Miten tätä elämää eletään

Tonttuhattu Makia

Onko tonttuja näkynyt? Täällä on. Yks kappaletta. Pohdin tänään hetken peilin edessä, kuinka harmaista verkkareista saisi kauppakelpoiset. Lapset paistuivat tyylikkäissä ulkoiluvaatteissaan valmiina eteisessä, joten pohdinta sai jäädä lyhyeen. Onnekseni asun täällä kaupunginytimessä, jossa jäbäleissön-lätsä, parka ja huivi rennosti kaulalla menee ihan kulmakuntien trendikkäästä hipsteristä - ja so what vaikkei meniskään, ostokset tuli joka tapauksessa tehtyä. Mua ei kamalasti kiinnostanut mitä valmisruokatiskin jeppe mahtoi ajatella.

Mä olen viime aikoina pohdiskellut kovasti omia fiiliksiä - sitäkin onko toisillakin samoja tuntemuksia vai onko tämä vaan ihan omien kelojen pyöritystä. Paljon on tapahtunut viime vuosien aikana. On ollut suurta iloa, valtavaa onnea, kiitollisuutta, on ollut syvää surua, järkytystä. On tasapainoiltu kodin, parisuhteen ja työn kanssa - on ollut sitä elämää toisin sanoen. 

Sitä minä vaan välillä mietin, että miten tästä kaikesta selviää ihan selväjärkisenä ja hyvässä hengessä. Että aina vaan mennään eteenpäin ja ollaan hyvillä mielin. Ei takerruta mennesseen. Tiedän, että näin on tehtävä, välillä se on vaikeaa.

Olen järkyttynyt, miten eläkeikää hiissattiin korkeammaksi. Elämä ei voi olla sitä, että töissä törötetään ne parhaat vuodet ma-pe ja viikonloput menee elämän tarkoitusta pohtiessa. Mitä järkeä siinä on? Eläkkeelle jäädessä luultavimmin sairastaa vähintään jotain - tai turhan monissa surullisissa tapauksissa eläkkeelle jäädään sairauden vuoksi. Eikö ne ehtoovuodet ole sitä varten, että sitten voi lähteä Marbellaan lilahtavalla mummotukalla vaikka koko talveksi, kilistellä sherryä, kun työura on takana päin ja vielä on elämää edessä? 

Ilmeisesti minulta on mennyt jotain ohi tai tässä yritetään vihjailla, että elämää pitää elää myös ennen eläkeikää. Tämä on tiedossa, mutta missä kohtaa, kysyn vaan? Ensin lapset ovat pieniä ja itsellä on taju ihan kankaalla niissä ruuhkavuosissa. Sitten ne lähtee opiskelemaan ja siitähän tulee vähintäänkin joku tyhjän pesän kriisi. Ei kukaan tuulettele, että siistii, siistii, lapset eivät asu enä kotona - eihän?

Ruuhkavuosista puhutaan, että ne menevät kuin sumussa ja kaaoksessa - ja se on just näin. Suurimmat ahdistukset tulevat siitä, ettei lasten kanssa ehdi olla tarpeeksi. Se kaaos tulee ihan samasta syystä. Samaan aikaan vanhemmat henkilöt päivittelevät, miten ne vuodet vierii, nauti nyt, kun lapset ovat pieniä. Excuse me, miten se käytännössä onnistuu? Ilmeisesti viikonloppuisin ja lomilla pääasiassa. 

Miten tätä elämää eletään niin, että tästä osaa ottaa kaiken irti, joka ei odota siellä jossain, vaan tapahtuu juuri nyt?