Juokse tyttö juokse - ekakertalaisen puolimaraton alle kahteen tuntiin

     (Osallistuminen juoksuvalmennukseen ja tapahtumiin saatu)

 

Kuten ei ole saattanut keneltäkään jäädä huomaamatta, minusta on tullut juoksija! Siihen meni virallisesti 8kk, jos lasketaan, että syyskuun lopussa sitouduin säännölliseen juoksuvalmennukseen. Samoihin aikoihin sitouduin juoksemaan yhtä matkaa yhden komean maratoonarin kanssa, joten here we are! Kaikilla tavoin win-win-and-love-love -juttu.

Odotettu toukokuu tuli ja toi sen jännitetyn HCRD:n puolimaratonin ja Naisten Kympin, jonka lähettiläänä sain toimia viime syksystä alkaen. Juoksin huhti-toukokuussa melko pitkiä lenkkejä, koska maaliskuun lopussa iski minuunkin se maailmanlaajuinen tauti ja sai aikaan vajaan kuukauden loven juoksutreeneihin. Nämä pitkät lenkithän tekivät tietysti sen, että viikkoa ennen puolimaraa en pystynyt juoksemaan 16 kilsan jälkeen yhtään, koska vasen lonkka ja polvi kipeytyivät, siis old school rasitusvamma. 

Jännittikin tosi paljon pystynkö juoksemaan puolikasta maaliin saakka. Huilailin sunnuntaista lauantaihin ja vain tankkasin tacoja. :D Siihen oli kehotettu. Tai ylipäätään tankkaukseen. Kisapäivänä kiskaisin shortsit jalkaan ja HCRD-paidan päälle, pyysin lasta kirjoittamaan mustekynällä väliaikoja 2 tunnin ajalle ranteeseen. Sit mentiin. 

Tapasin ihanan Leenan ratikkapysäkillä ja me höpöteltiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä matkalla Olympiastadionille. Hän tsemppasi ja kertoi omista kokemuksistaan ja matkoistaan. Me halattiin, kun lähdin omassa ryhmässä juoksemaan. Olin ilmoittautunut 2.00-2.09 juoksuryhmään. Vilkuilin välillä mustekynätuherruksia käsivarressani ja tajusin, että olen jotakuinkin minuutin edellä niistä kilsa-ajoista. 

Sitten aloin joskus kympin jälkeen haaveilemaan, että mitä jos, jos jotenkin kuitenkin alittaisin sen kaksi tuntia. En vielä muuta kun varovasti soin sille ajatuksen tai pari, sillä melkoisen tiukat 13-17 km oli. Sen jälkeen aloin ymmärtämään, että hyvä Riikka, olet kyllä supermimmi, jaksat hienosti maaliin saakka - se oli tietenkin se ykköstavoite, jossain kohtaa myös se varovainen haave siitä kahden tunnin alituksesta tuli myös vahvemmin läsnäolevaksi. Se jotenkin myös herkisti. Nieleskelin kyyneleitä Keskuspuiston metsikössä ja päätin, että you go girl, itkemään ehtii sitten maaliviivallakin. :D Ja lopulta sain tikattua 1.58.45 lukemat kelloon. Enkä sitten hämmennykseltäni itkenyt. Haha.

Olin kuullut kokeneemmilta, että kisassa juoksee aina kovempaa, se on se fiilis ja muut juoksijat, jotka vetävät mukanaan ja se adrenaliini itsessään pistää tossua toisen eteen reippaammin. Näin se varmasti on ja voin sen allekirjoittaa itsekin.

Koska nälkähän se jäi, niin päätin juosta Naisten kympissä alle 55.34 sen kympin, koska tuo oli puolikkaan kympin mitattu aika. Virallista aikaa ei otettu, mutta Polar ilmoitti 52.50 kympin ajaksi ja 55 minsan jänistä ei näkynyt maalialueella ollessani, joten pidämme tuon ajan, kunnes se jossain seuraavan kerran virallisesti mitataan ja sittenhän se saisi olla vaikka vähän vähemmänkin. Minäkö kilpailuhaluinen. Kyllä, myönnettäköön. 

Kaikenlaista on mahtunut tähän matkaan, vaan niin sitä tässä juostaan lappu rinnassa ja ilman lappuja ja se fiilis on super! Olen iloinen, ylpeä itsestäni, kiitollinen siitä, että ylipäätään pystyn juoksemaan ja siitä, että mun rakas maratoonari on jaksanut mua tsempata ja juoksuttaa Naisten Kympin valmennusohjelman lisäksi.

Mitä seuraavaksi, jää nähtäväksi. Lenkkeily on nyt myös rennompaa, kun on jo osoittanut itselleen olevansa juoksija. Jollain tapaa tuo puolikas sen minulle teki selväksi. Senkin, että olen olen näköjään hyvinkin tavoitteellinen juoksija. Sillä on merkitystä vain itselleni. Kympistä on kuluneen vuoden aikana tullut minun suosikkilenkkimatka. Se ei ole vaikea juosta, vaan just hyvä ja sopiva. Näin en olisi vielä viime syksynä sanonut. 

Vaan selvästikin tuo kisojen tuoma extrasysäys adrenaliinia on koukuttavaa, joten lappukisoja tässä voisi katsella vähän sillä silmällä. En kiellä myöskään, ettenkö saattaisi katsella jotain maratonivalmennusohjelmia jossain kohtaa, vaikka en olekaan suunnittelemassa kokomatkaa. Kaikki matkat on kuitenkin auki, kuten on juoksutakkikin ja se on tässä ihan parasta. Kiitos kaikille tsempeistä ja kommenteista, viesteistä, taputuksista, onnenkyynelistä, tämä on ollut tosi hieno matka ja niin kauan, kun lonkka pysyy paikoillaan - ja muut juoksemisen mahdollistajat, niin kaduilla ja poluilla hymyillään.