Lujasti lempeällä tunnepysäkillä


Ihanan aurinkoinen viikko on saatu pitää. Minäkin otin yhtenä arkiaamuna sitä kuuluisaa omaa aikaa, vaikkei sitä varsinaisesti olisi tarvinnut "ottaa" lasten ollessa koulussa ja päiväkodissa, mutta sen sijaan, että olisin vain puuhaillut kotona, pyöräilin kohti houkuttelevaa savuntuoksua, Löylyn terassille kahville.


Otin mukaani saamani Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjan, tilasin kahvin ja asemoin itseni ehkä sillä hetkellä maailman parhaimpaan kohtaan. Katselin vienoa merta, joka oli lähes tyyni ja vain olin. Kun olin saanut vain olla tarpeeksi, otin kirjan käteeni ja välillä siemailin lämmintä kahvia. Olin lähes liikuttunut siitä hetkestä ja kiitollinen, että sain kokea sen.


Olen toitottanut täälläkin sitä rauhallisuutta, mitä suorastaan yllätyksekseni olen kokenut kesäloman jälkeen, vaikka uudesta työpaikasta ei ole tietoakaan vielä. Kuitenkin huomasin tässä pari päivää sitten, näidenkin kuvien lempeän kahvihetken jälkeen, niskojeni kiristyneen ja siihen liittyvän ahdistuksen hiipivän, vieden tilaa levolliselta ololtani. Tunsin itseäni kohtaan valtavaa pettymystä. Pettymystä siitä, että enkö tosiaan osaa edes tässä kohtaa, missä ei ole mitään stressiä, ottaa ihan lungisti. Jossain se paniikinomainen tunne minussa väijyy. 

Toki ei tässä ihan stressitönnä tietenkään ole, koska koko ajan tietyllä tasolla pohtii sitä, että mistä saa sen työpaikan ja kuinka kauan siihen mahtaa mennä. Olin vain ajatellut, että se asia, kun ei stressaamalla etene, niin nyt voi yhtälaila nauttiakin tästä vapaudesta -- samalla odottaen rauhallisena tietoa uusista töistä.

Tein venytyksiä ja roikuin leikkipuiston kiipeilytelineessä, jotta saisin hartianseutuni taas rennommaksi ja veri pääsisi kiertämään kunnolla ja voisin taas hengittää normaalisti. Sadattelin myös urheilun hylkäämistäni liian pitkäksi aikaa, sillä tässä se nyt nähtiin, että ei vaan voi olla liikkumatta, koska sitten tulee jumit ja ahdistaa.


Maaret Kallion ajatuksista löydän monta oivallusta parantaakseni yllättäen heikentynyttä levollisuuttani. Tuntuu, että ihan kuin ne olisi kirjoitettu juuri minua varten. 

Kallio kehottaa mm. pysähtyä tunnepysäkille useita kertoja päivässä. Hän muistuttaa mm. siitä, että tunnetilat ovat väliaikaisia. Hän korostaa, että tuomme usein esiin tunnetilan, kun ahdistus on voimakkainta, emme niinkään sitä, kun ahdistus on poissa. Erilaisia tunteita on helpompi sietää, kun tietää niiden olevan väliaikaisia. Kallio antaa vinkiksi tarkastella tunteitaan useita kertoja päivässä muuttamatta niitä kuitenkaan miksikään. Tunne on vain tunne, sen voimakkuus ja luonne muuttuu jo seuraavalla tunnepysäkillä. Pian huomaa, että tunteet muuttuvat aina ja niihin oppii suhtautumaan myötätuntoisemmin.

Kallio myös kaihtaa tunteiden hallitsemisen -käsitettä. Hänen mukaansa se on mahdoton ajatus, koska silloinhan sitä jättäisi kaikki epämiellyttävät tunteet kokematta. Tunteiden sääteleminen on lohdullisempaa ja inhimillisempää. Mieleen nousevia tunteita ei voi valita, mutta niiden tuntemisen voimakkuuteen voi pyrkiä vaikuttamaan. Tunne muuttuu tunteella, ei järjellä.

Lujasti lempeä antaa tärkeää pohdittavaa myös vanhempien vaikutuksesta lapsen tunnesäätelytaitojen kehittymisessä. Usein sitä haluaa, ettei lapsi kokisi kovin ikäviä tai raskaita tunteita ja vanhempi voi joskus huomaamattaan vähätellä lapsen tunnetilaa. Itse yritän joskus selittää lapselle joitakin häntä ahdistavia asioita järjellä niin, ettei hänen tarvitse surra sellaista asiaa, joka ei ole tapahtunut, eikä toivottavasti tapahdukaan. Lapsen tulee antaa surra, jos se on hänen tunteensa sillä hetkellä. Tunne kevenee, kun sen ottaa vastaan ja tarkastelee sitä, eikä torju tai suhtaudu siihen kielteisesti. Vanhemman tehtävä on sallia lapsen tunteet ja kuunnella niitä lapsen tukena


Oma ahdistava tunteeni väistyi, mutta säikähdin sitä ja harmittelin sen ilmaantumista. Maaret Kallio kirjassaan rauhoittelee ja kehottaa lohdullisesti hyväksymään myös sen elämän epätäydellisyyden. Mieltänsä ei saa ohjelmoitua ylläpitämään tunteita muuttumattomana. Se miten niitä tunteita kokee, on se juttu, jota tulisi oppia tarkastelemaan myötämielisemmin. Tiedostan, että ahdistukseni voi hyvinkin palata, mutta pyrin ottamaan sen toisella tavalla vastaan.

Kallio kritisoi kirjakauppojen self help -oppaita, joissa luvataan helpotusta milloin mistäkin vaivasta, Lujasti lempeä puolestaan ei lupaa, mutta lunastaa silti paikkansa voimaannuttavana ja tärkeänä oivalluksia synnyttävänä kirjana, jota itse ainakin suosittelen luettavaksi ihan kaikille.

 

*) Arvostelukappale
**) Sis. mainoslinkkejä

Suosikit