Sitä Elämää sitten viikonloppuisin
Mikä viikko!
Kuten tiedossa, olen aloittanut sen oikean elämän. Siis sen, johon kuuluu periluterilainen uskomus ahkerasta työstä, ja ansaitusta palkkapäivästä - yhtään väheksymättä tai glorifioimatta sitä todellista Elämää, jota lasten kanssa vietin full time vasta viikko takaperin.
Itse työ alkoi kunnon paukulla päähän, joten mitään lekottelustarttia ei ole tiedossa, mutta uskottelen itselleni, että hyvä niin. Kunnolla saadaan kaivettua naftaliinista ne aivot ja muut. Hihhih! Mä toivon siis.
Mikäli ihanat serkut ja rakas siskoni eivät olisi saapuneet luoksemme viikonloppumme iloksi, olisin tuskaillut koko viikonlopun näiden uusien haasteiden parisssa, joka ei olisi ollut mitenkään hyvä ajatus. Sen sijaan, me nautimme heiltä lahjaksi saamastamme kulttuurista siskosten ja serkusten kesken Helsingin kaupunginteatterissa Onnelin ja Annelin parissa. Täytyy sanoa, että eräs Minna Pinna oli somewhat disturbing hahmo. Te, ketkä olette ko. esityksen nähneet, tiedätte mitä tarkoitan. Ehdottomasti suosittelen näytelmää - yli 5-vuotiaille. Minna on siis melkoinen tapaus.
kuva |
kuva |
Perheemme kaksivuotias sai toistamiseen puhaltaa kakusta kynttilät, ja nautti suurin sydämin saamastaan huomiosta ja juhlasta. Jälleen kerran tuli todistettua, mikä Elämässä on tärkeintä. Kiitos ihanat. Meillä todellakin on huippujengi. ♥
No kaupasta, kaupasta (paitsi marsipaaniruusut!). |
Huomisesta starttaa uusi viikko. Sentään uusilla housuilla (look&buy -taktiikalla, katos-oiskohan-kivat-ei-mummot-mut-ei-mitkään-liian-muodikkaat-en-jaksa-sovittaa.) Paita on MOPin jo vuosia nähnyt, mutta yhä vaan kuin nappi silmään officekuvioissa.
Mitäs tykkäät? Minkälaisen kuvan annan itsestäni organisaatiolle?
a) annat migreenin koko työyhteisölle.
b) viestit olevasi äärimmäisen huolissani, että juuri sinut palkattiin tähän tehtävään, mutta yrität hämätä sitä tällä perusoffice-kittiin kuuluvalla valkoisella paidalla.
c) keksi sinä.
Lyhyesti muita tulevia viikon merkittäviä tapahtumia:
- Hullut päivät keskiviikosta alkaen (nettikauppa älä kaadu!). Mini Rodinin tiikerifrillamekot ja piraattipaidat kaataa koko saitin san mun sanoneen.
- I love me -muotimessut Messukeskuksessa viikonloppuna (messuilla esillä mm. Suvin Lumoan uudella mallistolla ja Leenan EcoToolsin siveltimet ja monet muut ihanat). Minä menen!
Ollapa jo uudessa viikonlopussa. :) Sinä siellä, pidä itsestäsi huoli!
P.S. Fredrikson pipoarvonnan voittajat tulossa ihan just.
P.P.S. Mia Höytö -20% alekoodi "riikka20" voimassa vielä tänään! Tästä ihanuuksiin.