Fiilistelyjä lomasta, lumesta ja Oneironista
Johan tässä oli tullut lököteltyä ja kirjaa luettua, kuten kunnon joululomalaisen kuuluukin. Uusi vuosi alkoi kuitenkin sillä ainaisella puuhastelulla. Siis lakanoiden pesulla, vessan ja eteisen kaappien järjestyksellä eikä siinä vielä kaikki - vaatekaaoksen taltuttamisella. Tuli siinä eteisen lipastokin järkättyä - roskiin, roskiin, roskiin -karsimisella. Noudatan hienosti KonMari -metodia, vaikken ole kirjaa vielä päässyt alkua pidemmälle.
Oneironin sain päätökseen tänään ja se oli hieno lukukokemus. Odotin joulun alla kirjaa, koska sen sanottiin kertovan seitsemän naisen kuoleman jälkeisistä kymmenestä sekunnista. Sain olla läsnä äitini lähtiessä ja olin - olen yhä - hyvin vaikuttunut siitä, mitä siinä lähdön hetkellä tapahtui. Uskoni siihen, että ruumis on vain kuori ja henki jatkaa toisaalla, vahvistui - oikeastaan todentui tuossa hetkessä. Tästä kokemuksesta johtuen odotinkin tätä kirjaa ja halusin tietää, miten Lindstedt kuvaa, mitä sitten tapahtui.
Kirja ei kuitenkaan ollut sellainen, jota varsinaisesti odotin. Tämä ei kylläkään haitannut yhtään, sillä kirja tarjosi hienon lukukokemuksen, eikä sen tarkoitus alunperinkään ollut kuvata taivasta, vaan välitilaa.
Paljastamatta tässä sen enempää, totean, että Oneiron todellakin tempaa mukaansa. Romaanin huikea kieli paljastaa kirjailijan perehtyneen kirjan ihmiskohtaloiden elämään ja kulttuureihin äärimmäisellä syvyydellä. Lindstedt kirjoitti tätä kirjaa kahdeksan vuoden ajan.
Varovaisesti totean vielä, että alun hätkähdyttävä ronskius tasoittuu matkan varrella ja kun kirjassa on päässyt lopun äärelle, mielenkiintoista uutta paljastuu vielä sielläkin. Näiden seitsemän naisen tarinat ovat jokainen omanlaisensa, tärkeitä kerrottavaksi. Suurimman roolin naisista sai Slomith - tai näin minä koin. Tämän ymmärtää luettuaan hänen tarinansa ja hänen elämäänsä voimakkaasti määritelleet teemat. Olihan tarpeeksi kryptistä, etten pilannut kenenkään lukukokemusta?
Oneiron tosiaan vaatii keskittymistä tai huomasin ärsyyntyväni, jos jouduin keskeyttämään lukemista, joten uppouduin siihen, kunhan sain olla rauhassa. Se rauha oli joskus puolen yön jälkeen, kunhan nuoriso oli nukahtanut. Rytmit on kyllä kääntyneet loman aikana täydellisesti. Nukkumaan aivan liian myöhään ja ylös sängystä lounasaikaan. Illalla meinasi kyllä oikeasti vähän otatella, kun neiti neljävee vielä 01 puhisi sängystään, ettei äiti saa lähteä mihinkään. No mites olis vaikka nukkumaan? Niin että mikä olikaan se oma aika? Äiti haluaa lukea!
Olen vielä sen verran Oneironin pauloissa, enkä tiedä maltanko tänään aloittaa uutta kirjaa, joita muuten muutama odottelee lukijaansa - ja se on kyllä oikeasti ihana rasti!
Loma on kyllä ihmisen parasta aikaa ja tällaisen stressikimpun relaamiseen ei ihan pari päivää riitä, mutta sitten, kun on tarpeeksi saanut vain olla ja tehdä just niitä juttuja, mitä huvittaa, niin huomaa millainen ihminen oikeasti haluaisi olla. Ai että. Mun pitää eurojackpotata kestona.
Tänään kun saimme vielä tänne meren äärellekin lunta, niin kyllä on ihmisen hyvä olla. Neljävuotias ihasteli ja pyysi kuuntelemaan, miltä lumi kuulosti - ja mehän kuunneltiin. Minä kävin kaupassa, ostin sitä ja tätä ja tuota, tein pitkästä aikaa ruokaa - huikeaa lohipastaa (kylmäsavulohi//peruslohi//sipulia//koskenlaskijaa//kermaa//sitruunaa//täysjyväspagettia//parmesania) ja kyytipojaksi Happy Joeta, joka tosin jäi minulta vielä jääkaappiin. Kunhan nuo nappulat on unilla, niin...
Ihania ajatuksia sinnekin!
Sis. mainoslinkkejä kirjakauppaan
