Tabuja ja vähän muutakin
Voi elämä. Erehdyin lukemaan Vuoden mutsi -kirjaan liittyvän haastattelun kommentteja, joita opuksen kirjoittajat K.Lahti & S. Rämö kuvasivat Facebookissa helmiksi. Haastattelussa todettiin mm., että sitä ei vaan voi sanoa ääneen, että imetys on perseestä. Mun reaktio kommentteja selatessani oli, että kirosana, eiootodellista, kirosana. Parhaita näissä iänikuisissa väännöissä on yleensä mieskommentit, jossa mies toteaa, että meillä ei vaimo imetä ja nyrkki pöytään. Nämä ovat just niitä, jotka jo kärsimättöminä odottavat makkarissa synnäriltä palaavaa äitiä. Yök ja hahha, mitä pellejä!
Imetysaiheesta voisin kirjoittaa yhtä sun toista, mutta nyt tarkastelen näitä vauhkoojia. Kommenteista esiin nousivat vahvimmin ns. luovuttajat, nämä tyypit, jotka kulkevat myös ulko-ovesta niissä ysärineppariadidaksissa. Need to say more? Muutamaa housuparia lukuunottamatta nämä kammotukset ovat onneksemme kadonneet lähestulkoon koko planeetalta. Housu voi tällaisella henkilöllä olla myös jotain bootleg farkkua, jotka menee tähän samaan kauheuskategoriaan (näitä löytyy vielä omastakin takaa).
Kyllähän allekirjoittanutkin kulkeesatunnaisesti joka päivä verkkareissa ovesta ulos viemään lasta päiväkotiin, mutta minua ei sovi sotkea tuohon edellämainittuun kansakuntaan. Oli verkkarit tahi ei, niin niiden kanssa voi yrittää. Verkkareihin minä yhdistän ihan vaatimattomasti vaan esim. Conversit/Balmuirin huivin/Gantin tikkitakin//hississä sipaistun huulipunan (Lancôme/Mac) ja pipon (lätsä kuin lätsä). Nämä voivat olla myös vapaasti muita brändejä, mutta kunhan niitä on ja kaikista makeimmat verkkarin verhoajat ovat siskoni neulomat huivit. Silti näillä kaikilla on oma tehtävänsä ja minä tarvitsen nämä kaverit, jotta minusta ei tulisi luovuttaja:
Huivi tekee monta vuotta vanhasta takistani ryhdikkäämmän, huulipuna tuo eloa harmaaseen, elottomaan naamaani ja pipo luonnollisesti peittää ihan kamalan tukan, jota ei suoristusrauta pääse hyväilemään kovinkaan usein. Muuten Gaby Solis froteepuku, oli miten Juicy Couturea hyvänsä, ylittää kuitenkin rajat ja limiitit. Sitä ei pelasta edes nuo mainitsemani apuvälineet.
On toki aamuja, että ei ole yritystä, mutta mitään kammotuksia ei jalassani ole nähty eikä tulla näkemään. Turhamainen ja pinnallinen. Kyllä kiitos ja ihan reilusti. Se, että antaako yritykseni minusta yhtään virkeämpää kuvaa, on toinen asia enkä näe mitään syytä mennä siihen nyt, saati myöhemmin.
Luovuttajat eivät yleensä käy kampaajilla eivätkä missään hemmotteluhoidoissa, koska milloinkas-minä-mihinkään. Nämä tyypit ovat jossain kohtaa vanhemmuuden taivalta askeltaessaan kadottaneet huumorintajunsa, jos sitä heillä koskaan on ollutkaan. Siis minähän myös kuulen usein täällä kotona jotain tän tyylistä, että sulla ei ole kyllä minkäänlaista huumorintajua. No-kellä-on-kun-yöllä-heräät-viissataakertaa-etkä-koskaan-saa-nukkua-aamulla-pitkään. Silti for the record: MINULLA JOS KELLÄ ON HUUMORINTAJUA!
Luovuttajat ovat ns. huokailijoita, jotka salaa kadehtivat toisia ihmisiä, jotka näyttäisivät olevan tyytyväisiä elämäänsä ja näyttävät sen myös. Luovuttajat eivät koskaan ääneen haaveile mistään, koska mitä-se-hyödyttäisi. Hmpf. Tää sen sijaan käy kampaajilla ja hoitoloissa, tosin ei sillä frekvensillä kuin syytä olisi, mutta että on sitä yritystä kuitenkin.
Nämä vikisijät valittavat palstoilla, että netit kiinni ja shoppailu pannaan, pitäs keskittyä siihen lapseen. Voi äly, onko kamalampaa kuultu? Eivät he jaksa yhtään sen enempää täysipainoisesti keskittyä kakaroihinsa kuin nämä blogia naputtavat ja tilauksia Ostoskoriin viskovat mamit. Ainoa ero on siinä, että näillä ostoksiin väsymyksenä hukuttavilla äideillä on edes sitä yritystä. Sitten kyllä jaksaa taas lukea Peppi Pitkätossua ihan eri soundilla, kun samalla miettii tilasiko kenkiä Visalla vai menikö suoraan Solon kautta. Sitä paitsi puolivuotias poikkeuksetta nukkuu aina sylissäni ja nelivuotias ajaa potkulaudallaan eikä kaipaa just nyt seuraani eli I'm on duty all the time. Kohta annan puolivuotiaan Miehelle ja lähden saunaan neljävuotiaan kanssa kuulemaan ihmettelyjä onkohan minulla taas vauva mahassa eli I've got it covered. BTW ei ole.
