Mummon terveiset
Ei tule vanhuus yksin. Lonkkaa (mieti! LONKKAA! I must be two hundred years old) on kolottanut nyt kolmatta päivää niin makeasti, että en pysty kunnolla kävelemään. Alitajunta (das Unterbewusst- sein) siellä vinkkaa, että et kai tosiaan luullut meneväsi Naisten kympille viikonloppuna. En kylläkään tiedä olenko jopa helpottunut siitä, että ehkä en nyt tosiaan kykene tuota lenkkiä vetämään. Melko säälittävää voisi sanoa myös, mutta kyllä minä menisin, jos ei tuo kihti olisi iskenyt. Voe, voe, voe, voe. Nyt en voi koskaan käyttää sitä hienoa lenkkipaitaakaan, jos en mene sunnuntaina. Quite a dilemma.
Jos perehtyy tähän vanhettumisen problematiikkaan syvällisemmin, niin voi todeta, että kyllä sitä kaikenlaista ristiä saa kannettavakseen matkallaan elämän ehtoopuolelle. Mittarina voi pitää maagista kolmeakymppiä, jossa ei ole muuten mitään maagista (tiedoksi teille teinit). Ei elämä ole asettunut vielä silloin mitenkään oikeille raiteille. Taksin sijaan körötellään vielä bussilla ja ratikkaan vaihdetaan aina tarpeen tullen. Tuon mystisen metaforan tarkoitus oli kuvata poukkoilua. Got it? Huolettomana parikymppisenä sitä ajatteli, että sitten kun on kolkyt, niin on happily married with two children and a dog ja työuralla surffataan aallon harjalla. Näin ei ole käynyt.
Työurastani on turha tässä tehdä enempää selkoa. Se lienee melko selkeää missä mä surffaan. Täysin sukelluksissa mutapohjassa at the moment.
Parikymppisenä sitä pystyi kukkumaan kaiket yöt pää täynnä humalaa ja parin tunnin meikit silmillä torkkumisen jälkeen oli kuin brand new. Tukka ponnarille ja menoks vaan. Kun on 30+ ei vaan voi. Iisistäkin baari-illasta toipuminen vie vähintään kaksi päivää ja olo on kaikkea muuta kuin brand new. Lähinnä sitä on itkuinen ja lähes itsetuhoinen, kun itkee Miehelle, että tekis jotain, kun on niin kamala olo. Mies ei tee mitään. Korkeintaan tuo peilin, johon ei todellakaan kannata katsoa. Sitten tulevat ne ikuiset vannotukset, että "En juo enää ikinä." Ihminen (homo sapiens sapiens) on tyhmä. Tuo lupaus nimittäin unohtuu siihen seuraavaan kertaan mennessä. Parikymppisenä ei tullut sanottua, että ei juo ikinä. Ei tarvinnut, koska ei ollut vielä vanhettunut.
Kosmetiikkaosastolla tapahtunutta: "Hei mä tarvitsisin uuden silmänympärysvoiteen, mulla on ollut tuo geeli." Pakkelimyyjä: "Hmmm. Joo tuo geeli on enemmänkin niitä ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä varten. Kyllä sun kannattaa jo ottaa tuo emulsio." Eikä kannata! Onkohan tuo myyjä edes koulutettu kosmetologi ja siks toisekseen kaikki tutkimukset ovat osoittaneet ryppyvoiteiden olevan täyttä sumutusta. Mulle riittää geeli. "Aha, aha, ai siinä on sellaista uutta D.A.F.T uutetta, joka pysäyttää vanhettumisen? Mä otan sitten sen emulsion, kiitos."
Parikymppisenä ei muuten ikinä ollut turvoksissa tai jos olikin, niin pari kertaa vatsalihaksia ja mieletön sixpäkki kaivautui esille sen siliän tien. Näin ei ole käynyt enää. Tarvitaan todellinen armeija arkeologeja, jos ajatuksissa olisi saada jotain vatsalihaksia näkymään. Ei auta vaikka kuinka jumppaa veri suussa siten, että ei kuule enää mitään ja kirkkaita pisteitä näkyy silmissä. Turvotus a.k.a. ylimääräinen pysyy kuin höyhenet tervassa. (En suostu käyttämään muita turvotusta kuvaavia termejä.)
