Viikon menovinkit // Happy Bubbles // Merenalaisia juhlia

  
Viikonloppu taas mennä pölähti, mutta siinä missä täällä etelässä satoi, me onnistuimme kiertämään sadepilvet matkaamalla mummolaan.  
 
Kokeilimme matkanteossa bussikyytiä, mutta reilu neljä tuntia täpötäydessä bussissa on vaan a bit too much, ei tarvinne kertoa enempää. Kotiin palasimme leppoisasti valtion rautateillä. Tulipahan testattua.

 


Tuntuu, että Helsinki herää eloon erityisesti tällä viikolla, nimittäin ohjelmaa ainakin piisaa omaan kalenteriinkin täytettäväksi. Huomenna tiistaina aiomme suunnata Cargon 1-vee bileisiin kuuntelemaan Palefacen kattoterassikeikkaa! Siellä muutakin ohjelmaa ilmapallotaiturista lähtien katuliituiluun ja tarjolla vegaanisia herkkuja, kuten sahramirisottoa ja pikkuburgereita à 5e. Toivotaan kaunista iltaa! 
  

 Kävin kurkistamassa Helsingin kaupunginmuseon uudet tilat ja suosittelen lämpimästi vaikuttavaa Museum of Broken Relationships -näyttelyä ja muutakin hengaamista museossa. Siellä on hyvä olla. Saa koskea, saa fiilistellä, eikä maksa mittään. Mene jo tällä viikolla ja myöhemmin kesällä uudestaan.



Kunhan lauantaihin päästään, vietetään Ihana Helsinki -kaupunkifestivaalia, herkutellaan Ravintolapäivän antimilla ja poiketaan ehdottomasti Dianapuistoon, Erottajalle Design District Marketiin. Viime vuosi jäi välistä, joten superkiva on mennä poikkeamaan ja tsekkaamaan mitä aarteita on esillä. 

Neiti neljäveen päällä on Harakanpesästä saatu  Sea-mekko, joka on Aarrekidin kesän mallistoa - Merenalaiset juhlat. Luomupuuvillaisesta mekosta tulikin tietysti se suosikki, tämä ja muut ihanuudet löytyy myös Dianapuistosta.




Ihan parasta, kun nyt on monta syytä nostaa se kankku sieltä sohvalta työpäivän jälkeen ja viikonloppuna hengata Design Districtissä. #onkosiistiäehket


Suosikit