Minuun ei vaan vetoa YHTÄÄN nämä kulahtaneet luovuttajat, jotka jaksavat VAIN valittaa. Minusta ei saa koskaan tulla sellainen. Valittaa saa ja pitääkin, mutta yritystä pitää olla. Kulahtanut varmasti olen, mutta silti yritän rimpuilla enkä luovuta. Yöpaidakseni vetäisen Marimekon maksimekon päälleni ja ihastelen sen raikkaita raitoja. Se on klassikko ja niin kaunis. (Vaihdan sen kohta, koska tajusin että se kaapu päällä ei ihan hirveesti imetetä yöllä, mutta kaunis se on.) Imetys on tabu Vuoden Mutsien mielestä ja sitä se onkin, kuten niiiin moni muukin äitiyteen liittyvä asia.
Imetysaiheesta voisin kirjoittaa yhtä sun toista, mutta nyt tarkastelen näitä vauhkoojia. Kommenteista esiin nousivat vahvimmin ns. luovuttajat, nämä tyypit, jotka kulkevat myös ulko-ovesta niissä ysärineppariadidaksissa. Need to say more? Muutamaa housuparia lukuunottamatta nämä kammotukset ovat onneksemme kadonneet lähestulkoon koko planeetalta. Housu voi tällaisella henkilöllä olla myös jotain bootleg farkkua, jotka menee tähän samaan kauheuskategoriaan (näitä löytyy vielä omastakin takaa).
Kyllähän allekirjoittanutkin kulkee
Huivi tekee monta vuotta vanhasta takistani ryhdikkäämmän, huulipuna tuo eloa harmaaseen, elottomaan naamaani ja pipo luonnollisesti peittää ihan kamalan tukan, jota ei suoristusrauta pääse hyväilemään kovinkaan usein. Muuten Gaby Solis froteepuku, oli miten Juicy Couturea hyvänsä, ylittää kuitenkin rajat ja limiitit. Sitä ei pelasta edes nuo mainitsemani apuvälineet.
On toki aamuja, että ei ole yritystä, mutta mitään kammotuksia ei jalassani ole nähty eikä tulla näkemään. Turhamainen ja pinnallinen. Kyllä kiitos ja ihan reilusti. Se, että antaako yritykseni minusta yhtään virkeämpää kuvaa, on toinen asia enkä näe mitään syytä mennä siihen nyt, saati myöhemmin.
Luovuttajat eivät yleensä käy kampaajilla eivätkä missään hemmotteluhoidoissa, koska milloinkas-minä-mihinkään. Nämä tyypit ovat jossain kohtaa vanhemmuuden taivalta askeltaessaan kadottaneet huumorintajunsa, jos sitä heillä koskaan on ollutkaan. Siis minähän myös kuulen usein täällä kotona jotain tän tyylistä, että sulla ei ole kyllä minkäänlaista huumorintajua. No-kellä-on-kun-yöllä-heräät-viissataakertaa-etkä-koskaan-saa-nukkua-aamulla-pitkään. Silti for the record: MINULLA JOS KELLÄ ON HUUMORINTAJUA!
Luovuttajat ovat ns. huokailijoita, jotka salaa kadehtivat toisia ihmisiä, jotka näyttäisivät olevan tyytyväisiä elämäänsä ja näyttävät sen myös. Luovuttajat eivät koskaan ääneen haaveile mistään, koska mitä-se-hyödyttäisi. Hmpf. Tää sen sijaan käy kampaajilla ja hoitoloissa, tosin ei sillä frekvensillä kuin syytä olisi, mutta että on sitä yritystä kuitenkin.
Nämä vikisijät valittavat palstoilla, että netit kiinni ja shoppailu pannaan, pitäs keskittyä siihen lapseen. Voi äly, onko kamalampaa kuultu? Eivät he jaksa yhtään sen enempää täysipainoisesti keskittyä kakaroihinsa kuin nämä blogia naputtavat ja tilauksia Ostoskoriin viskovat mamit. Ainoa ero on siinä, että näillä ostoksiin väsymyksenä hukuttavilla äideillä on edes sitä yritystä. Sitten kyllä jaksaa taas lukea Peppi Pitkätossua ihan eri soundilla, kun samalla miettii tilasiko kenkiä Visalla vai menikö suoraan Solon kautta. Sitä paitsi puolivuotias poikkeuksetta nukkuu aina sylissäni ja nelivuotias ajaa potkulaudallaan eikä kaipaa just nyt seuraani eli I'm on duty all the time. Kohta annan puolivuotiaan Miehelle ja lähden saunaan neljävuotiaan kanssa kuulemaan ihmettelyjä onkohan minulla taas vauva mahassa eli I've got it covered. BTW ei ole.
Minuun ei vaan vetoa YHTÄÄN nämä kulahtaneet luovuttajat, jotka jaksavat VAIN valittaa. Minusta ei saa koskaan tulla sellainen. Valittaa saa ja pitääkin, mutta yritystä pitää olla. Kulahtanut varmasti olen, mutta silti yritän rimpuilla enkä luovuta. Yöpaidakseni vetäisen Marimekon maksimekon päälleni ja ihastelen sen raikkaita raitoja. Se on klassikko ja niin kaunis. (Vaihdan sen kohta, koska tajusin että se kaapu päällä ei ihan hirveesti imetetä yöllä, mutta kaunis se on.) Imetys on tabu Vuoden Mutsien mielestä ja sitä se onkin, kuten niiiin moni muukin äitiyteen liittyvä asia.