Kuten olen aiemmin todennut: positiivinen asenne viivästyttää vanhettumista. Shoppailu on positiivista. Shoppailu tulee pitää agendassa, vaikka lonkka kainalossa. On se onni, että asuu lähellä tuota ah-niin-autuaaksi-tekevää-Stockmann tavarataloa, että ei tarvitse jättää viikottaista terapiasessiota väliin. Että klonk, klonk ja pelarkuita ihailemaan viherosastolle piparminttukarkki suupielessä.
Jos perehtyy tähän vanhettumisen problematiikkaan syvällisemmin, niin voi todeta, että kyllä sitä kaikenlaista ristiä saa kannettavakseen matkallaan elämän ehtoopuolelle. Mittarina voi pitää maagista kolmeakymppiä, jossa ei ole muuten mitään maagista (tiedoksi teille teinit). Ei elämä ole asettunut vielä silloin mitenkään oikeille raiteille. Taksin sijaan körötellään vielä bussilla ja ratikkaan vaihdetaan aina tarpeen tullen. Tuon mystisen metaforan tarkoitus oli kuvata poukkoilua. Got it? Huolettomana parikymppisenä sitä ajatteli, että sitten kun on kolkyt, niin on happily married with two children and a dog ja työuralla surffataan aallon harjalla. Näin ei ole käynyt.
Työurastani on turha tässä tehdä enempää selkoa. Se lienee melko selkeää missä mä surffaan. Täysin sukelluksissa mutapohjassa at the moment.
Parikymppisenä sitä pystyi kukkumaan kaiket yöt pää täynnä humalaa ja parin tunnin meikit silmillä torkkumisen jälkeen oli kuin brand new. Tukka ponnarille ja menoks vaan. Kun on 30+ ei vaan voi. Iisistäkin baari-illasta toipuminen vie vähintään kaksi päivää ja olo on kaikkea muuta kuin brand new. Lähinnä sitä on itkuinen ja lähes itsetuhoinen, kun itkee Miehelle, että tekis jotain, kun on niin kamala olo. Mies ei tee mitään. Korkeintaan tuo peilin, johon ei todellakaan kannata katsoa. Sitten tulevat ne ikuiset vannotukset, että "En juo enää ikinä." Ihminen (homo sapiens sapiens) on tyhmä. Tuo lupaus nimittäin unohtuu siihen seuraavaan kertaan mennessä. Parikymppisenä ei tullut sanottua, että ei juo ikinä. Ei tarvinnut, koska ei ollut vielä vanhettunut.
Kosmetiikkaosastolla tapahtunutta: "Hei mä tarvitsisin uuden silmänympärysvoiteen, mulla on ollut tuo geeli." Pakkelimyyjä: "Hmmm. Joo tuo geeli on enemmänkin niitä ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä varten. Kyllä sun kannattaa jo ottaa tuo emulsio." Eikä kannata! Onkohan tuo myyjä edes koulutettu kosmetologi ja siks toisekseen kaikki tutkimukset ovat osoittaneet ryppyvoiteiden olevan täyttä sumutusta. Mulle riittää geeli. "Aha, aha, ai siinä on sellaista uutta D.A.F.T uutetta, joka pysäyttää vanhettumisen? Mä otan sitten sen emulsion, kiitos."
Parikymppisenä ei muuten ikinä ollut turvoksissa tai jos olikin, niin pari kertaa vatsalihaksia ja mieletön sixpäkki kaivautui esille sen siliän tien. Näin ei ole käynyt enää. Tarvitaan todellinen armeija arkeologeja, jos ajatuksissa olisi saada jotain vatsalihaksia näkymään. Ei auta vaikka kuinka jumppaa veri suussa siten, että ei kuule enää mitään ja kirkkaita pisteitä näkyy silmissä. Turvotus a.k.a. ylimääräinen pysyy kuin höyhenet tervassa. (En suostu käyttämään muita turvotusta kuvaavia termejä.)
Kuten olen aiemmin todennut: positiivinen asenne viivästyttää vanhettumista. Shoppailu on positiivista. Shoppailu tulee pitää agendassa, vaikka lonkka kainalossa. On se onni, että asuu lähellä tuota ah-niin-autuaaksi-tekevää-Stockmann tavarataloa, että ei tarvitse jättää viikottaista terapiasessiota väliin. Että klonk, klonk ja pelarkuita ihailemaan viherosastolle piparminttukarkki suupielessä.
