Le printemps est déjà ici! (Moi, je suis très doueé en Francais - bien évidemment...) -> Aika syvällisten pohdintojen part I
Pitipäs pokkuroida ton Franskan kans, mut ei sille kato voi mitään, kun tulee se flow, että sit sitä vaan tulee, kato, ei pysty pistään poikki, kato. Okei, mennäänpä ottamaan joku(nen) nappi.
Noni. Uskomatonta! Maaliskuu on jo täällä, ihan ihmeellistä, vastahan se vuosi vaihtui. Onkohan kaikilla tällaista ihmettelyä vai onko tää vain kotiäitien omaa äimistelyä, kun aika vaan huristaa ohi? Pitäisikö näistä päivistä ottaa kiinni, saada jotain aikaisiksi, muistaa mitä oli tammikuussa, helmikuussa? Mahdoton tehtävä... Hirveet paineet, jos siis haluaisi ottaa paineita. Olen päättänyt jättää vastaanottamatta nämä paineet, merci mais no merci.
Se on totta, että aika kuluu ihan hullun nopeesti. Kohta on 2 vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. Vasta vuosi sitten kirjoitin tänne synttärikakkuhelvetistäni. Tai taivaasta, ihan miten sen haluaa tulkita. Tuli tekaistua aika monta kakkua. Tänä vuonna kakkuja tulee kaksi, maksimissaan kolme. Eli melko hyvin parannusta viime vuotiseen neljään verrattuna. Kehitystäkin on luvassa. Kermaa ei puserreta milliäkään, nyt on marsipaani in. C'est promis.
Olen viime aikoina saanut kuulla sekä ikäviä että valtavan onnellisia uutisia. Ikävät uutiset vaikuttivat salakavalasti niin, että koko kroppa lakkasi toimimasta. No, nyt se toimii taas. Vaikka kuinka päättää, että tietyt asiat eivät ole vallassani, ei silti voi sille mitään, että ne vaivaavat ja tekevät surkeaksi. C'est la vie, hein? Silti ne täytyy tietyn ajan kuluttua lokeroida ja antaa niiden olla. Näin isona ihmisenä on oppinut sen, että täytyy osata jossain vaiheessa laskea irti, vaikka se tosi vaikeaa on.
Aurinko on paistanut kaksi päivää ja valolla on valtava voima. Silloin on ihana ajatella ikävien asioiden sijasta elämän kauniimpia kuvia, kuten yllätys, yllätys vauvoja! Nyt nimittäin vauvaa pukkaa ovista ja ikkunoista, ja sitä ollaan ihan hulluina kaikkien ihaniin ihmeisiin. Ajatella, että tänä vuonna me on saatu jo neljä uutta vauvaa! Ja lisää on tilauksessa. Voiko olla mahtavampaa? (Ei voi).
Yhteenvedoksi on vielä pohdiskeltava, että niin kai se menee, il y a des hauts et bas... Ups and downs, ju nou. Elämä vaan on (ei viittausta puhelinoperaattorin mainoskampanjaan). Jotenkin sitä vaan pitää kompuroida eteenpäin, ei siinä oikein muu auta. Keksiskös vielä jonkun elämää kuvaavan sloganin? Hei mainostoimistot, tsek dis out!
Ja nyt mun pitää mennä katsoo peilistä onko mulle kasvanut patonki kainaloon ja baskeri päähän, kun jostain tulee ihan tosta vaan tota Franskan kieltä, jota en ole about kymppi vuoteen käyttänyt...
Kotiterapointi to be continued. Sûrement.
Noni. Uskomatonta! Maaliskuu on jo täällä, ihan ihmeellistä, vastahan se vuosi vaihtui. Onkohan kaikilla tällaista ihmettelyä vai onko tää vain kotiäitien omaa äimistelyä, kun aika vaan huristaa ohi? Pitäisikö näistä päivistä ottaa kiinni, saada jotain aikaisiksi, muistaa mitä oli tammikuussa, helmikuussa? Mahdoton tehtävä... Hirveet paineet, jos siis haluaisi ottaa paineita. Olen päättänyt jättää vastaanottamatta nämä paineet, merci mais no merci.
Se on totta, että aika kuluu ihan hullun nopeesti. Kohta on 2 vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. Vasta vuosi sitten kirjoitin tänne synttärikakkuhelvetistäni. Tai taivaasta, ihan miten sen haluaa tulkita. Tuli tekaistua aika monta kakkua. Tänä vuonna kakkuja tulee kaksi, maksimissaan kolme. Eli melko hyvin parannusta viime vuotiseen neljään verrattuna. Kehitystäkin on luvassa. Kermaa ei puserreta milliäkään, nyt on marsipaani in. C'est promis.
Olen viime aikoina saanut kuulla sekä ikäviä että valtavan onnellisia uutisia. Ikävät uutiset vaikuttivat salakavalasti niin, että koko kroppa lakkasi toimimasta. No, nyt se toimii taas. Vaikka kuinka päättää, että tietyt asiat eivät ole vallassani, ei silti voi sille mitään, että ne vaivaavat ja tekevät surkeaksi. C'est la vie, hein? Silti ne täytyy tietyn ajan kuluttua lokeroida ja antaa niiden olla. Näin isona ihmisenä on oppinut sen, että täytyy osata jossain vaiheessa laskea irti, vaikka se tosi vaikeaa on.
Aurinko on paistanut kaksi päivää ja valolla on valtava voima. Silloin on ihana ajatella ikävien asioiden sijasta elämän kauniimpia kuvia, kuten yllätys, yllätys vauvoja! Nyt nimittäin vauvaa pukkaa ovista ja ikkunoista, ja sitä ollaan ihan hulluina kaikkien ihaniin ihmeisiin. Ajatella, että tänä vuonna me on saatu jo neljä uutta vauvaa! Ja lisää on tilauksessa. Voiko olla mahtavampaa? (Ei voi).
Yhteenvedoksi on vielä pohdiskeltava, että niin kai se menee, il y a des hauts et bas... Ups and downs, ju nou. Elämä vaan on (ei viittausta puhelinoperaattorin mainoskampanjaan). Jotenkin sitä vaan pitää kompuroida eteenpäin, ei siinä oikein muu auta. Keksiskös vielä jonkun elämää kuvaavan sloganin? Hei mainostoimistot, tsek dis out!
Ja nyt mun pitää mennä katsoo peilistä onko mulle kasvanut patonki kainaloon ja baskeri päähän, kun jostain tulee ihan tosta vaan tota Franskan kieltä, jota en ole about kymppi vuoteen käyttänyt...
Kotiterapointi to be continued. Sûrement.
