Itämeri // palloilla ja ilman


Fiilistelinkin jo aiemmin keväisillä Tukholman kuvilla, kun pihalla vihmoi räntää. Oj ihana Tukholma. Säässä ei ole tapahtunut juurikaan muutosta, joten jatketaan lomateemalla yhä, nyt tarkastelun alle pääsee matkanjärjestäjä. Ei liene epäselvää, että olemme ahkeria Tukholman kävijöitä ja matkantekeminen lapsiperheenä on vähintäänkin yhtä tärkeää, jollei jopa tärkeämpää kuin kohteessa oleminen.

Seilasimme tällä kertaa Siljan uudistetulla Serenadella. Meillä oli Promenade-hytti, josta oli näkymät ostoskadulle. Perheen kuopus viihdytti ihmisiä keikutellen itseään ikkunassa milloin missäkin asussa, myös aatamin tai oikeammin Eevan... Anteeksi kanssamatkustajat.


Perheen kuusivuotiaan mielestä hytti oli paras asia matkalla. Tämä johtuen hytin kerrossängystä. jossa ensimmäinen yö vähän  jännitti, mutta paluumatkalla uni maistui yläkerroksessa aamuun asti. Voi sitä ylpeyden tunnetta, kun silmät aukesivat omasta sängystä, eikä äitin tai iskän vierestä alapunkasta. Alasängyt saa myös vierekkäin, joten niihin kainaloihinkin pääsee tarpeen mukaan pötköttelemään. Oletettavasti meillä on nyt hankintalistalla vihdoin ja viimein se kerrossänky... Vinkkejä hyviksi havaituista otetaan vastaan.



Serenadella shoppailukohteita oli riittämiin, rahankäytölle ei ollut esteitä. Laivat ovat nykyään kuin ostoskeskuksia, liikkeitä löytyy niin jättitaxfreestä luxuspuoteihin ja lasten omaan lelutaivaaseen. Saatavilla on vaatteita, koruja, aurinkolaseja, kodin tavaroita... Itse olin vakuuttunut, että Möet et Chandonin lisäksi tarvitsen uuden kahvipurkin Marimekolta, rannekorun (kuvassa täällä) ja lasten olisi pitänyt saada muutamat pehmolelut, Top model -puuhakirjat, sun ja muut, mutta vetäisin kylpyläreissukortin hihasta ja pääsimme ulos kaupasta kohtuuostoksin. Unohtunut hiusharja korvattiin blogiharja Tangle Teezerillä. Se oli ihan järkiostos.




Lapset nauttivat pallomerestä (klassikko), kasvomaalauksista, Muumeista ja nuorimmainen myös Muumidiscosta, vaikka se pelottava alkuun olikin. Leijonaa mä metsästän -yökerhovalaistuksessa jätti jälkensä parivuotiaan sielunmaailmaan. Muumidiscosta on sittemmin kuullut niin päiväkodin henkilöstö kuin pappikin ukin synttärijuhlissa. Epäilemättä unohtumaton reissu.




Uudistuksen kohteena laivalla oli ollut myös ylimmän kerroksen kylpyläosasto. Vanhat altaat oli korvattu kokonaan uusilla. Riemulla ei ollut rajoja, kun kuusivuotiaan kanssa polskimme porealtaassa samalla nauttien upeista maisemista - ja vielä mennen tullen. Ihana loma!



*) blogiyhteistyö

Suosikit