Kirjat peittyy kääröihin...
Voiko olla joulua ilman kirjalahjaa? No ei meidän perheessä, eikä kyllä monen muunkaan. Kaikki joulun hulina ja huiske päättyy siihen, kun pukinkontista saadun kirjan kanssa voi istahtaa alas ja kääntää ensimmäisen sivun auki. Se on niin mahtava tunne! Hyvä kirja on sellainen, jota ei malttaisi laskea käsistään ja sivujen huvetessa alkaa toivomaan, ettei se vielä loppuisi.
Kävin tänään kuopuksen kanssa FB:ssä huikkaamassani kirjojen ystismyynnissä ja kädet väärinä kannoin paperipusseja kotiin, koska kirjat ovat yksinkertaisesti ihania. Saimme myös maistella joulun ekat glögit ja ehkä tokat tai kolmannet piparit. Paikalla oli myös kirjailijoita kertomassa kirjoistaan.
Kirjalahjat ovat sellaisia, joiden saajaa tulee aina pohdittua. Tiedän sen, että oma mieheni tykkää esim. dekkareista ja musakirjoista. Meillä on hyllyt täynnä musakirjoja, pääosin rokkikirjoja, vaan tällä kertaa Lemmyn Ace of Spades kirjan sijaan, hän toivoi isänpäivälahjaksi Topi Sorsakoski Viimeiseen korttiin -elämänkertaa. Taitaa sitä paitsi yksi Lemmyn biografia löytyä jo hyllystä, joten tämän teoksen yli sataan haastatteluun pohjautuva tarina herätti mielenkiinnon. Lukija hotkaisi Sorsakosken tarinan muutamassa päivässä ja kertoikin, että on ollut pääosan esittäjä melkoinen hahmo. Uskon. Suosituksia tämä kirja kuitenkin on saanut muiltakin, joten varmasti mieluinen paketti monelle pukinkonttiin.
Anoppi ja appiukko muistavat usein muistuttaa siitä, että eivät ole enää ihan nuoria, ja että nyt ei enää etelänlomille uskalla lähteä, hyvä jos mihinkään muuallekaan. Yhtään vähättelemättä, siltä voi joskus varmasti tuntua, mutta yritän kuitenkin kääntää keskustelun kelkkaa positiivisempaan suuntaan ja kehottaa nimenomaisesti elämään nyt, kun sitä hyvää elämää vielä on. Sen vuoksi ja siitä huolimatta Mielensäpahoittajan oivallukset ovat heille oiva lahja. Tiedän, että Ilosia aikoja kilvoittaa paljon naurua, olkookin se tässä teoksessa ajoittain melko mustaakin sitä loppua odotellessa. Vaan monenväristä naurua tässä elämässä tarvitaan aina. Sanottakoon, että tämä miniä on antanut heille lahjaksi myös Kyrön Miniän ja ihan hyvissä väleissä ollaan. Edelleen. Kyllä ne ei niin mieliään tästä pahoita.
Ripille ensi kesänä pääsevä kummityttö pääsee lukemaan snadisti romanttisia joulutarinoita. Pohdin kyllä pitkään, että onkohan tämän kolmen tarinan kombo nyt varmasti sopivaa luettavaa, mutta kun Let it snow -kirjaa kahlasin, huomasin, että tämähän on juuri sitä, mitä teini-ikäinen, ehkä jo joskus vähän ihastunutkin nuori neiti haluaa lukea. Hassuja höpsöttelyjä ja ehkä vähän pussailuhupsuttelujakin joulutunnelmissa. Sydämiä ja lol, eiks niin? Hyvä kummitäti!
On lisättävä vielä, että tässä on nyt selkeää petrausta, jos miettii ikäsidonnaisia kirjalahjoja, sillä muutama vuosi sitten vein samaiselle neidille kuvakirjan. Pikkuisen oli tuon aikainen vauvavuoden univelka verottanut harkintakykyäni siitä, mitä kymmenvuotias oikeasti lukee. Vaan kyllähän Siiri-kirjoista tykkää isommatkin, että huonomminkin olisin voinut valita.
Tätä seuraavaa pukinkonttiin suuntaavaa teosta ei tarvinne esitellä sen kummemmin. Astrid Lindgrenin klassikko on aina, ihan aina, erinomainen lahja. Kun huomasin tämän kirjan, halusin ehdottomasti hankkia tämän ja toisenkin yhtä klassisen kirjan. Marikin tarinat ovat tuttuja meidän lapsille leffasta ja yhä sitä hetkeä muistellaan jännittyneinä, kun Marikki hyppäsi katolta sateenvarjon kanssa. Myös muut, kuten esim. Melukylän lapset, Mio poikani Mio, Saariston lapset ovat aina tykättyjä lahjoja.
Niin ja dekkarit, ei voi niitä unohtaa. Jännäkirjoja on tulossa useita myös pukinkonttiin. Vaan kukapa ei rakastaisi Hercule Poirotin tarinoita? Suljettu arkku on tuttua, itsevarmaa Hercule Poirotia Agatha Christien hengessä Sophie Hannahilta. Minä, joka en mistään superjännistä edes tykkää, tykkään tästä, sillä mukana on huumoria ja kunnon murhamysteerimäistä kieroilua. Just sopiva tapaninpäivän suklaansulatteluihin.
Enää tarvitsee vain paketoida... Joko joku on aloittanut?
Jos et päässyt kirjojen ystävämyyntiin, pukinkonttiin saa näitä herkkuja ja monia muita tilattua mm. Suomalainen.com ja Adlibris.com. Black Fridayn kunniaksi Adlibriksestä kaikki -20% koodilla BF2016FI.
*) Kuvan kirjat yhteistyössä WSOY
**) Sis. mainoslinkkejä