Kesä alkoi


Istun keittiössä ihmetellen kauniista heräävää kesäaamua muiden tuhistessa uniaan. Minä olen heräillyt viime aikoina yhtä aikaa auringon kanssa ja väitän, että se on jotain näitä viiskytplus -juttuja. Tosi jee, hei. Mielessä on myös paljon ja se varmasti myös vaikuttaa aikaisiin nousuihin, mutta en tätä suuremmin murehdi, kun ei nukuta, niin ei nukuta. Uni korjaa kyllä illalla. Olen aikani anopin ja omankin äidin aamuviiden aamuheräilyille päätäni puistellut, mutta tässäpä sitä ollaan. Hahhaa. #so_old

Tähän viikkoon on mahtunut paljon tunnetta. Lapsilla oli vika viikko ennen kesälomia. Kuopus saavutti yhden etapin, kun hän sai eskaritokarin. Kävimme kiittämässä hoitajia ja opettajia, enkä itkuitta selvinnyt, enkä ymmärrä, miten kukaan voi selvitäkään. Olemme olleet suunnattoman kiitollisia siitä, että molempien lasten päiväkoti ja eskari on ollut samassa paikassa, tuttujen aikuisten ja kavereiden kanssa. 

Kuten instaan postasin, varhaiskasvatushan on ihan best. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä lempeydestä ja turvallisuuden tunteesta, että voin jättää tärkeimpämme toisten huomaan päivän ajaksi ja tiedän, että kaikki on hyvin. Olen myös kiitollinen kaikesta siitä, mitä eskarissa lapset ovat saaneet tehdä ja opetella tärkeitä taitoja. Lukuisat kortit, askartelut, taideteokset (mm. dinosaurus-kynäteline, kipsikäsitaulut), käsityöt jne. Näiden vuosien aikana on kuljettu hieno polku, on saatu kasvaa omaksi persoonalliseksi itsekseen. Näitä mukavia muistoja vaalimme lämmöllä sydämissämme. Niin, että ei ihme, että itketti.
 
Entäs se kolmosluokkalainen, joka on jo nelosluokkalainen... Hän kasvaa hurjaa vauhtia ja vaivoin pysyn enää perässä, missä mennään. Yritän kuitenkin. Hän on ihana persoona, herkkä ja vahva. Täysi kymppi, kuten oli tokarikin.

MAALISSA!

Viime sunnuntaina saavutin tavoitteeni ja juoksin Naisten kympin. Se oli ihan mahtavaa! Huomasin, että jännitin lähtöä ja pulssi oli korkeissa lukemissa, mutta lenkki itsessään aivan upea, vaikka menikin vähän liian kovilla sykkeillä. Sirpa Pietikäinen jakoi suolakurkkuja, 3:n ja 6:n kilsan kohdalla vesibreikit olivat unelmaa, perhe ja ystävä matkan varrella - hyvä etten alkanut itkemään, oli niin hyvä fiilis tsempistä! Tästä on hyvä jatkaa. 

Kävin keskiviikkona vitosen lenkillä, mutta oli niin kuuma, että se ei oikein maistunut. Tänään tarkoitus mennä uudelleen. Täytyy pitää lenkkirytmi. Seuraava kymppi on näillä näkymin tiedossa vasta syksyllä ja sitä kohti on aikaa enemmän treenatakin.

Muuta akuuttia, jos ihmettelet, miksi instastories on hiljainen ja miksi tässä ei näy ihania kuvia kesäloman alusta. Mäsäytin luurini ashfalttin ja voin kertoa, että harmittaa! Nappasin lapsen vanhan ja kyllä ottaa koville, kun instastories-videointi ei ole mahdollista. Toinen melkein yhtä harmittava seikka on se, että koska olin ladannut pankkisovellukseni vain luuriini, kuten varmasti kaikki muutkin, niin nyt saan odottaa postista saapuvaa koodia, jotta voin aktivoida sovelluksen uudelleen. Minä arvasin, että niistä vanhoista paperitunnareista ei olisi kannattanut luopua! Kenenkään puhelinnumeroitahan minulla ei myöskään enää ole. Yasss!

Positiivista on se, että koska en tietenkään muista mitään puhelimeen tallennettuja salasanoja, jouduin ihan tekemään matkan K-kauppaan lottoasioille. Tästä asioinnista olisi saanut omanlaisensa instavideon, mutta sepä jää nyt mielikuvienne varaan. Sen verran aikaa siinä meni, että kuopus lähti jo oma-aloitteisesti avaamaan pyöränsä lukkoa ja käänsi avaimen katki lukossa, kun se pentele ei ruvennut aukeamaan. No, mikäpä siinä, meitsi kantaa pyörän lukkoineen kotiin ja lapsi on tietysti minulle vihainen, koska ei voi enää koskaan pyöräillä. Minuakin harmitti ja pohdin todella fiksusti, että voisikohan joltain murtovarkaalta lainata välineitä, että saa tämän lukon katkaistua. Sitten illalla mietittiinkin, tulevatkohan ne murtovarkaat. Jep. Great parenting.

Tänään on uhattu olevan viimeinen hellepäivä, joten minä aion nauttia siitä. Huolella. Luultavasti jossain aurinkotuolissa, koska nukahdan taatusti jonnekin. 

Mukavaa oloa!

Peukuttaa voit täällä:
Insta: @riikka_hei
Facessa: https://www.facebook.com/antakeearmoo/
 



Suosikit