torstai 29. heinäkuuta 2021

Se vähän erilainen kesäloma





 

Mikä kesä! Sää on ollut enemmän kuin voisi toivoa. Pidin itse melkoisen lyhyen pätkän lomaa. Vain 2,5 viikkoa ja pari päivää töiden ihmettelyä, kunnes pari päivää taas lomaa. Vähän sellainen pehmeä lasku. 

Syitä lyhyehköön lomaan on lukuisia. Sieluni ja ruumiini kaipaavat matkustelua, joten olen manifestoinut itseni Italiaan (aina se Italia-haave) tai oikeastaan mihin tahansa reissuun syksyllä. Säästänkin lomaa sinne ja olen toiveikas, että tämä maailmantilanne ei käänny nyt mihinkään katastrofaaliseen suuntaan, vaan matkailu ja muukin elämä todella onnistuu. 

Matkailu onnistui kuitenkin hienosti tänä kesänä Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Jälleen oli kokonainen vuosi kulunut siitä, kun viimeksi saimme olla rakkaittemme kanssa. Se oli todella ihanaa. Juhlimme yhdet kauniit rippijuhlat 35 asteen helteessä. Teimme perinteistä puusavottaa ja tyhjensimme aittoja lapsuudenkodissa. Söimme mansikoita aamulla ja illalla. Oli veneretkeä, tytöille heppaleiriä, uimme koko päivän linnunmaidossa Haukivedellä ja söimme Laurikaisen lörtsyt lippakioskilla Savonlinnassa. Tämä yksi viikko oli täynnä niin paljon rakkautta ja hyviä hetkiä.

Lapset ovat olleet kuluneet pari viikkoa toisessa kodissa ja olen saanut tuntea myös, miten ensimmäisen, ihanan aktiivisen lomaviikon jälkeen putoaa kuin syvään railoon, kun tulee yksin kotiin. Opettelua se vielä on. Onneksi olen saanut nähdä lapsia päivittäin, mutta silti se vastuu kaikesta sosiaalisuudesta on itsellä. Olen hyvin ex-tempore ihminen ja harvemmin suunnittelen etukäteen pitkälle, että tavataan jonkun kanssa. Siksi asioiden lukitseminen tiettyyn hetkeen on jopa hiukan ahdistavaa. Tosin nyt olen huomannut, että sehän on itse asiassa todella järkevää ja lohdullistakin. On jotain sovittua.

Ihan yksin ei tarvinnut onneksi koko aikaa olla, vaan kävin pyöräretkellä Kalliossa ja Napuella Harju8:ssa ystävän kanssa, valokuvamuseossa Stanley Kubrickin näyttelyssä, Aperol Spritzillä Altaalla, että not bad, eh? En tosiaan vaan kököttänyt kotona potemassa mitään angstia. Enemmänkin olisin voinut tehdä, vaan aina ei löydy, etenkään sitä ex-tempore seuraa.

Opin jälleen uusia asioita itsestäni uudessa tilanteessa. Silti vielä ollaan kaukana siitä hetkestä, jossa nauttisin yksinolosta. Monet sanovat, että sekin tulee vielä. Siksipä otan nämä hetket yksi kerrallaan ja koitan malttaa tunnustella, miltä mikäkin tuntuu. Hyväksyä sen ahdistavankin tunteen. Koittaa silti löytää se fiilis, missä olisi ihan ok olla, vaikkakaan ei välttämättä se parhain, koska se ei vaan ole nyt mahdollinen.

Tästä kaikesta vapaasta huolimatta, en edistänyt vaatekaappien siivousta tai vaatteiden järjestämistä kirpparille. Siinä meni se raja. Tämä oli hyvä suunnitelma, mutta armollisena ihmisenä ajattelen, että se ei ollut ykkösprio, eikä kakkos. Ehdin kyllä siihen savottaan. Joskus sekin inspis tulee.

Töihin paluusta koitan ajatella, ettei siitä seuraisi se hukkumisen ja tympääntymisen tunne, kun aina kesäloman jälkeen on suurin urakka edessä koko vuoden osalta. Ehkä siksikin syksyn loma on ihan oikein mitoitettu. Koitan tehdä asian kerrallaan. Pienin askelin ihan kaikkea. Täysin uusi lähestymistapa meikäläisen all in -elämäntavalle. 

Vaan ihanasti paistelee aurinko tänäänkin! Ja aion siitä myös nauttia, oli työpäivä tai ei. Kyllä tämä tästä. Ja tuosta. Moni asia on niin hyvin, että on tärkeää jaksaa muistaa sekin ja astua omasta kuplasta hetkeksi askel taaksepäin. Sitten taas terävoityy katse. Olkoon tämä kesä meille vielä lämpöinen ja niin lempeä kuin sen kuuluukin olla, oli töihin palattu tai ei.


  

Ei kommentteja: