Suunnitellaan.... LOMAMATKAA!
Lomahaikailuja - Snadisti eri staili kuin tammikuun mustat toppahousut |
Loppiainen. Vika lomapäivä.
Siihen ei pysty lisäämään mitään.
Kenties alitajunnassa pystyy ja seuraavan loman suunnittelu on keino suojautua arjelta. Olenkin muutaman vuorokauden ajan suunnitellut seuraavaa lomaa.
Viime vuonna reissattiin kiitettävän paljon ja oivalsin, että niitä haaveita kannattaa toteuttaa, eikä vain haaveilla. Yhdessä vietettyyn aikaan kannattaa sijoittaa. Se ei ole koskaan huono idea.
Kesälomareissu heitettiin Haniaan. Se on se perusvarmaperhesetti. Sellaisille, jotka kaipaavat aurinkoa ja uimista - eikä juuri muuta. Olemme käyneet Kreetalla kolme kertaa. Kaksi kertaa ennen lapsia ja nyt kesällä koko perheen voimin. Simppeliä oleilua ja hyvää ruokaa. Tämä on helppo ratkaisu, mutta ehkä jo vähän nähty meidän osalta.
Valitsimme viime kesänä valmiin liput käteen -ratkaisun ja buukkasimme loppukesän reissun matkanjärjestäjältä. Kerroin täälläkin reissun jälkeen, että hiukan syletti se, että hotellihuone oli kärsinyt kosteusvauriosta ja sen sieltä valitettavasti heti haistoi, kun huoneeseen astui. Reklamoin asiasta ja tilannetta yritettiin korjata jo paikan päällä, mutta lopulta sain pitkin hampain 10% matkanhinnasta takaisin. Siinä piti konsultoida kuluttajaneuvojaakin ennen kuin korvauksia maksettiin.
Hotelli oli kaikin puolin muuten tasokas, moderni ja hyvin siisti, jonka vuoksi sen valitsimme. Loma on kuitenkin jokaiselle niin tärkeä asia, että täytyy voida luottaa siihen, että puitteet ovat edes osimoilleen samat kuin kuvauksessa luvataan. Lue lisää, jos kiinnostaa täältä.
Kaikesta huolimatta nautimme lomastamme täysillä, sillä emmehän huoneessa aikaa juurikaan viettäneet. Oli ihanaa, kun kylmän kesän päätteeksi saimme nauttia auringosta ja vielä sekin, että saimme olla siskoni perheen kanssa samassa kaupungissa viikon verran yhtä aikaa!
Serkukset yöuinnilla |
Ensi kesän reissu polttelee kovasti jo mielessä ja tällä kertaa pohdimme jopa kahden viikon reissua. Samaan aikaan mietimme jaksammeko olla kahta viikkoa. Viikko on aika lyhyt, joten 10-12 päivää olisi passeli, jos vain lennot ja niiden hinnat osuvat.
Viime kesänä reissua varatessani ajattelin, että valmismatka on niin helppo ratkaisu, koska ei tarvitse muuta kun saapua lentokentälle, mutta huomasimme, että lentokenttäkuljetuksia lukuunottamatta emme tarvinneet mitään palveluja matkanjärjestäjiltä. Opasta emme tavanneet kertaakaan. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että emme myöskään tarvinneet sellaista. Matkanjärjestäjän matkat ovat helppoja ja varmasti oikea vaihtoehto sellaisille, jotka haluavat nappia klikkaamalla valmiin paketin.
Me päätimme valita lennot + majoitus + säädä itse loput -pakettimatkalle ensi kesänä. Nyt mietityttää oikeastaan majoitus. Onko se
- hotelli
- airbnb
- interhomen villa???
Matkakohde on jossain lämpimässä. Moni kehuu Kroatiaa. Minä tykkään Mallorcasta. Palman kaupunki on ihana ja El Corte Ingles tyydyttää serious shoppaajankin unelmat. Monta muutakin kohdetta on harkinnassa. Meillä loman päätarkoitus on jälleen kerran chillaus, aurinko, biitsit ja hyvä ruoka. Alla muutama mainoslinkki, jonne pääsee suunnittelemaan ja tekemään haaveista totta!
Buukkaan itse lennot usein Momondosta* Se etsii nopeimmat, halvimmat ja sopivimmat vaihtoehdot.
Parhaat hinnat lennoille - momondo.fi
Hotelleja löytyy Booking.comista*
Booking.com - Parhaat tarjoukset
Kenties huvila?*
Lomakodit Etelä-Euroopasta? www.interhome.fi
Äkkilähdölle?*
Hanki äkkilähdöt edullisesti täältä!
Matkoja löytyy myös täältä*
Katso Matkapörssin upeat lomatarjoukset!
Tarvitaanko muuta?
Joko siellä suunnitellaan lomamatkoja?
* mainoslinkkejä