Kaihoisa ja kaunis syksy
Voi että, se syksy on sitten täällä. Sen tuntee siitä, kun illalla hengitys vähän höyryää ja on jo vähän kylmä, sellainen syksyn kylmä. Siinä on sellainen tietynlainen kaihon tunne. Syksy tarkoittaa sitä, että arki on alkanut kunnolla ja seuraavaan kesään on kuljettava pitkän matkaa. Ilmassa on jotenkin sellainen toive ja tietynlainen huoli, että kunpa kaikki jaksaisimme taivaltaa talven läpi, kunpa kaikki menisi hyvin.
Opiskellessani ulkomailla lähdin aina syyskuussa Suomessa vietetyn kesän jalkeen takaisin ja itkin joka kerta koko matkan lentokentälle ja kun hyvästelin äidin ja isän lentokentän turvatarkastuksessa. Meille on tullut nyt pari viikkoa taas Hesari kotiin ja huomaan itkeväni viikonlopun Hesarin kuolinilmoituksia lukiessani. Tulee aina niin valtava ikävä. Se on sellaista voimakasta kaipausta, että kunpa voisi tarttua johonkin kiinni, johonkin jossa saisin olla äidin kanssa. Edes hetken. Suru ja ikävä on arjen kiireissä painettuna jonnekin jemmaan, mutta tulee kuitenkin niitä hetkiä, jolloin ikävä tuntuu voimakkaammin.
Syksyssä on niin paljon kaunista - sen kaihoisuuden lisäksi. Huomasin tänään puistossa, että puuhun oli tullut kaunista burgundia. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Huomasin myös, että minulla on valtavan kaunis esikoinen, maailman ihanin tyttö. Maailman ihanin kuopus oli isänsä kanssa, joten siksi nämä erikoissanat nyt erityisesti tälle tytölle, jonka kanssa puistossa ihailtiin, miten hän osaa lentää tuolla häkkyrällä ja ihan vaan, miten ihanaa on olla yhdessä. ♥♥
Niin ja Vain elämää -startti oli mielestäni hiukan laimea, aion tosin jatkaa sen katsomista, mutta en tykännyt siitä, että tyypit ovat lyöneet vetoa etteivät itke. Miksi?
