Valoa, älyä ja tinkimaitoa
Voitteko uskoa? Aurinko meitä ihan lämmitti tänään ja laittoi silmämme sirrilleen. Yksivuotiasta nauratti ulkona, kun oli niin hieno ilma ja äiti teki ryppyjä siristellessään. Tää ei ole kyllä mikään leikki (huom!). Isosisko oli tänään päiväkodissa ja me touhuiltiin kotona. Käytiin me tosin vähän hoitamassa asioita (nyt ei muuten ihan hirveesti voi hoidella mitään asioita ennen seuraavaa liksaa. Kikatusta! Ja heti perään masennus.) Pöh ja pah, nyt ei liksoja mietitä, vaan ekaa kertaa tänään oli sellainen tunne, että ihan kohta syödään tuossa rannassa jätskiä ja on kesä! Ihan kohta, sanoin!
Kävimme tänään tosiaan siellä asioilla (enkä vieläkään päättänyt, mitkä toppikset neljävuotiaalle tulee) ja yksivuotiaalle tuli kova nälkä. Kluuvin Alepasta nappasin yhden Piltin ja arvelin, että nautitaan se vaikka Stockalla, jossa oli lisää hoidettavia asioita. No ei se mennyt ihan niin. Ruokakaupan vieressä on Eat&Joy maatilatori ja siihen se oli parkkeerattava. Syömään. HETI.
Sen suuremmin etukäteen pohtimatta, pyysin voisinko pilttipurkin saada lämpimäksi, niin saatais tuo lapsi hiljaiseksi. Ihana tarjoilija tuo kuumaa vettä ja sujauttaa purkin sinne. Siinä kohtaa minullakin alkaa iso pyörä vähitellen pyörimään. Ei helkkari. Etenkään, kun meidän kaikkiruokainen yksivuotiaamme ei enää koskaan ikuna syö purkkiruokaa, niin nyt sitten osoitan olevani melkoinen kasvattaja tarjoamalla kyseistä tärkkelysskeidaa tässä luonnonläheisyyteen, lähiruokaan, luomuun ja-mitä-näitä-nyt-on keskittyvässä keitaassa.
Piti tietysti ihan vielä tehdä tilanteesta entistä huonompi tokaisemalla, että lämpiääkö se ees siinä, voi kauheeta, ei meillä kyllä ikinä tätä purkkiruokaa syödä, nyt vaan tällä kertaa, kun oli tuo kauppa tuossa ja niin kamala nälkä tällä lapsella, eikä siinä kaupassa ollut kuin croisantteja, eikä ne sille maistunut, eikähän niillä elä, ja voi että, mitäs minä ottaisin.. Ihan varmasti uskoi tuohon purkkiväitteeseen, vaikka se olikin Totuus. Ja miksi minä mitään siinä selkkasin? Me syödään nyt tämä purkkiruoka ja mitä se kenellekään kuuluu. Osoitti kyllä jälleen ihan huikeeta älyä tuo toimintani.
Saatuani täysin hyödyttömän tarinointini päätökseen, päädyin tilamaan itselleni cappucinon, vaikka mieli teki tilata jotain syanidia, kun hävetti niin. Astuin jälleen miinaan kysyessäni - onko kevytmaitoa - (miksi hemmetissä olisi, enkö osaa pitää sitä suutani jo kiinni perhana soikoon??)! Ihana tarjoilija kertoi, että heillä on tinkimaitoa - raakamaitoa. Se on ihanaa, hän lisäsi. -No sitä sitten koko kupillinen eheeheh. Hyvä, etten tässäkin kohtaa alkanut pullikoimaan, mutta tarjoilija näki kyllä ilmeestäni, että järkyttyneessä tilassahan sitä oltiin joka tapauksessa. Hän rohkaisi juomaan tinkimaitoa aina kun on mahdollista, kuten nyt.
Puhekykyni palauduttua sain tiedusteltua ihan oikeasti kiinnostuneena, mistä maito tulee. Opin, että se tulee Laitilasta Saloniemen tilalta ja on kyyttö-metsälehmien tuottamaa. Tilalla on kuulemma aivan mahtava nuori emäntä, joka syö yrttejä yhdessä lehmien kanssa. Awww, miten söpöä. Eat&Joy maatilatori on noin muuten aivan ihana paikka, jossa jatkossakin kävisin, jos ilkeäisin. Sieltä saa nettisivujen mukaan mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa yli 500 suomalaiselta pientuottajalta – luomua, biodynaamista tai muuta puhdasta täysruokaa, joka on tuotettu eettisesti ja luonnon monimuotoisuutta tukevilla, kestävillä tuotantotavoilla. Kaikki, ketkä oikeasti välittävät siitä, mitä suustaan sisään laittavat, käyvät täällä. Siis jos sattuvat asumaan Helsingissä. Maaseudullahan ne vihannekset kasvaa niillä omilla pelloilla, ja ovat siten todellista lähiruokaa, eikö?
Kylläpä vaan oli ihan eri tunnelma nauttia kahvinsa tällaisen tarinan kuultuaan. Miten sitä nyt voikaan palata johonkin meijerimaitoon enää.. Ei sitten mitenkään, mutta yritettävä on. Tai se on Mies, joka lähetetään tinkimaito-ostoksille.
Tinkimaito-cappucino |