Saanko esitellä...
...Pupu!
Hän on neljävuotias, syntynyt Pentikin tehtaalla ja tullut meidän perheeseemme jo Kätilöopistolta. Viettänyt joka ikisen yön*) neljävuotiaan kainalossa. Seiskakuulla on myös Pupu. Itku loppuu heti ja uni tulee yleensä**) salamana, kun Pupu tulee viereen. Mitähän tainnuttavaa kemikaalia Anu on niiden turkkeihin tupsauttanut..
Pupu lähtee neljävuotiaan mukaan päiväkotiin sekä on ollut useasti mukanamme minne tahansa olemme ulko-ovesta lähteneet. Olemme usein anelleet, että ei oteta Pupua mukaan, koska jos se putoaa, niin sitten ei ole kiva. Todellisuudessa se olisi katastrofi.
Pupulla on mielenkiintoinen luonne, toiset voisivat ilkeästi kuvata sitä ajoittain melko v-mäiseksi, mutta en minä. Sanotaan neljävuotiaan sanoin, että Pupu jekuttaa. Poikkeuksetta joka ilta, kun ollaan valmiita menemään nukkumaan, Pupua ei löydy mistään, vaikka se juuri hampaanpesua edeltävänä hetkenä oli varmasti loikoillut keskellä huonetta. Vaan eipä sitten loikoile eikä sitä löydy. Ei mistään. Lukemattomat kerrat on koko kämppä käännetty ylösalaisin. Mielessä on myös hetki, kun Mies heitti rotsin selkäänsä eräs ilta klo 21.40 ja lähti talsimaan pitkin poikin Punavuorta, jossa olimme päivällä viettäneet aikaa. Mies jätti puhelimensa kotiin ja lähes heti, kun oli sulkenut oven, neljävuotiaalla välähti: Minähän laitoin Pupuni tänne matkalaukkuni sisään! Mies palasi reilun tunnin kuluttua ja minä kerroin varovasti hyvät uutiset. Mies vannotti tuolloin, että oli viimeinen kerta, kun Pupu lähtee tämän oven ulkopuolelle. Sovittu.
Jotenkin siitä on lipsuttu viime aikoina, kun neljävuotias on itse pakannut repun ja iskenyt sen selkäänsä. Vasta ulkona tajuan, että yksi salamatkustaja on mukana.
Ja sitten tapahtuu se, mitä on pelätty.
Olimme eilen pehmiksellä Kampin Cafe Rougessa ja Pupu oli repussa yhdessä Tiri-vauvan kanssa. Neljävuotias söi pehmistä niin reippaasti, että häntä alkoi paleltaa. Muistan, kun hän vetäisi käsivarret t-paitansa sisään eikä reppu tuolloin ollut selässä. Tässä kohtaa äitin keskittyminen siis oli jo herpaantunut (no kai oli, kun mulla oli suklaapehmis), koska en ollut tajunnut ottaa reppua vaunuihin jemmaan. Lähtiessämme reppu kavereineen jäi varmaan pöydän alle.
Tulee uniaika ja lapsi oli jo tosi väsynyt. Arvaattehan, mitä etsitään. Ja etsitään. Ja etsitään. Kunnes mulla välähtää, että se perkutan Pupu oli ollut ulkona mukana enkä ollut nähnyt sitä enää palatessamme! Myös neljävuotiaalla yhdisti ja hän sanoi sen ääneen: Se reppu on hävinnyt. Syvä hiljaisuus. Sydämeni hakkasi ihan hulluna ja mietin traumojen syvyyttä. Onneksi Tiri-vauva on Pupun kaverina ja kyllä ne pärjää, yritin. Huomenna lähdetään etsimään. Kyllä ne löytyvät. Mietin, voinko luvata jotain tuollaista, jos nuo karkulaiset eivät löydykään. Lapsi puhkesi lohduttomaan itkuun ja sopersi miten rakas Pupu hänelle on.
Huokailin syvään viime yön ja todellakin toivoin, että tämä tarina päättyy hyvin. Soitin ensi töikseni aamulla kahvilaan ja sain hyviä uutisia! Maailma on hyvä. Olin kuvitellut jo kaikenlaista. Joku saattaisi helposti nakata Pupun vaikka roskalavalle tietämättä mistä sanoisinko hieman nahjuinen look on peräisin. Se on Rakkaudesta.
*) lukuunottamatta viime yötä. Onneksi neljävuotias oli itkenyt niin paljon, että oli tosi väsynyt eikä herännyt kuin kerran ja sopersi: minne-se-on-hävinnyt... Olen kiitollinen, että uni jatkui aamuun saakka, jolloin itku alkoi uudestaan, mutta sitä oli aamulla helpompi hallita kuin keskellä yötä.
