Kasvot puhtaaksi kaksoisputsauksella


Kaunis, valkea ja puhdas lumipeite on saatu tänne etelään kera kirpakan pakkasen. Aika ihanaa, vaikkakin kylmä ja viima vaativat lisätoimenpiteita niin pukeutumisessa kuin ihonhoidollisestikin. 

Jatketaan tätä uutta vuotta samalla teemalla kuin edellisessä postauksessa eli puhtoisilla ajatuksilla - milläs muillakaan!

Kerroin marraskuussa, että kävin unelmaisessa Esse-kasvohoidossa ja sitouduin noudattamaan vain ja ainoastaan probioottista ihonhoitoa, jotta seuraavalla hoitokerralla näkisimme, miten tuotteet vaikuttavat ja ihoni reagoi kotihoitoon. Tämä ei ole ollut vaikeaa. Ostin tuolloin hoitotuotteiksi Omega Deep Moisturiser -kuurin, kasvovedeksi Tonerin sekä hyaluronihappoa sisältävää ikääntymistä hidastavan Seerumin. Palasin pian takaisin, sillä testerikoossa hankkimani putsarit olivat lopussa. 

Halusin pysytellä samassa sarjassa saadakseni maksimihyödyn irti ja ostin hoitolassakin käytettävät putsarit Cream Cleanserin ja Gel Cleanserin

Idis kaksoispuhdistuksessa on se, että ekalla kierroksella meikki poistetaan kasvoilta hieromalla Cream Cleanseriä kuivalle iholle, jolloin meikki ja öljyliukoinen lika lähtee irti hellävaraisesti, mutta perusteellisesti. Myös silmämeikki. Puhdistusvoidetta hierotaan iholle parin minuutin ajan. Tunnustan, etten ole kellottanut, en varmaankaan aina hiero ihoa kahta minuuttia, mutta puhdasta on tullut. 

Kakkosvaiheessa geelimäinen Gel Cleanser putsaa iholta epäpuhtaudet ja talin sekä vesiliukoisen lian. Tätä tuotetta en malta jättää väliin minään iltana, vaikka kaksoispuhdistusta ei tarvitsisi tehdä joka ikinen ilta ja sitä voisi hyödyntää esim. juurikin säänvaihtelujen ja ihon tarpeiden mukaan. Geeli on ihanan raikasta ja vaahtoavaa. Se tulisi ennemminkin taputella kuivalle iholle, ei hangata. Itse antaumuksella pyörittelen geeliä iholla ja se jättää ihon ihanan pehmeäksi ja vastaanottavaksi hoitotuotteille. Gel Cleanser sisältää piparmintun ja spearmintun öljyjä, jotka myös edesauttavat ihon mikroverenkiertoa poistamaan toksiineja. Tuote sisältää myös tulehdusta vastustavaa aloe veraa. Ai-van i-ha-na.

Geeliä voi muuten perheen miehetkin käyttää esim. parranajossa (jos äiti siis vaan antaisi luvan käyttää samaa tuotetta - haha!). Se sopii myös tulehtuneelle ja akneiholle.

Kalenterissani odottaa uusi Esse-kasvohoito vajaan parin viikon päästä ja niin odotan tätä kokemusta. Ja hei, huomenna on etäpäivä ja sitten onkin pidennetty viikonloppu, joten aika hyvää on tiedossa jo tälläkin viikolla. Eikun vanttuita ja villahousuja vaan ylle - tai alle, niin ei talven viima viluta!


t. Riikka 


*) Sis. mainoslinkkejä 





  

Suosikit