Viikonloppulomalla... ilman lapsia!



Hotellin kulmilla

Viikonloppulomalla... ilman lapsia. Tätä lausetta ei tässä forumissa ole liiemmin viljelty, vaan niin tuli se viikonloppu meidänkin perheeseen, kun jätimme lapset ihan koko viikonlopuksi mummon ja papan hoitoon ja lähdimme matkaan. Rasti seinään.

Ajatus matkalle lähdöstä virisi jo alkuvuodesta, ei suinkaan lähtökohtaisesti siitä yhteiskunnallisesta velvollisuudesta hoitaa parisuhdetta, viettää aikaa puolison kanssa ja mitä näitä on, joita lähes kaikki julkaisut vauvalehdistä Hesariin jaksaa tuutata ilmoille, vaan ihan siitä syystä, kun mietimme lahjaa pyöreitä vuosia täyttävälle isällemme. Aika yhdessä puolison kanssa tuli tässä niin kuin mukavana lisänä. Eikä siinä vielä kaikki! Tarina kertoo seuraavaa:

Sankarin tyttäret (a.k.a siskoni ja allekirjoittanut) päättivät erään työpäivän aikana soitetun pikapuhelin aikana varata samoin tein lentoliput kaikille meille aikuisille ja idea oli, ettei kerrota sankarille etukäteen, että oppaiksi lähtevätkin myös tytöt ja vävyt! Yllätyyyyyys!


Sacre Coeurin liepeillä

Tuo spontaanius kannatti, nimittäin vasta lentolippujen varaamisen jälkeen iski järkytys siitä, miten tästä kerrotaan lapsille ja miten ne lapset - ja mummo ja pappa (!) sen viikonlopun oikein pärjäävät. Strategia oli kertoa matkasta - ei yhtään aiemmin kuin - viikkoa ennen matkaa. Esikoiselle matka oli suurempi huolen- ja surunaihe kuin kuopukselle, joka ei varmasti edes ymmärtänyt, mistä oli kyse. Mummo ja pappakin jaksoivat lähetellä rauhoittavia lopettakaa se skitsoilu siellä -viestejä, joten ei tarvinnut hysteerisesti kelailla, miksi ne ei vastaa viesteihin


Ma vie en rose - Pariisi täynnä ruusuja!






Ukin synttäreitä juhlittiin vapun alla - niistä täällä -  ja lahja annettiin tuolloin! Luvattiin myös selvittää etukäteen kaikki bussikuljetukset, kartat, liput pakollisiin turistikohteisiin, jne, ettei tarvitse jännittää. Yllätys oli vielä yllätys! Voi apua, että meitä jännitti! Voin muuten kertoa, että kamalan rankkaa oli tämä valheiden taakka. Totesimme siskon kanssa, että ollaan matkalla varmasti ihan poikki, kun saa vihdoin tunnustaa, mitä on kantanut sisällään koko kevään ajan.

Tuli lähtöaamu ja olimme olevinaan sopineet, että lentokenttävirkailija tuo synttärisankarille liput kentälle ja itse asiassa me mentiin lippujen kanssa kentälle. Täydellinen suunnitelma. Pohdimme rikoskumppanini kanssa, että oli suuri ihme, ettei meitä otettu kiinni lentokentällä erittäin epäilyttävän toikkaroinnin vuoksi. Me nähtiin isä, mutta piti pysyä piilossa, jottei isä nähnyt meitä. Note to self: urasuunnittelussa huomioitava: ei yksityisetsiväksi. Erityisiso kiitos vielä siskolle kaikista järkkäilyistä! Susta ehkä olisikin Sherlock Holmesiksi.

La case de cousin Paul - Paulin pallot!

Long story short.. Saavuimme kohteeseen, kaikilla oli mukavaa, yllätys onnistui ja oli iloinen sellainen saajalleen. Pariisihan itsessään on aina vaan ihana. Näin äitinäkin. Viime käynnistä oli ehtinyt kulua lähes viisitoista vuotta (omg!). Pariisia en lapsiperheen kohteeksi suosittelisi, mutta näin jo mielessä, että ehkä joskus isompien tyttöjen kanssa olisi aika ihana huokailla Champs-Elyséen varrella ja poiketa Tiffanylle, kuten nyt siskon kanssa suunnittelimme. Oi että. Mitä sanot sisko, olisiko hyvä kymmenvuotissuunnitelma - me kaikki tytöt Pariisissa vuonna 2024?

Hotellissa


Huoneessa (päällä Vieton keeppi)

Hotellia voin suositella ja kertoa siitä enemmänkin, jos kiinnostaa. Itse varasimme hotellin ystävän suosituksesta ja kannattaa hyödyntää esim. TripAdvisoria hotellin tasoa määriteltäessä. Hotellin omat kuvat voivat olla vaikka miten fiinit, mutta todellisuus voi olla toinen. TripAdvisorissa on kävijöiden puolueettomia kommentteja ja kuvia. Meidän hotelli oli korttelin päässä Champs Elyséeltä ja oli kaikin puolin erittäin hyvä valinta. Hintaan kuului myös ranskalaisittain poikkeuksellisesti laadukas aamiainen. Kadulta kuului sen verran meteliä yöllä, että minä herkkäuninen heräsin siihen, mutta tästä huolimatta palaisin tänne takaisin.

Matkagarderobista sen verran, että viikonlopun reissuun voisi kuvitella pakkaavansa aina aivan liikaa vaatteita. Kannattaa kuitenkin varata vaatteita niin helteen kuin jääkylmän ilman varalle - ihan niin kuin Suomen kesään. Itselläni oli kasa vääriä vaatteita, mutta yksi onnistunut oli Harakanpesä Shopista mukaan saatu Vieton keeppi, joka on ollut käytössäni niin töissä, juhlassa kuin Seinen illallisristeilylläkin. Keepistä erityisesti mainittava, että se on käsinmaalattu ja Helsingissä tehty. Se on saanut ansaitusti kehuja osakseen.

Matkanjärjestäjät in disguise

Oli meillä vaan mukavaa!
 
Merci beaucoup!
 
Pariisi Seinen illallisristeilyltä kuvattuna


 

 

Suosikit