Kurkumashotilla suojaa tulehduksilta ja Alzheimerilta



Viikonloppu edessä, mutta vielä pysähdys vakaviin ajatuksiin. Muistisairaudet ovat yksi niistä geeniarpajaisvoitoista, jonka toivoisi väistävän - muitakaan yhtään vähättelemättä. Olen itse läheltä seurannut, millaisesta sairaudesta Alzheimerissa on kysymys ja sitä en toivoisi kenenkään koettavaksi

Muistisairaudet eri muodoissaan ovat vakava huoli ja todellakin toivon, että tauti saataisiin kuriin. Alzheimer ei iske vain vanhoihin mummoihin ja pappoihin, se tai sen liittolaiset vievät jo työikäisiä, minun ikäisiäni. Geeniperimälleen ei kai voi tehdä kovinkaan paljon, mutta kannattaa kuitenkin kiinnittää huomioita niihin tekijöihin, joilla voi mahdollisesti estää näitä sairauksia.


Kurkuma on yksi näistä mausteista, joita putkahtelee esiin, kun on puhe niiden terveysvaikutuksista. Olen nauttinut kurkumamehua shottina ns. pohjanmaan kautta nyt jo jonkin aikaa aamuisin. Kurkuma maustuu hiukan currymaiselta, se on melko voimakkaan makuinen, mutta enää en kaipaa sen perään vesilasillista. Makuun siis tottuu nopeasti, mutta miksi kurkumashotilla kannattaisi aamunsa aloittaa?  





Kurkuma suojaa soluja ja on tehokas ase tulehdusta ja kipuja vastaan, koska se laskee tulehdustasoja koko kehossa. Tutkimusten*) mukaan se on jopa yhtä tehokas kuin ibuprofeiini.  

Kurkuma myös jeesaa ruuansulatuksessa. Sitä pidetään voimakkaasti antioksidanttisena ja antimikrobisena sekä esimerkiksi reumaa, ateroskleroorisia (verisuonten kovettumatauti), diabetesta, masennusta, ennenaikaista vanhenemista ja muistin heikkenemistä estävänä mausteena. 



Miten kurkuma auttaa erityisesti Alzheimerilta suojautumisessa? Kerrotaan, että kurkuma pystyy ylittämään aivoveri-esteen, kulkeutumaan aivoihin asti ja suojaamaan hermosoluja. Kurkuma saattaa estää beeta-amyloidiplakin muodostumista aivoihin ja sen sanotaan mahdollisesti pystyvän irroittamaan jo kertyneitä plakkeja. 

Kognitiivissa toimintakykyä mittaavissa testeissä tulokset olivat pysyneet samoina siinä missä plaseboryhmällä tulokset olivat huonontuneet. Kurkumiinin on todettu myös  nostavan aivojen BDNF tasoa (Aivoperäinen neurotrofisen tekijä). Alhaiset tasot on linkitetty dementiaan ja masennukseen.

Liekö kurkumaa sisältävät curry-ruoat Intiassa syynä siihen, miksi maassa on yllättävän vähän Alzheimerin tautia sairastavia.

Kurkuma kehotetaan ottamaan mustapippurin kanssa, mutta kurkumamehua ei tarvitse nauttia mustapippurin kanssa, sillä tuoreena luomukurkuman juurista puristettu mehu sisältää kurkumajuuren luonnollisen eteerisen öljyn. 

Itse todellakin toivon, että muistisairauksiin löydetään parannuskeino niin pian kuin mahdollista. Alzheimer on myös läheisten sairaus ja se on oman toimintakyvyn, persoonan, raa'asti todettuna jopa ihmisyyden raastava, hirveä sairaus. 

*) Kurkuman terveysvaikutuksista löytyy lisää googlettamalla. 
  

Mehu saatu bloginäkyvyyteen.   



Suosikit