Ihanuus ja ärsytys

kuva: www.keepcalmandcarryon.com/

Olen nyt asioinut kolme kertaa Jätkäsaaren Postin toimipisteessä. Olen myöskin ollut joka kerta aivan raivona, vaikka olen sieltä kantanut mukaani ihania asioita. Ihanat karkkikumpparit neljävuotiaalle, syntymäpäivälahjoja ed.mainitulle ja vähän myös mulle – jeiii!, uuden sisustuselementin (kuvassa), joka löytyy jotakuinkin lähes joka kodista nykyään, mutta joka muistuttaa tätä äkkipikaista luonnetta hengittämään syvään. Minulla oli vastaava myös netistä printattuna viimeksi, kun olin työkomennuksella ennen puolivuotiaan syntymistä. Nyt tämä ihanuus saa paikan seinältämme kotona, koska täällä, jos missä, sitä myös tarvitaan. Täytyy hakea kehykset pian ja hakata se seinään ennen kuin Mies hoksaa aikeeni, sillä muuten käy niin, että kuulen seuraavia: ei se oikein tohon sovi, eikä ainakaan tohon, no se on nyt ihan vinossa, mittasitko? Jos ehdin naulata sen kiinni, niin Mies tyytyy huokaamaan, koska damage is already done. ;) Olen ihan tyytyväinen, ettei Mies ole järin innokas sisustaja, koska voisi käydä niin, että minä olisin se, joka huokailisi ja ehkä-ei-niin-ilosta.

kuva: efvaattling.com

Minulla on myös toinen muistuttaja, Efva Attlingin Breathe/Exhale riipus, jonka sain Mieheltä vuooooosia sitten, kun opiskelin ja tein töitä vähän liian reippaasti eräässä elämänvaiheessa. Silloin piti vähän puhallella. Minusta erityisesti tällaiset esineet/tavarat, joilla on joku henkilökohtainen ajatus takana, ovat ihania.

Ihanuus loppu siihen. Nyt takas siihen ärsytykseen. Olisiko ollut joku pari kuukautta sitten (kaikki muuten on tapahtunut pari viikkoa tai kuukautta sitten, liittyneekö tähän uraani kotiäitinä?), kun kuulin, että lähipostimme lakkautetaan. Mitä, mitä? MITÄ?!

Asioidessani vanhassa ja hyvässä postissa lapsi mm. ehti järjestää kortit uuteen uskoon, mankua tusseja ja tarroja, Globehopen koruja, lakuista ja suklaapatukoista puhumattakaan. Postissa käynti oli oikea seikkailu! Nyt tätä seikkailua käydään yrittäessämme päästä koko fuckin' toimipisteeseen. Ja mikä toimipiste se on. Pikkuinen tiski, se on oikeasti kioski nimeltään, jossa just ja just mahtuu asioimaan. Ei ole kiva pakata tässä paketteja ystäville, kun on niin ahdasta. Pah, sanon minä. Eikä paljon lämmitä, että tämä putka on auki 24/7. Ketä kiinnostaa kulkea satamissa kello 03? Ei minua ainakaan. Ihan suutari tuo homma.

Ekalla kerralla postireissulla seikkailtiin influenssan jälkimainingeissa. En suosittele, mutta oli kuitenkin pakko lähteä hakemaan Pyhää Manducaa sieltä, koska olimme lähdössä Leville hiihtolomalle – sikäli mikäli se taudinpaska ei kaataisi takaisin petiin as if äityliini koskaan sai maata missään sängyssä. No parantuminenhan tapahtui - johtuen luultavasti siitä raivosta, joka aiheutui postin etsimisestä. Ei luulisi olevan vaikeaa, koska kyseessä oli ainoa pystyssä oleva pytinki koko rakennustyömaalla. Mietimme kuitenkin mistä pääsisimme parhaiten vaunuilla, koska kävelyteitä ei oltu aurattu. Wonder-fuckin-why, kun ei kai kukaan kulje missään raksoilla ihan huvin vuoksi.

Tarina jatkuu: lähdimme kulkemaan uhkarohkeasti autotien laitaa ja rekat ohittivat meidät vähän liian läheltä. Tämä ei suinkaan vähentänyt raivoani, joka kasvoi jokaisesta väärästä käännöksestä. Aina päädyimme törmäämään aitaan. Täysin epätodellinen tilanne. Oikeasti vaunuilla liikkuminen monttuisella loskapaskaraksalla on ihan jotain muuta, jota toipilaana haluaa tehdä tai ylipäätään missään kondiksessa haluaisi tehdä.

Tänään löysin kommelluksitta perille, mutta olin sieltä matkalla Ruoholahteen enkä halunnut palata aloitusruutuun, joten marssin tyynesti RAKENNUSTYÖMAA, ASIATTOMILTA PÄÄSY KIELLETTY -alueelle sisäisen kompassini ohjaamana. Vastaan tuli raksaäijä, jolta kysyin pääsenkö tästä etten nyt taas kävele satoja metrejä vain törmätäkseni aitaan. Se äijä totesi hirmu leveä virne naamallaan, että: Vaikeeta on, kyllä se on vaikeeta. Ei ole helppoa, ei ole helppoa. No mitä? Pääseekö vaiko eikö pääse? Vastaus yllätti kysyjänsä: No itke vaikka, jos et pääse ja siirrä vaan niitä aitoja, jos ei pääse kiertämään. HÄH? Itke? Teki mieleni sanoa, että kuulehan urpo, se olet sinä, joka itket kohta. Jätin sanomatta, koska oli lapset mukana enkä olisi uskaltanut muutenkaan. Ja siirrä aitoja, just. Ihme kyllä tein vain yhden missin ja pääsin perille. JES!

Ekalla kerralla kun pääsin Postin tiskille, niin annoin vain hiukan palautetta, koska enempään en raivoltani pystynyt. Varmaankin hyvä niin. Kotiin tullessani naputtelin kyllä nettipalautteen, johon ei ole vastausta kuulunut. Se varmaan räjähti matkalla, kun oli niin kipakasti kirjoitettu. Tosin seuraavalla viikolla posti toi kotiini paketin, jossa oli reikä ja se näytti muutenkin pahoinpidellyltä. Olikohan se vastaus palautteeseeni? Pointtini oli vain, että pari vuotta liian aikaisin tuli siirrettyä tuo posti tuonne nyk. osoitteeseen. Olisi tärkeää osata ottaa palautetta vastaan, kriittistäkin, ehe ehe.

Palautteessani totesin myös, että en aio koskaan asioida ko. toimipisteessä, koska se aiheutti minulle suunnatonta vitutusta vaivaa ja aion jatkossa tilata pakettini muualle. Näin teinkin, mutta ei se Ruoholahden Ärräkään mikään paratiisi ole. Se on siinä metron kyljessä ja viimeksi kun hain pakettia sieltä, toisena asiakkaana oli mies, jolla ei ollut paitaa päällä ja toinen silmä katsoi länteen ja toinen etelään.

Joudun palaamaan tuonne -tun Jätkäsaareen vielä monta kertaa.