Al borde

kuva

Vielä tolpillaan. Enkä oo mitään ottanut, vaikka hyvin voisi, mutta en kerrassaan kykene. Uudessa duunissa takana on pariviikkonen. Minua ei ole perehdytetty, koska henkilö, jonka duunia hoidan, työskentelee toisissa tehtävissä, eikä ole kadonnut mihinkään, joka tarkoittaa sitä, että olen todellakin omillani, eikä häntä saa häiritä.

Eipä siinä - maanantaina olen puhumassa reilulle 120 tyypille informatiiviseen sävyyn parituntisen ja poistin tänään varmuuden vuoksi Kysymyksiä -kalvon esityksestäni. Varjele, en kai vapaaehtoisesti altista itseäni suden suuhun. Tiistaina edessä sama juttu ja pari muutakin WTF-kohtaamista on ensi viikolla edessä. Ilmeisen mielenkiintoinen postaus tulossa viikon lopulla. Heräsin viime yönä klo 2.39 kirjoittamaan muistilappua tänään hoidettavista asioista, jotta en unohtaisi niitä, koska olin keskellä yötä ne jostain kumman väläyksestä saanut päähäni. Ei tykkää, ei tykkää, ei tykkää.

Minulle putoaa sivulauseessa pikkujuttuja, jotka pitää akuutisti hoitaa, mutta minä autan - kuuluu perään. Hahha. Minä en näissä tilanteissa kysy yhtään lisäkysymystä liittyen näihin uusiin tulipaloihin, sillä en yksinkertaisesti kykene ottamaan vastaan mitään lisätietoa. Miten sammutetaan nämä annetut liekit, mietitään yksi kerrallaan. 

Tuota yöllistä muistiinpanomerkintää huomioimatta, hoidan tilanteen mielestäni hyvin. Tämän viikon puolivälissä olin jo yhdessä tulikokeessa, joka meni sikäli hyvin, kun en tajunnut mistä puhuin, mutta tein sen vakuuttavasti ja kieltäydyin kiireisiin vedoten keskustelemasta tilaisuuden jälkeen aiheesta enempää, vaan viittasin ensi viikon tuleviin tapahtumiin, joissa asiat kyllä sitten selviävät (omg!). Ammattitaitoani kehuttiin ja taputeltiin olalle, miten huikean nopeasti olen ottanut homman haltuun. Kunpa tietäisitte.

Joitain hajoilun merkkejä on ilmassa. Maanantaina menin töihin vasemman käden pikkurillin kynsi lakkaamatta. Ei tämä nyt sinänsä mitään, tänään sen sijaan puhurin tavoin kiersin varmasti duunin joka huoneen varmistamassa asioita, jotta selviäisin jotenkuten maanantain koitoksesta - paita nurinperin päällä. Kyllä. Tämähän on niitä, että vielä kotona ollessa saattaa ajatella, että oho, meinasipa lipsahtaa, muttei tietystikään lipsahtanut, vaan tänään se tapahtui. Huomattuani tapahtuneen, keskustelin samaan aikaan kiivaasti kollegan kanssa ja samalla yritin peittää oikealla kädellä kyljen pesulappua ja nykiä huivia peittämään niskalapun. Ihan kuin se ei olisi jo tajunnut, että pikkusen titityy tuo uusi tyyppi. Mikä kaikista oudointa, palattatuani huoneeseeni, vetäisin tyynesti neuletakin nurinperin topin päälle ja jatkoin hommia. Ei kato ehtinyt paljon käännellä paitoja oikeinpäin, sitä paitsi damage was already done. 

Iltaisin olen rentoutunut askartelemalla uutta tv-tasoa. Ihan parasta puuhaa nuo Ikean palapelit. No pun intended. Olin jo kovin ylpeä yhdestä Bestå-palasesta, kunnes sen kaapin peevelin ovi jäi roikkumaan. No hei, olishan se ollut, jos ovi olisi pysynyt suorassa kertafiksaamisella. Ei siis pysynyt, vaikka kolme varttia sitä ränkkäsin. Sitten iski migreeni. 

Tämmöstä.