. Jossain vaiheessa minä kyllä jo kuulin omaavani erittäin oudon huumorintajun. Tell me something new.