Arki käynnissä - nämä odotetut viikonloput tässä ja nyt



Hei ihan paras ilta on käynnissä. Se viikon paras, kun viikonloppu on vielä ihan edessä. Tämä viikko on ollut eka varsinainen työviikko joulun jälkeen, enkä ehtinyt edes etäpäivää pitää, kun olin laukalla joka päivä jossakin. Ei mitään hengästyttävää, vaan ihan kivaa uuteen työhön tutustumista. Tänäänkin vietimme osan päivästä työnantajan tarjoamalla lounaalla ja leffassa. Ihan mieluusti sitä on tällaisina päivinä työmaalla, vai mitä?




Nyt tää viikko meni aika lailla vain töissä ja kotona - uuteen arkeen totutellen. Kävin vain keskiviikkona salilla. Muuten siihen normiarkeen tulisi mahduttaa ainakin parina iltana salitreeniä, vaikka en vieläkään käytä mitään salivehjettä. Hyppään joko pyöränselkään tai sitten teen jonkun jumpan yksikseni jumppasalissa seinäohjaajan kanssa, lopuksi heilun hetken punttien kanssa, mutta paljon jää puuttumaan. Saa lähettää jonkun hyvän saliohjelman mulle, mä tarviin sen. 




Sohvalla makoilua aion harrastaa arjessa - ihan isosti. Se on yhdenlainen itsensä hoitamisen muoto. Toinen, jota suosittelen, on säännöllinen akupunktiohoito. Tämän harrastuksen aloitin viime syksynä pääasiassa stressin hoitamiseen, joka veti hartiani ihan jänkkään. Pötköttely piikkien alla energiavirtojen tasaamiseksi auttaa aina ja nyt käyn kerran kuussa ns. ylläpitohoidossa. Tiistaina nukahdin kesken kaiken ja olo oli kaiken häsellyksen ja uuden alun jälkeen, taivaallinen. Iso peukku tälle.

Aion myös varata aikaa joulupukin kontista saamilleni kirjoille, joiden pariin en ole vieläkään pysähtynyt. Pian pysähdyn. Ainoastaan tässä jännitän sitä, mihin saakka kirja pitää asetella, että näen lukea sitä. Ai mikä ikänäkö. Ei oo mulla.

Mutta huomenna alennusmyyntejä, kaverisynttäreitä, huilia, sitä parasta viikonloppua - myös sinne Sinullekin!

  

Suosikit