Kettu-karkki ja katkera sisko

kuva: täältä

Kohtaus 1:
Neljävuotias vietti tänään vajaan päivän päiväkodissa. Saavuin hakemaan neitiä, kun he olivat vasta lopettelemassa lounasta. Jollain oli synttärit, ja lapsille oli jaettu jälkkäriksi Kettu-karkit. Siis nyt oltiin päiväkodissa, ei vanhainkodissa. Hello. Kuulin, kun neljävuotias kysyi, saako ottaa Kettu-karkin mukaansa. Näytin hoitajalle peukkua, sillä tiesin, ettei neljävuotias suin surminkaan söisi ko. karamellia. Lähdimme kotiin kävelemään, ja neljävuotias katsoi minua kiitollisena melko dramaattisesti todeten:
- Olipa onni, että satuit paikalle, muutoin olisi kohtalokseni koitunut se karkki. 

No olipa onni.
 
Kohtaus 2:
Toinen hihitys liittyi jälleen kotimatkaan - tällä kertaa kaupungilta. Olimme jätskeillä, kun Mies soitti melko kypsänä, että yksivuotias ei lopeta itkua kolmen vartin ulvomisen jälkeen, vaikka hän heittelisi voltteja. Ilmeisimmin oli heittänytkin. Meillä siis ihan järkky eroahdistus menossa, jos ette tajunneet. Lähdimme siitä sitten vähän huokaillen tekemään matkaa kotiin, kun neljävuotias totesi:
- Harmi, ettei iskä pärjää siskon kanssa. 
Sanoin siihen, että siskolla on nyt vähän vaikeaa, ja se ikävöi meitä tosi paljon, mutta totta turiset. 
- Pikkusisko on kato niin katkera, kiteytti neljävuotias.

Voihan sen näinkin nähdä.