Mummolassa I

On kesäyö mummolassa. Seinäkello rouskuttaa viisareitaan. Yölämpötila on sanalla sanoen trooppinen. Ei tarvita peittoja. Liekö aina vaan sama kärpänen odottaa huoneessamme päänsä alaspainajaa ja viimeistään aamuyöstä alkaa surraamaan korvani juuressa. Se ei jää kiinni. Olkoot. Mehän ollaan jo tuttuja.

Lapset nauttivat itsenäisestä ovenkahvan kääntämisestä ja pikaisista moikkauksista vanhemmilleen. Me mennään nyt! kuuluu iloinen huuto - stereona, kun pikkusiskokin varmistaen saman toteaa. Pellon laidalla asuu pikkuserkkuja ja heidän luokseen voi kävellä - yksin. 

Miten siistiä!

Joka ilta vedetään vielä jalismatsit. Olkoon kello vaikka kymmenen tai vähän ylikin. Joka ilta kädet ovat puuskassa ja suututaan siskolle, kun se  pallo vietiin. Joka ilta on yhtä hauskaa.

Mummolassa syödään lettuja mansikkahillolla ja sokerilla. 

Näitä makuja muistellaan marraskuussa.

Klassikko. 

Meidän lapset eivät olekaan nukahtaneet aiemmin ruokapöytään.  

Tilanne korjattu. 

 

Onnellisia varsan rapsutuksia.

Talviturkin heitto äidin osalta (toim. huom! sentään heinäkuun puolella). 

Muistelin järvessä äidin opettamaa: yks, kaks, kolme, istu isän polveen, äiti sanoi älä istu, isä sanoi istu vaan ja sinne mentiin!
Hrrrr. Veden lämpötila jotain + 24.

Työ tiijätte, mutta tää on ihanaa tää kesä!