Tiedostavaa kahvia ja ruoanlaittoa + Lahjavinkki isänpäiväksi
Ooo pyhä aamukahvi! Tämä on yksi asia, jota en - viime sunnuntaita lukuunottamatta - ole passannut. Olen myös alkanut juomaan teetä päivän mittaan, mutta aamuisin on pakko saada kunnon espressot.
Kahvipannu porisee muissakin kodeissa ahkeraan aamutoimien aikaan. Oletko kuitenkaan koskaan miettinyt, mitä kaikkea nieleskelet elimistöösi juodessasi kahvia/teetä tai valmistaessasi ruokaa paistinpannulla?
Jos yhden asian muutat, niin valitse luomukahvi ja luomutee. Jos juot näitä piristeitä päivittäin - ja vielä moneen otteeseen, niin vähennät elimistöösi kertyvien myrkkyjen määrää huomattavasti vain valitsemalla luomua.
Meitsi on vaan niin valveutunut nykyään, että ihan koskee. Totta tässä on se, että tieto lisää tuskaa ja sen jälkeen, kun näin perheemme kuluneet teflonpannut, nakkasin ne keräykseen ja menin suht tiloissani kauppaan hankkimaan uusia, mutta siellä minulla ei ollut hajuakaan, mikä se nyt olisi se terveydelle suotuisa paistinpannu. Sen tiesin vain, että teflonia meille ei enää tulisi. Asiaa ei edesauttanut sekään, että perheen toinen aikuinen käskee minun vain vetämään foliohattua syvemmälle päähän, kun havahdun tarkkailemaan näitä terveyteen vaikuttavia asioita.
Olin matkassa viisivuotiaan kanssa, niin kovin kauan en saanut lueskella, mistä pannut oli tehty, mutta luotin siihen, että jos sanotaan NO PFOA, niin sillä mentiin. Jäin kuitenkin pohtimaan, miksi ihmeessä paistinpannuissa ylipäätään on mm. syöpää aiheuttavia perfluoriyhdisteitä.
Vieläkin valveutuneemmat tietävät, että näitä PFC-yhdisteitä voi olla myös vaatteissa, sohvissa, jne. Nykyään tosin on monta brändiä, joissa näitä terveydelle vaarallisia yhdisteitä ei käytetä. Lue lisää vaikka Kemikaalitutkasta täältä. Palataan me kuitenkin vielä siihen paistinpannuun!
Ahdistuin lukiessani mitä kaikkea PFC-yhdisteet voivat aiheuttaa. Tiedetään, että ainakin osa niistä muun muassa häiritsee kilpirauhasen toimintaa, aiheuttaa kehityshäiriöitä, kasvattaa syöpäriskiä sekä saattaa haitata ihmisen hormonitoimintaa. No hei kamoon, ihan oikeasti. Mä en ainakaan anna miehen käristää mitään lapsille, saati kenellekään toiselle, tämmöisellä pannulla. Syö siinä nyt jotain fileetä nieleskellen samalla myrkky-yhdisteitä. Bon appetit! Joo, ei kiitos.
Olin kuitenkin googlaillut kokemuksia, miten mm. keraamisten pannujen pinnoitteet kupruilevat jo pian käyttöönoton jälkeen, enkä nyt nähnyt tällaista lyhytikäisyyttäkään kovin järkevänä valintana. Otin yhteyttä Heirolin edustajaan ja kysyin, millainen on hyvä ja kestävä paistinpannu. Osuinkin heti napakymppiin, sillä minulle suositeltiin Heirolin Cerasafe+ testivoittaja paistinpannua. Sen pinnoite on kestävä, tefloninkaltainen, kolmikerroksinen keraamisesti vahvistettu, mutta ei sisällä haitallisia PFOA-yhdisteitä. Bingo! Olen itse myös positiivisesti yllättynyt siitä, että pannun voi tarpeen mukaan laittaa kahvoineen uuniin. Paistinpannua ei saa laittaa pesukoneeseen.
Kysyin samalta edustajalta hänen kantaansa alumiinisiin Bialettin mutteripannuihin, joissa meillä tsufet on vuosikymmenet poristeltu. Minähän olin tietysti huolissani alumiinin mahdollisesta liukenemisesta kahviin. Jaaiks! Tästä ei kuitenkaan tarvitsisi olla varsinaisesti huolissaan, sillä Bialettin pannut on tehty elintarvikekelpoisesta alumiinista, josta ei heidän mukaansa liukene alumiinia tai muita haitallisia aineita kahviin. Edustaja kuitenkin lähetti 4-kupin Bialettin Kitty teräspannun kokeiltavaksi, sillä sen voi huoletta pestä astianpesukoneessa, mitä ei voi mutteripannuille tehdä. Kitty toimii myös induktioliedellä.
Olen itse ostanut erään kerran lahjaksi samanlaisen teräspannun ja nyt vinkkaankin lahjavinkin tulevaksi isänpäiväksi. Kahvipannusta on iloa äidillekin, mutta isänpäivänä kun aamulla turauttaa kunnon luomuespressot teräspannulla ja vielä vaahdottaa maitoa sankarin aamukahviin, niin juhlapäivä ei oikein paremmin voisi alkaakaan!
Marraskuun kantisetuna on Stockalla samainen Bialettin Kitty.*)
Kantaako siellä kukaan muu
huolta
ruoanlaittovälineistä?
*) Sis. mainoslinkki
**) Tuotteet saatu