**) noo onhan niitä poikkeuksiakin, etenkin viime öinä, koska seiskakuu on päättänyt alkaa kiipeilemään pystyyn joka paikkaan eikä voi mitenkään nukkua, koska on ihan pakko kivuta pystyyn. Lord have mercy.
kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.
Pupu lähtee neljävuotiaan mukaan päiväkotiin sekä on ollut useasti mukanamme minne tahansa olemme ulko-ovesta lähteneet. Olemme usein anelleet, että ei oteta Pupua mukaan, koska jos se putoaa, niin sitten ei ole kiva. Todellisuudessa se olisi katastrofi.
Pupulla on mielenkiintoinen luonne, toiset voisivat ilkeästi kuvata sitä ajoittain melko v-mäiseksi, mutta en minä. Sanotaan neljävuotiaan sanoin, että Pupu jekuttaa. Poikkeuksetta joka ilta, kun ollaan valmiita menemään nukkumaan, Pupua ei löydy mistään, vaikka se juuri hampaanpesua edeltävänä hetkenä oli varmasti loikoillut keskellä huonetta. Vaan eipä sitten loikoile eikä sitä löydy. Ei mistään. Lukemattomat kerrat on koko kämppä käännetty ylösalaisin. Mielessä on myös hetki, kun Mies heitti rotsin selkäänsä eräs ilta klo 21.40 ja lähti talsimaan pitkin poikin Punavuorta, jossa olimme päivällä viettäneet aikaa. Mies jätti puhelimensa kotiin ja lähes heti, kun oli sulkenut oven, neljävuotiaalla välähti: Minähän laitoin Pupuni tänne matkalaukkuni sisään! Mies palasi reilun tunnin kuluttua ja minä kerroin varovasti hyvät uutiset. Mies vannotti tuolloin, että oli viimeinen kerta, kun Pupu lähtee tämän oven ulkopuolelle. Sovittu.
Jotenkin siitä on lipsuttu viime aikoina, kun neljävuotias on itse pakannut repun ja iskenyt sen selkäänsä. Vasta ulkona tajuan, että yksi salamatkustaja on mukana.
kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.
Olimme eilen pehmiksellä Kampin Cafe Rougessa ja Pupu oli repussa yhdessä Tiri-vauvan kanssa. Neljävuotias söi pehmistä niin reippaasti, että häntä alkoi paleltaa. Muistan, kun hän vetäisi käsivarret t-paitansa sisään eikä reppu tuolloin ollut selässä. Tässä kohtaa äitin keskittyminen siis oli jo herpaantunut (no kai oli, kun mulla oli suklaapehmis), koska en ollut tajunnut ottaa reppua vaunuihin jemmaan. Lähtiessämme reppu kavereineen jäi varmaan pöydän alle.
Tulee uniaika ja lapsi oli jo tosi väsynyt. Arvaattehan, mitä etsitään. Ja etsitään. Ja etsitään. Kunnes mulla välähtää, että se perkutan Pupu oli ollut ulkona mukana enkä ollut nähnyt sitä enää palatessamme! Myös neljävuotiaalla yhdisti ja hän sanoi sen ääneen: Se reppu on hävinnyt. Syvä hiljaisuus. Sydämeni hakkasi ihan hulluna ja mietin traumojen syvyyttä. Onneksi Tiri-vauva on Pupun kaverina ja kyllä ne pärjää, yritin. Huomenna lähdetään etsimään. Kyllä ne löytyvät. Mietin, voinko luvata jotain tuollaista, jos nuo karkulaiset eivät löydykään. Lapsi puhkesi lohduttomaan itkuun ja sopersi miten rakas Pupu hänelle on.
Huokailin syvään viime yön ja todellakin toivoin, että tämä tarina päättyy hyvin. Soitin ensi töikseni aamulla kahvilaan ja sain hyviä uutisia! Maailma on hyvä. Olin kuvitellut jo kaikenlaista. Joku saattaisi helposti nakata Pupun vaikka roskalavalle tietämättä mistä sanoisinko hieman nahjuinen look on peräisin. Se on Rakkaudesta.
kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.
*) lukuunottamatta viime yötä. Onneksi neljävuotias oli itkenyt niin paljon, että oli tosi väsynyt eikä herännyt kuin kerran ja sopersi: minne-se-on-hävinnyt... Olen kiitollinen, että uni jatkui aamuun saakka, jolloin itku alkoi uudestaan, mutta sitä oli aamulla helpompi hallita kuin keskellä yötä.
**) noo onhan niitä poikkeuksiakin, etenkin viime öinä, koska seiskakuu on päättänyt alkaa kiipeilemään pystyyn joka paikkaan eikä voi mitenkään nukkua, koska on ihan pakko kivuta pystyyn. Lord have mercy.
