71



Nyt se alkoi! Ensimmäinen joulukuvasto on pudonnut postiluukusta, eikä se ollut lelulehti! Ei, minua ei ärsytä pätkääkään. Se saattaisi ärsyttää, jos kipaisisin nyt jouluinnostuksissani Ikeaan hakemaan joulupapereita, eikä niitä kuitenkaan olisi enää jäljellä (ihmettelen tätä joka joulunalus), mutta kun tämän tiedostaa jo mennessään, voi keskittyä vaikka lihapulliin.

Lapsena tärkein joulukuvasto taisi olla Anttilan lehti. Ympyröin mustekynällä, mitä toivoisin, ja mitä aioin hankkia toisille lahjaksi. Ne oli niitä Mennenin dödöjä ja suihkusaippuoita ukeille, ja tohveleita ja erilaisia lahjasettejä kaikille muillekin. En muista tuliko niistä mitään saatua, saati hankittua, mutta se suunnittelu oli ihan parasta!


Paulin pallot - last season is so this season

Pimeät illat kaunistuvat valoilla. Kynttilät ovat ilmestyneet sytytettäviksi iltaisin. Paulin valopallot ovat olleet paikallaan vuoden ympäri, mutta niidenkin on kesän jälkeen vähitellen annettu valaista lempeästi hämärää iltaa. Minä tykkään. Eikä siihen jouluunkaan ole enää niin monta yötä. 
 


Suosikit