Hippulan hauskat uudet jutut


Joskus jotkut jutut tuntuu vaan niin hyviltä, että ei voi kuin vilpittömästi toivoa tekijöille vain parhainta menestystä, kuten Hippulan uudelle startille. Olen aiemmin kertoillut lastenvaatteiden roudauksesta kirpparille, joka on ottanut kamat vastaan ja myynyt ne milloin viikossa, milloin kahdessa tai joskus kolmessa, jonka jälkeen tilittänyt tuotot tililleni -  ja se kirppari on ollut Helsingin Käpylässä sijaitseva Hippula.

Mikäli olette ihmetelleet, miksi kirpparireissupostauksia ei viime aikoina ole ollut ja vaateläjät makkarissa saavat Miehen näkemään eri värejä, syy on se, että Hippula piti huilitauon vapusta tähän saakka. Hippulassa tultiin tilanteeseen, jossa jouduttiin pohtimaan Hippulan tulevaisuutta. Onneksemme Hippula is back entistä ehompana ja Kaffelan erityiskahveja sekä herkkuja saadaan jatkossakin, mutta muistetaan sitten käydä niitä siellä nauttimassa. Hippulan vaiheista ja haasteista voit lukea omistaja-Heidin tarinan täältä

Kävin lauantaina vähän ennakkoon katsastamassa, mitä se muu nyt sitten tulee maanantaista alkaen olemaan - ja jos et vielä ole Kätilöopiston kulmille Hippulaan matkannut, älä enää odota. 65a hurauttaa keskustasta ihan viereen (pysäkki Joukolan puisto), omalla autolla pääset melkein sisälle asti. 

Trenditietoiset vauvat matkaavat tänä syksynä kettu-Tulassa

Hippula on siis yhä edelleen kirppari ja Kaffela. Näiden lisäksi sillä on jengissään ja hyllyillään todellisia aarteita. Alkuperäisjäsenen Heidin lisäksi remmiiin ovat liittyneet alansa asiantuntijat Joensuun voima Ipanaisen Anni ja kantovälineguru Anu (Kantaen), joka on muuten perjantaisin ja lauantaisin Hippulassa antamassa ohjausta kantoliinojen ja -välineiden käytössä. Hei miksi ei tällaista ohjausta ollut, kun temppuilin itse kantoliinan kanssa paiskaten sen lopulta mäkeen, kun umpisolmulla ei ihan päästy maaliin. Anun saa paikalle myös esim. babyshowereihin. Hippulasta voi myös vuokrata kantovälineitä, jos ei ole tarvetta omaksi ostaa. Tästä voi vinkata lomailijoillekin, jos ei halua rattaita lähteä roudaamaan matkalle mukaan. 


Paikalla oli myös aina niin suloisen Sophie the Giraffen maahantuojat ja oli kiva päästä keskustelemaan etenkin Ecocert-sertifioidusta, hajusteettomasta ihonhoitosarjasta, josta löytyi potentiaalinen atooppisen ihon hoitovoide. Tästä lisää, kunhan käyttökokemusta karttuu. Ensi kokeilusta kuusivuotias totesi, että ah, ihanan raikastavaa. Siis tosi virkistävä voide. Like mother, like daughter. Hihhi.

Olin paikalla nuorimmaiseni kanssa, joka iloitsi itsetehdystä raparperimehusta, korvapuusteista, Annin tekemistä tyylikkäistä karjalanpiirakoista ja raakasuklaaherkuista - kuten myös allekirjoittanut. En muistanut kysyä, mutta jos karjalanpiirakoita saa Hippulasta jatkossakin, niin jengihän jonottaa jo niitä!

 
Hyllyt notkuvat Lifefactoryn lasipulloja tuttipullosta aikuisten juomapullojen lukuisiin eri versioihin. Ja ne värit! Jaksan tätä(kin) ihmetellä, että kuinkahan monta muovipulloa olisi purtu rikki niiden parin vuoden aikana, mitä meidän tytöillä on nuo lasipullot olleet. Monta. Mikähän siinä on, että se korkki pitää pureskella ihan säpäleiksi? Puhumattakaan niistä myrkyistä, joita muovipulloista liukenee nesteeseen.  EU-komissiohan jo jokunen vuosi sitten suositteli muovipullojen vaihtamisen lasisiin. No niin, en paasaa, enkä syyllistä (enpä). Valintakysymys



Vauvaa odottavalle, pienen vauvan äidille tai vauvaperheen kamuille Hippulan valikoima on todellinen löytöaitta. Tavaraa on toki myös isommille lapsille ja aikuisille, mutta erityisesti jo raskaana ollessa tänne kannattaa suunnata saamaan ohjausta ja tarvikkeita.  Vauvalle lahjaksi täältä voi hankkia Beibamboon pehmoiset, saumattomat (piilossa), bambuviskoosiset ensivaatteet. Kumiankat ovat luonnonkumia eikä niihin pääse vesi sisälle homehtumaan. Milestone Baby Cardsit ovat hauska lahjaidea. Kivoja kortteja on 30, joissa jokaisessa on teksti vauvan ensimmäisen vuoden merkittäviin hetkiin. Aina ei ehdi sitä vauvakirjaa täyttämään, ja vaikka ehtisikin, kortit ovat hauska idis. Kenties uusi vauvakirja!

Milestone Baby Cards

Kortti ikuistetaan vauvan kanssa valokuvaan, näin ei tarvitse muistella muutama vuosi myöhemmin valokuvakansiota tehdessä, että olikos tämä se eka vai kymmenes hymy, pyörähdys selältä vatsalle, eka hammas jne. Voguessakin esitellyt kortit ovat nyt se vauvaperheiden hittituote.  Kortit ovat myös ekologisia: ne painetaan FSC-sertifoidulle, happo- ja kloriinivapaalle paperille kasviöljypohjaisilla väreillä. Toisin sanoen, ei tarvitse soittaa 09 4711, jos lapsi nakertaa kortit käytön jälkeen säpäleiksi.



Ostin mukaani käsintehdyt La Lilun rusettipinnit, jotka olivat kulkeutunut Hippulaan Puolan Krakovasta. Siellä eräs kotiäiti näitä ihanuuksia värkkäilee puuron keittämisen lomasta,  samoin kuin huikeita henkseleitä ja mirrejä pienten miesten kauloihin. Mistä tätä luovuutta tälläkin äidillä riittää? Näitäkin on kiva viedä myös lahjaksi.

Mitähän vielä? Hippulassa on edustettuna useita eri brändejä ja ihania ekologisia tuotteita, joista tässä mainitaan vain murto-osa. Suosittelen visiittiä paikan päälle, eikä tule unohtaa, että kohteessa vaikuttaa kirppisosasto, josta helposti tekee löytöjä. Voit myös itse tuoda tavaraa myyntitilille ja se jos mikä on sanalla sanoen helppoa. Pakkaat kamat kassiin ja viet Hippulaan. Ei tarvitse hinnoitellakaan. Sitten vain odottelet, kun tuotot kilahtavat tilillesi. Lue lisää täältä

Vielä yksi maininnan arvoinen asia on lasten leikkipaikka. Ar-vos-tan. Tyttäreni kaatoi raparperimehunsa pöytään jossain kohtaa bileitä, vaan mitä sanoivat Hippulan naiset: Ei haittaa, pysyvätpähän duplot paremmin pöydällä. Tykkään!





   

Suosikit