Vauva syö
Meillä on takana nyt kuukauden verran kiinteiden maistelua - ja heti kärkeen on määriteltävä tässä tekstissä käytettävät termit, nimittäin suorastaan vihaan tuota kiinteitä -termiä, ihan kuin vauvan suuhun tungettaisiin joku iso klöntti jotain hankalaa syötävää. Nyt puhutaan ihan reilusti syömisestä ja tissistä tuleva tavara on juomista. Got it?
Vastoin aikaisempaa päätöstäni (tämmöinen asiahan ikään kuin kannattaa päättää..) aloitimme puolivuotiaan kanssa ruokien maistelun 5 1/2 kk ikäisenä. Syy siihen miksi puolen vuoden pysäkkiin ei odotettu, vaikka näin oli päätetty, oli se, että tämä viisas äiti hoksasi maagisen herkkyyskauden koputtelevan ovea hiukan aiemmin. En myöskään yksinkertaisesti kehdannut enää syödä mitään vauvan herkeämättömän tuijotuksen edessä ja minä(kö) syömättä? Hahaha. Ha.
Olin päättänyt kokeilla pelkkää sormiruokailua tän kakkosversion kanssa, koska se on jotenkin hirmu trendikästä ja siitä on paljon puhuttu hyvää, mutta jänistin kuitenkin heti kärkeen. En luottanut lapseeni, että hän yhtäkkiä osaisi muussata höyrytetyt perunat ja porkkanat ilman ainuttakaan hammasta ja tukehtumisvaaraa. Tämä vaarahan on olemassa aina, mutta lapioidessani ruokaa lapsen suuhun, pystyn annostelemaan määrät, joita nuo ikenet kerrallaan prosessoivat. Minä määrään mitä sinne laitetaan, lapsi päättäköön syökö se sitä ja milloin riittää. Suu ei aukea, mikäli safka ei miellytä. Meillä on tästä yhteisymmärrys.
En suinkaan ole haudannut sormiruokailua, olen jopa plärännyt melkein kokonaan läpi sen sormiruokailuraamattu Omin sormin syömään ja ehdottomasti tätä harjoitetaan myöhemmin (viim. 2-vuotiaana - vitsi, vitsi!), kunhan ne muutamat perusasiat ovat hallussa. 1) Vauvan tulee jaksaa istua huojumatta, niinhän ne hurmiovanhemmat sanoo, ei kun kiintymysvanhemmuusperheet (aina yhtä hauska tuo termi), joista täällä jo puhuttiin. 2) Muutamia hampaita saisi myös olla apuna. Leuoissa on voimaa ja pääsiäiseksi saatiin se eka alahampi, mutta halusin myös testata miten kakkosversiolle maistuu äidin tekemät soseet ja hioa siinä sivussa vähän suun motoriikkaa (tähän sopis nyt taustalle joku moottorisahan ääni - hihhihhi - minäkö-väsynyt?).
Minähän leivoin niitä saamarin kaurahiutalekakkaroita, joita puolivuotias hienosti tilsi sormillaan pöytään, istuimeen, itseensä ja minuun, laittoi myös suuhunsa äidin kehuessa. Kaksi tuntia myöhemmin hän heräsi siihen, kun niitä leseitä tuli nenästä ja suusta. Mies puolestaan heräsi
Minä jotenkin nielin sen väitteen, jonka mukaan teollinen vauvanruoka olisi tosi terveellistä ja tutkittua ja varmasti ravintorikkaampaa, kun muussaamani parsakaali. Lähempi tarkastelu on osoittanut kuitenkin sen, että lähestulkoon joka purkissa on riisijauhoa. Jos purkki seisoo hetken pöydällä, se on suureksi osaksi vettä. Liha tuskin on muuta kuin tehotuotettua, stressihormonia sisältävää ja God knows what, jota en halua ajatella, hedelmäpurkkeihin on vähintäänkin lisätty hedelmäsokeria ja nää hetelmät tuskin ovat mistään luomutarhoista kotoisin. Me not likes.
Kaikki tämä ja silti niitä purkkeja kannetaan kaksin käsin kotiin ja kirotaan, kun tyhjiä saa kantaa koko ajan lasinkeräykseen, jollen innostu tekemään niistä lahjoja kavereille. Oottakaahan joulua... Ostan pääasiassa Semperiä ja Hippiä, jotka väittävät olevansa luomua ja koska sertifikaatti on kylkeen tuikattu, niin minä uskon ja minä ostan. Tosin jos mietitään tarkasti, että ne jostain Saksasta tänne roudataan, niin hiilidioksidijalanjälki talloo alleen tuon luomun mennen tullen. Uppista.
Olen hirmu iloinen, että myös minun tekemät pöperöt maistuvat, vaikka tässä purkkisynnissä jälleen eletään. Kaurapuuro (kotimainen luomu) keittäytyy kotona ja sitä syö kaikki aamuin illoin, paitsi Mies. Pakko kuitenkin sanoa, että onkohan vähän liiankin luomua, kun tuntuu, että välillä suuhunsa lusikoi jotain kynnenpalasia - akanoita, haluan uskoa.
Tänään menussa oli puolivuotiaalla mm. Reilun kaupan avokadoa (luomu) - minä muussasin sen (!), purkista broiskua ja jotain vihannessekoa neljävuotiaan nauttiessa Dr. Oetkerin pakastepitsaa. Perfect harmony.
