Tuplayllätys

kuva: finrail.wordpress.com

Sitä on sitten reissattu raiteita pitkin takaisin kotiin ja ihan aikataulussa. Neljävuotias vannotti ettei autolla mennä enää, koska hänelle tulee se matkatauti. Tyttöjen kanssa junassa matkaaminen sujuu yleensä ihan kivasti. Ne eväät ovat se merkittävä tekijä ja leikkivaunu. Tänään mentiin poikkeuksellisesti Penan kyydissä (pendolinolla) reilun kolmen tunnin matka ja tikkarin sotkeutumista neljävuotiaan tukkaan lukuunottamatta (voi herranjestas!) minäkin ihan luin lehteä. Ensin selasin sivut melkoisella pikakelauksella ja sitten kokeilin, josko jotain juttua alkaisi ihan ajatuksella lukemaan (hahha!). Kävi mielessä, onko lehden kimpussa oikeasti minä, nimittäin yleensä kun kaivan jonkun keskittymistä vaativan tekeleen laukusta (niin siis lehden tai kirjan - meikäläisen laukusta ei löydy neulomuksia eikä mitään muutakaan luovuutta vaativaa), niin yleensä pienempi protestoi siihen malliin, että lehti on parasta survoa takaisin laukun pohjalle sivuakaan kääntämättä. Mietin tänään jopa sitä, että en edes osta mitään, koska se jää lukematta. Eipä jäänyt, ähäkutti.

Neljävuotias teki tehtäviä Oppi & Ilo tehtäväkirjaan ja luki serkuilta saamaansa Prinsessalehteä sekä hoilasi Mä kuuntelen Tomppaa. Kanssamatkustajia hiukan hymyilytti. Tuo veisu on treenattu päiväkodissa. Ajatella. 

Neljävuotiaskin nautti matkasta ilman leikkivaunua ja sanoi moneen kertaan, miten onkaan ihanaa, kun on rauhallista. Näin varmaankin unta. Kotiin saavuttuamme tavarat olivat paikoillaan (tai niillä paikoillaan, joille Mies oli ne laitellut), lattiat kiilsivät (kiitos Siivouskaupan tuotteiden, joita jopa Mies osaa käyttää), makkarin sänky oli täytetty vaatteilla, jotka minun on parasta laittaa, jotta tulevat paikoilleen (wouldn't have it any other way). Lyhyestä virsi kaunis: Meillä oli tosi siistiä! Aivan ihanaa ja olin aivan vakuuttunut siitä, että tämä päivä oli unta.

Ihastelin upeaa kotiamme miehen paasatessa ilmeisesti taustalla jotain semmoista miten sotkuisia ihmisiä me voimmekaan olla (ei hän) ja miten nyt on siivottu tunteja ja sitten sateli käskyjä, että nyt kyllä ette sotke! Joojoo. Ihme vauhkoamista siitä, jos herra nyt kerran kaks siivoaa oman kotinsa. Sitä paitsi eikö ollut huippuolosuhteet tälle toimenpiteelle, kun muu perhe oli juhlimassa. Kysyn vaan. Ihan suotta siinä heti keuhkoaa. Riisuin kasikuisen vaipan pois hetkellistä ilmakylpyä varten ja tasan hetkeä myöhemmin kakkoset olivat ihan huomaamatta tulleet kiiltävälle lattialle. Oho. Pikkujalat liiskasivat näitä tuotoksia pitkin lattioita (siis tosi kiiltäviä lattioita).  Minä kauhistelin sitä, että meidän kasikuinen kävelee tukea vasten jo tosi monta askelta! Eikä pitäs nyt nauraa. Silti nauratti ihan kamalasti. Voi apua mikä kakkakepponen! Mitäs nalkutti meille tuo iskäkulta. Hihhihhih. Joo,oon jo menossa nukkumaan, erittäin huono juttu oli tää viimeinen.