Elokuun yö
Arvelitteko, että tulee jotain kaunista sepostusta tähdistä ja kuusta, vaan tuleekin ihan inhorealistinen kuvaus elokuun ensimmäisestä illasta, joka kohta yöksi kääntyy. Viimeinenkin lapsi on saatu edes sänkyyn, uni tulee sitten muutaman olkkarireissun jälkeen, kun äiti on joutunut taas testaamaan, miten kauniisti saa artikuloitua, että nyt se pää tyynyyn!
Koti on kuin hävityksen kaupunki. Ihan todella. Vaatteita on ihan joka paikka täynnä. Mummolasta paluu ei ole vielä setvitty kaappeihin ja muutamat alelöydöt odottavat paikkaansa.
Leluja, lehtiä, tavaroita. Siitä on elokuun eka ilta ja yö tehty. Äiti nostaa pehvansa tästä koneen edestä ja alkaa raivaamaan. Olo on valmiiksi jo sopivan ärtyisä, joten se sopii tähän iltaan.
Harkitsen yhden siiderin nauttimista ennen yön koitosta, mutta vaarana on sammuminen, joten mietin tätä vielä, koska en kestäisi herätä aamulla näkemään tätä samaa realitya.
Miksi istun vielä tässä johtuu siitä, että minun pitää vielä tilata piilareita, koska niitä saa nyt ilman postikuluja ja se jos mikä, on yhtä säästöä. Koodi muuten on BACK2REALITY - ettäs sattuikin sopiva?
Mites siellä? Ahdistaako?