Nerves, nerves stay with me now...
Hermoheipat vaan!
Täällä eletään pääsykoeaattoa ja silti ollaan kuin Ellun kanat (olen usein miettinyt ketä noi "Ellun kanat" on, mutta luotan päättelykykyyni ja uskon käyttäväni ko. termiä tässä oikeassa tarkoituksessa). Huomenna siis pääsykokeet, joihin ei varsinaisesti voi lukea etukäteen, vaikka yrittänyt olen. Jäljelle jää vaan yleinen hurmaaminen, toivon mukaan viisailla ajatuksilla. Jos ei, niin sitten millä vaan.
Nyt nimittäin on ne hetket, kun yritin valaa itseeni luottamusta, päättelykykyä, taitoa johdonmukaiseen ajatteluun ja ihan vaan sitä älyä. Valamista tarvitaan, koska olen saanut olla reilut pari vuotta turvassa täällä kotiseinien sisäpuolella ilman tarvetta uskotella kenellekään, että olen ihan fiksu tyyppi. Sitä jotenkin kuvittelee, että kaikki järkevät ajatukset ovat lähteneet fiksuimpiin tehtäviin, kun niillä ei ole ollut viime aikoina paljonkaan käyttöä. Ei sillä, että yhtään vähättelisin uhmaikäisen lapsen kasvatuksessa tarvittavia järkeviä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin jossain määrin erilaisia kuin mitä nyt kaipailen.
Ahdistavaa tässä on se, että en voi varsinaisesti valmistautua. Tai voisin jollain tasolla, mutta en saa itsestäni irti sellaista rypistystä, että alkaisin pohtimaan jotain mitä saatetaan minulta tiedustella ilman varmuutta siitä tullaanko näin tekemään. Suht ekologista ajattelua ettei tuhlaa ajatuksiaan turhaan pohdintaan.
Mieleen tulee opiskeluajat, jolloin aina tenttiä edeltävänä päivänä tuudittautui siihen ajatukseen, että kävi miten kävi, huomenna tämä on onneksi ohi. Toivotaan parasta!
P.S. Se saakutan orkidea on nyt pudottanut itsestään jotakuinkin kaiken mitä pudotettavissa on. Lehdetkin ovat muuttuneet keltaisiksi. En silti suostu uskomaan, että se on nyt kuollut. Eiköhän se siitä vielä virkisty. Annan lisää lannoitetta.
Täällä eletään pääsykoeaattoa ja silti ollaan kuin Ellun kanat (olen usein miettinyt ketä noi "Ellun kanat" on, mutta luotan päättelykykyyni ja uskon käyttäväni ko. termiä tässä oikeassa tarkoituksessa). Huomenna siis pääsykokeet, joihin ei varsinaisesti voi lukea etukäteen, vaikka yrittänyt olen. Jäljelle jää vaan yleinen hurmaaminen, toivon mukaan viisailla ajatuksilla. Jos ei, niin sitten millä vaan.
Nyt nimittäin on ne hetket, kun yritin valaa itseeni luottamusta, päättelykykyä, taitoa johdonmukaiseen ajatteluun ja ihan vaan sitä älyä. Valamista tarvitaan, koska olen saanut olla reilut pari vuotta turvassa täällä kotiseinien sisäpuolella ilman tarvetta uskotella kenellekään, että olen ihan fiksu tyyppi. Sitä jotenkin kuvittelee, että kaikki järkevät ajatukset ovat lähteneet fiksuimpiin tehtäviin, kun niillä ei ole ollut viime aikoina paljonkaan käyttöä. Ei sillä, että yhtään vähättelisin uhmaikäisen lapsen kasvatuksessa tarvittavia järkeviä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin jossain määrin erilaisia kuin mitä nyt kaipailen.
Ahdistavaa tässä on se, että en voi varsinaisesti valmistautua. Tai voisin jollain tasolla, mutta en saa itsestäni irti sellaista rypistystä, että alkaisin pohtimaan jotain mitä saatetaan minulta tiedustella ilman varmuutta siitä tullaanko näin tekemään. Suht ekologista ajattelua ettei tuhlaa ajatuksiaan turhaan pohdintaan.
Mieleen tulee opiskeluajat, jolloin aina tenttiä edeltävänä päivänä tuudittautui siihen ajatukseen, että kävi miten kävi, huomenna tämä on onneksi ohi. Toivotaan parasta!
P.S. Se saakutan orkidea on nyt pudottanut itsestään jotakuinkin kaiken mitä pudotettavissa on. Lehdetkin ovat muuttuneet keltaisiksi. En silti suostu uskomaan, että se on nyt kuollut. Eiköhän se siitä vielä virkisty. Annan lisää lannoitetta.
