Nyt ehtii messuilla // Kotirinki kylässä // Nappaa ilmainen 3h siivous*
Habitaresta on tultu ja nyt on aikaa istua hetki koneen äärellä. Kurkkaa Instastories, siellä on pitkiä katseita Annon pellavalakanoihin ja muihin messujen ihanuuksiin.
Pitkästä aikaa tällä viikolla oltiin siinä tilanteessa, että oli kiire monena aamuna ja illat venyivät pitkiksi töissä - vielä perjantainakin. Tämä on sellainen asia, jonka toivon jossain kohtaa korjautuvan, mutta töissä olen uuden edessä ja tavat työskennellä hakevat vielä uomaansa. Sen tähden olen ollut äärimmäisen onnellinen siitä seikasta, ettei kotona ole enää tarvinnut venyä imurin varteen, vaan se puoli on meillä viime aikoina hoitunut toisten toimesta.
Meillä käy vihdoin siivousapua. Tätä palvelua olen suunnittelut toteutettavaksi niin kauan kun jaksan muistaa, varmasti pidempäänkin. Uidessani Välimeressä, ennen arjen alkamista, tein sen päätöksen, että nyt loppui se viikonloppuisin rähjääminen ja itsensä uuvuuksiin siivoaminen. Oli aika miettiä, mitä muuta viikonloppuisin voi tehdä kuin siivota.
Siivoojan palkkaaminen ei ole mikään pikkujuttu. Jo se, että päästää vieraita ihmisiä siivoamaan sotkujaan on oma juttunsa. Myös se, että sovitusta pidetään kiinni, etenkin kun siivouspalveluun sijoitetaan, niin odotan saavani moitteetonta jälkeä - oli lähtötilanne miten haastava tahansa.
Yhteistyön tiimoilta meillä kävi Kotirinki tekemässä heidän puhtausohjelmaan kuuluvan tehosiivouksen ja täytyy sanoa, että heitä voin lämpimästi suositella. Jos lähdetään siitä, että kylppärissä myös lattiakaivo (!) oli putsattu ja pesty, hanat hohtivat kylppärin lisäksi myös keittiössä niin, että lähes aurinkolaseja olisi tarvittu, samoin kuin lattiat ja pinnat kiilsivät puhtauttaan, niin ei voi kuin olla tyytyväinen. Kotirinki tuo muuten mukanaan kaiken muun, paitsi ei imuria.
Kotiringillä on puhtausohjelmia, joissa on 2, 3 tai 4 kertaa tehtäviä siivouksia. Mikäli teet yhden parhaimmista päätöksistä, mitä voi tehdä ruuhkavuosien keskellä eli palkkaat siivoojan ja tässä tapauksessa valitset Kotiringin säännöllisen siivousohjelman, saat 3t veloituksetonta siivousta. Edun voi käyttää ensisiivouksessa tai lisäpalveluissa, kuten esim. ikkunanpesemisessä, huonekalujen tai mattojen höyrypesussa, jääkaapin tai uunin putsauksessa. Kampanjakoodi on BLG0917
Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen jaksanut tehdä viikonloppuisin paljon sellaista, mitä en aiemmin jaksanut, kun vähintään yksi päivä meni kokonaan siivoukseen. Ammattilaisen tekemä siivous on muutenkin ihan eri luokassa kun omani, joka on ollut lähinnä kaaoksen hallintaa. Toki täysin siivoamatta ei voi olla, mutta tavaroiden järjestäminen ammattilaisen edestä on ihan eri juttu, kun koko homma.
Näin ollen viime viikonloppuna nautiskelin Kaapelitehtaalla Design Marketissa, josta lähti mukaani hyvään messuhintaan Saana & Olli tyynyliinat, joita olin katsellut jo pitkään. Tänään Habitaressa ihastuin sydänjuuriani myöten Annon pellavalakanoihin. Kurkkaa Annon ihanuudet täältä. Tämä ylimääräinen energia tulee kalliiksi, kun nyt jaksaa innostua kaikista ihanuuksista, mutta se on sen arvoista.
Käykö teillä siivooja?
*) Yhteistyössä Kotirinki