Minibreikkiä etsimässä - suunta etelään vai länteen?
Kulunut viikko ei ole ollut tämän rouvan parhaimpia, mutta nyt on toivoa, että asiaan tulee pian muutos. Moni muukin on tällä viikolla FB-feedeissään huokaillut, ettei saa nukuttua. Kenellä syy oli täysikuun, kenellä stressin, kenellä jonkun muun. Minä saan onneksi jo nyt kohtuullisesti nukuttua muutaman plörinäyön jälkeen, vaikka sydänparka tekeekin aivan liian paljon hommia. Nyt syy näkyi jopa labroissa, joten toivon, että tulevalla viikolla saan lääkärinkin vihdoin uskomaan, ettei kaikki johdu vain heikoista hermoistani. Pidetään peukkuja!
Tässä kohtaa ei oikein muuta voi kuin katsoa eteenpäin ja tehdä mahdollisimman mukavia asioita. Minulla ei ole syyslomaa, mutta lasten kanssa suunnittelemme jotain kivaa tyttöjen minibreikkiä viikonlopulle, kun iskäkin on omilla matkoillaan.
Kovin kauas emme viitsi lähteä ilman iskää, joten harkinnassa on helpot ja lasten mielestä parhaat laivaristeilyt. Nyt vain olisi päätettävä, mennäkkö etelään vai länteen.
Tukholmassa saisimme päivän kulumaan vaivatta piipahtamalla ainakin maailman suurimmassa BR-lelukaupassa ja NK:ssa sekä kävelemällä Östermalmin ökykatuja matkalla takaisin laivaan. Voihan Gucci. Viime vuoden Päivä Tukholmassa -vinkkejä voi vilkaista vaikka täältä. Oj, olisipa sekin varsin mukava vaihtoehto.
Tallinnaan pääsee myös tuosta ihan meidän naapurista ja vaihtoehtoina on nyt viettää päivä kohteessa tai jäädä yöksi. Tytöt ovat jo muistuttaneet, että Kaubamajan leluosasto on ehdoton. Itse rakastan vanhaa kaupunkia, enkä kyllä pistäisi pahakseni yöpyä Hotelli Telegraafissa. Matkatarjouksia vilkuillessani alle 12-v lapset pääsevät syyslomalla ilmaiseksi Tallink Siljalla Tallinnaan. Houkutteleva tarjous sekin.
Huokaus! Nyt matkahaaveilukupla sanoo "plop" ja täytyy vetäistä kumpparit jalkaan ja lähteä etsimään lätäköitä matkalla kauppaan lasten kanssa. Toivottavasti ensi viikonloppuna täältä on luettavissa, että kohteessa oltiin. Toivottavasti sielläkin, jos sellaisia haaveita on ilmassa.
Levollista pyhäpäivää!