Uudet tuulet puhaltavat

Instassa elämääni seuraavat ovatkin jo nähneet pätkiä pahvilaatikoiden valtauksesta ja alan itsekin vähitellen alkaa niitä täyttämään. Aivan pian on edessä muutto uuteen osoitteeseen. 

Olemme asuneet yli 10 vuotta tässä talossa ja vaikka lisätilaa olemmekin kaivanneet ja harmitelleet yhtä sun toista vanhan talon puutetta tai kulumaa, niin paljon tunteita tämä muutto on minussa herättänyt. 

Muutamme noin kilsan päähän eli voisi ajatella, että ei ole mikään iso juttu, toiset vaihtavat muuttaessaan usein kaupunkia, mutta silti niin moni asia muuttuu ja tämä vaatii totuttelua. Henkinen muutos toiseen kaupunginosaan on aina oma juttunsa, vaikka matka ei olisikaan pitkä. Kesätorilleni kahvin ääreen askeleet pitenevät merkittävästi, samoin kuin matka Stockalle tuplaantuu. Tulen olemaan yhä useammin ratikan varassa lasten kanssa liikkuessani. Pelago kyllä onneksi rullaa kesäkauden.

Arjessa muutto tulee näkymään siinä, että lasten koulumatka on sen kilsan pidempi, vaikka kuopuksemme voisikin aloittaa ekaluokkansa ihan uuden kotimme vieressä, mutta todennäköisesti sydän vie voiton ja hän aloittaa vanhojen ystävien kanssa siinä koulussa, jonka tämä nykyinen osoite hänelle osoitti. Alueelle valmistuu vuoden päästä uusi yhtenäinen peruskoulu ja sinne on tarkoitus molempien lasten siirtyä, mutta ei tulevana syksynä vielä. Tiedän kyllä jo nyt, että tätä ratkaisua vielä syksyn ja talven kiireessä ja loskissa mietitään, että oliko mitään järkeä... 

...vaan niinhän se on, että aina ei ole mitään järkeä. 

On jännä huomata, että käyn kaikki tunneskaalat läpi, vaikka tiedän, että uusi koti on meille tarpeen ja odotan sitä jo kovasti. Jään varmastikin vain kaipaamaan niitä tärkeitä tapahtumia, jotka ovat tässä kodissa tapahtuneet - joista onneksi jää muistoja. Olemmehan tuoneet lapsemme tähän kotiin ja tämä on ollut tähän mennessä heidän ainoa kotinsa takapihoineen ja lähipuistoineen. Lapsetkin huokailevat, että tulevat ikävöimään tätä kotia. Pidän sitä vain hyvänä asiana. Se kertoo, että meillä on ollut täälläkin hyvä olla.

Olen aina ihmetellyt, miten rauhallista täällä on ollut, vaikka asummekin käytännössä Helsingin keskustassa. Ikkunasta kuuluu silti vain ratikan kaukainen kohina ja ajoittainen laivan tööttäys. Tiedän myös, milloin joku vie pyykkitupaan pyykkejään, kun askeleet tömisevät yläkerrassa. Okei, tuo oli jo ehkä vähän stalkkauksenomainen tuntemus, vaikka ei tarkoituksella. Talon tavat vain oppii kuulemaan. Nyt muutamme uudelle asuinalueelle, joka tulee olemaan aivan fantastinen jonakin päivänä, mutta tässä vaiheessa rakentaminen on vielä kesken ja kaiken maailman raksaäänet tulevat tutuiksi.

Se, miksi minulla on tässä muutossa myös työstämistä, on myös siinä, että muutamme uudiskohteeseen, joten minä olen täysin asunnon pohjapiirroksen varassa! Olenkohan koskaan kehuskellut täällä, miten avaruudellisessa hahmottamiskyvyssäni on snadisti toivomisen varaa, joten ihan en ole päässyt sen paperin avulla kiinni siitä, mikä meitä muutaman viikon kuluttua odottaa. Olisi ihana päästä käymään tulevassa kodissa. Ei sillä ettenkö olisi jo yrittänyt, olen käynyt juoksulenkeilläni raksalla ja saanut myös huudot, kun olen liian lähellä uutta rappua tirkkinyt.

Yhtä kaikki olen sitä mieltä, että asiat tapahtuvat, koska niiden pitääkin tapahtua. Odotan luottamuksella uutta ja vaikka uutta kotia ei voikaan vielä nähdä, niin uudet huonekalut kylläkin. Niiden visualisoimisessa minulla ei ole ollut mitään ongelmaa. 

Meille on tulossa uusi parisänky, sohva ja lasten huoneisiin uudet sänkyratkaisut - näin alkuun. Myöhemmin myös keittiön pöytä ja tuolit ovat uusintalistalla. Miehellä sen sijaan meinaa hiukan tässä asiassa visualisoimiskyky olla paikoitellen kadoksissa, mutta ei se haittaa. Minä näen tämän selkeästi.

Tämmöisiä tällä viikolla. Ihanaa iltaa!